Mikä neuvoksi..

Vierailija

..kun seksi pitkäaikaisen seurustelukumppanini kanssa ei juurikaan kiinnosta?

Koin ensimmäisen seksikertani tämän kumppanin kanssa ja se ei ihan ollut sitä mitä odotin. Halusin sitä ja tällä hetkellä haluaisin haluta.
Ensimmäisellä kerralla mies ei meinannut mahtua sisääni, joka on luultavasti ihan normaalia. Se sattui kovasti ja jouduimme jättämään kesken. Mieshän ei siitä pitänyt vaan alkoi huutaa. Yritimme seuraavana päivänä uudestaan, ei mennyt ihan kokonaan vieläkään ja seurasi sama huuto. Kolmantena kertana onnistui ja olin helpottunut. Se oli ihan mukavaa lopulta.
Mutta se vielä sattui onnistumisen jälkeisinäkin päivinä eikä meinannut sen takia heti onnistua, joten mies alkoi huutaa jälleen ja lähti huoneesta ovet paukkuen.
Näiden tapahtumien jälkeen minua pelotti harrastaa seksiä hänen kanssaan mahdollisen epäonnistumisen ja huutamisen pelossa.
Nyt minua ei enää pelota huudot koska se alkoi onnistua joka kerta, mutta siltikään minua ei hirveästi innosta harrastaa seksiä hänen kanssaan. Luultavasti asia painaa alitajunnassa.

Onko kenelläkään neuvoa kuinka voisin jälleen haluta seksiä hänen kanssaan?
Asiasta en pysty hänen kanssaan puhua koska alkaa huutaminen eikä hän tunnu ymmärtävän.
Tapahtuneesta on jo monta kuukautta aikaa, mutta en ole puhunut siitä vielä kenellekkään.

Kommentit (3)

Vierailija

Jätkäsi on idiootti. Jätä se, kehottaisin. Menköön panemaan huoraa - ei sun tarvi kuunnella huutoa. Ei se sun vika ole.
Miksi se edes huutaa - kun ei saa pillua vai? Lapsellista.

Vierailija

Vika ei ole sinussa! Siis kuka fiksu mies joka oikeasti rakastaa naistaan huutaa sille tuomosesta asiasta???!!! EI KUKAAN!

JÄTÄ SE! tai

opeta arvostamaan sinua!

Tässä on kaks vaihtoehtoa. Ei tuomosessa touhussa ole mitään järkeä! Ansaitset ja saat varmasti paljon parempaa, miksi siis roikkua tuomosessa kusipäässä??

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat