Kun ero tulee yllättäen

Vierailija

Erosimme poikaystävän kanssa muutama päivä sitten hänen tahdostaan. Melkein 1,5 vuotta kestänyt suhde ei ollut kyllä helpoimmasta päästä. Riitoja ja erimielisyyksiä oli paljon, ja olimme muutenkin kaikinpuolin aika erilaisia. Silti, silti meillä oli tosi kivaa yhdessä silloin kun ei riidelty. Tehtiin paljon eri juttuja ja käytiin eri paikoissa. Kaikesta huolimatta rakastin häntä valtavasti, enkä missään vaiheessa ollut luovuttamassa, vaikka riidat oli välillä tosi rajuja. Nyt sitten poikaystävä kuitenkin päätti yllättäen yhden pienehkön riidan päätteeksi lopettaa koko homman. Juteltiin pitkään, mutta hän tuntui olevan täysin varma päätöksestään. Se tuli silti mulle ihan yllätyksenä. Kyllähän me oltiin aikaisempienkin riitojen päätteeksi puhuttu eroamisesta ja siitä, onko tää järkevää, mutta aina sovinnon päälle ne puheet unohtui eivätkä jääneet edes mieleen kummitteleen. Mä en olisi millään voinut uskoa, että tässä kävisi näin. Olisin ollut valmis yrittämään vielä kymmeniä, satoja kertoja. Tekemään mitä vaan saadakseni meidän jutun toimimaan. Ja oonhan mä tässä epätoivosesti yrittänytkin vielä eron jälkeen puhua ja selittää, ettei erossa oo mitään järkee. Miksi olla yksin, kun voi olla kaksinkin?
Mutta mies tuntuu olevan ihan tosissaan. Ei pysty nyt seurusteleen. Musta tuntuu, että mulla menee järki. Kaipaan kaikkee niin paljon takasin, enkä halua olla yksin. Olo ei ole koskaan ollut näin kamala. En ymmärrä, miten tästä voi selvitä, jos itse haluaisi niin kovasti toisen takaisin ja rakastaa ylikaiken. Miten silloin voi edes aloittaa mitään ylipääsemisprosessia?
Joka aamu herääminen on maailman hirvein kokemus, kun sitä tajuaa heti silmät avattuaan kuin salaman iskusta, että on yksin.
Kertokaa miten te ootte selvinneet erosta, kun omat tunteet ei ole muuttuneet miksikään, mutta toinen ei enää halua.

Kommentit (12)

Vierailija

Voimia sulle! :/ Varmasti kamala kokemus, enkä itse ole tuota ONNEKSI joutunut koskaan kokemaan, joten en oikein osaa sua neuvoa. Mutta sen verran on pakko sanoa että tekstissäsi tulee monta kertaa lause ''en halua olla yksin'', ja mielessä kävi vaan että oletko oikeasti varma että hän oli sulle se juuri oikea jota voisit rakastaa kaiken pahan yli? Monelle ihmiselle se on juurikin pahin asia erossa kun tajuaa jäävänsä yksin ja se pelottaa. Itselläni on takana 4 vuoden suhde, ja oma tapaukseni oli sellainen että pelkäsin yksinjäämistä liikaa, ja vaikka tiesin hyvin että mulla oli paska olo siinä suhteessa niin en uskaltanut lopettaa. Puolet tuosta suhteesta oli mulle helvettiä jossa luulin rakastavani, ja siihenhän se päättyi että ihastuin toiseen ja lopulta tajusin että käytin turhaan elämästäni 4 vuotta vain siksi että yksinolo pelotti. Ihmiselle on vaan vaikeaa päästä irti asiasta johon on tottunut. Ja EN OLE KATUNUT PÄIVÄÄKÄÄN. Hetken kun on yksin niin tajuaa asioita, ja sun tapauksessa voi käydä tietenkin vielä niinkin että miehelles tulee ikävä sua oltuaan omillaan jonkin aikaa. Tai sitten itse huomaat olevasi onnellisempi ilman häntä. Aika näyttää, sen olen oppinut. Voimia sulle! Puhu asiasta, vaikka täällä. Se helpottaa kun saa kaiken ulos ja mahdollisia neuvoja ulkopuolisilta. :)

Vierailija

Itse olen myös samassa tilanteessa, ja ehkä vielä pahemmassakin... Seurustelin poikaystäväni kanssa reilun vuoden etäsuhteessa, eikä se ollut mitään ruusuilla tanssimista. Poikaystävässäni ei ollut mitään vikaa, itse olin mustasukkainen koska asuin pikkukylässä ja hän suurkaupungissa joten mietin että hän voi koska tahansa tavata uuden tms. koska minulla on myös erittäin huono itsetunto joten en uskonut olevani hänelle tarpeeksi hyvä. Niinpä myös näytin sen, aloitin riitoja mitä tyhmimmistä asioista ja epäilin häntä kaikesta ja olin katkera jos hän halusi olla ystäviensä kanssa eikä minun. Näimme pääosin vain viikonloppuisin.. Meinasimme erota useasti ja hän sanoi ettei kestä enää sitä kuinka satutan häntä sanoilla. Mutta lupasin muuttua. Sama jatkui kuitenkin..
Lopulta aloimme puhua yhteenmuutosta, ja sainkin työpaikan hänen asuinpaikaltaan. Katselimme asuntoja, aloitin uudessa työpaikassa. Silloin ajattelin että ehkä kaikki muuttuu nyt hyväksi, ja halusin tosissani olla parempi ihminen. Mielestäni muutuinkin, en ollut enää niin pessimistinen joka asiasta niinkuin ennen. Luulin että meillä meni hyvin, kunnes yhtenä iltana hän rupesi yhtäkkiä itkemään. Kysyin että "Miksi itket? Onnestako?" hän nyökkäsi.
Seuraavana päivänä meillä oli edessä asuntonäyttö, ja hän pamautti minulle että ei rakasta minua enää niinkuin ennen. Ettei voi olla enää kanssani. Minä olin epätoivoinen ja itkin, itkin ja itkin.
Mitä minä nyt tekisin? Olin jo aloittanut uudessa työpaikassa enkä halunnut muuttaa enää takaisin vanhalle paikkakunnalleni.
Hän heitti minut pihalle ja jouduin punkkaamaan sukulaisten/ystävän luona kunnes löysin oman asunnon.
Tietysti elättelin toivoa yhteenpaluusta.
Erosta on nyt reilu 3kk enkä pääse yli millään.. Pahemmaksi sen tekee se olen lähes ilman ystäviä koska en tuntenut tältä paikkakunnalta kuin yhden ihmisen poikaystäväni lisäksi. Töistä olen muutaman
kaverin saanut..
MUTTA, exäni silti viettää aikaa kanssani, ja olen kysynyt että tekeekö hän sen säälistä koska tietää ettei minulla ole ketään täällä. Hän sanoo että kanssani on mukava viettää aikaa, mutta olemme vain ystäviä. Silti harrastamme seksiä ja tuntuu melkein kuin kaikki olisi niinkuin ennen. Teemme myös paljon muuta yhdessä, käymme syömässä, shoppailemassa yms.
Miksi hän tekee näin minulle? Hän tietää tunteistani, mutta sanoo ettei itse enää rakasta minua. Miksi hän siis haluaa kiduttaa minua, koska itse en pysty irti päästämään.. Jos hän sanoisi että meidän ei kannata enää tavata niin suostuisin siihen, mutta jos pyydän häntä kanssani esimerkiksi shoppailuseuraksi, niin hän lähtee kyllä ja saattaa tulla vielä sen jälkeen luokseni katsomaan telkkaria esim.
Onko siis minulla kuitenkin toivoa vielä? Olen riutunut sen takia koska olen tajunnut kuinka paska olen ollut häntä kohtaan suhteemme aikana, ja nyt yritänkin korjata tilannetta.. haluan että hän näkee minun muuttuneen. Hän myös sanoi ettei voi väittää etteikö hänellä olisi mitään tunteita..
Anteeksi jos kirjoitan sekavasti, tässä nyt tuli tällaista tajunnanvirtaa!

Lyhyesti sanottuna, miksi exäni haluaa (suostuu) viettää aikaa kanssani jos ei enää rakasta minua?

Vierailija

Kiitos kauheasti vastanneille! Ihana huomata, että täälläkin jaksetaan välittää.
Lil_M: saatat olla oikeessa, yksinolo tässä ehkä eniten pelottaa. Oon miettinyt sitä nyt monta kertaa eron jälkeen, että kumpi tässä loppuen lopuksi on pahempi asia; poikaystävän menetys vai yksinolo. Molemmat. En voi olla miettimättä meidän ihania yhteisiä ulkomaanreissuja. Tai jokaista muutakin ihanaa hetkeä. Kaipaan hänessä ja meidän suhteessamme niin valtavasti asioita, ja olisin valmis riitelemään vaikka ne kaikki riidat uudestaan, jos vaan saisin vielä hänet takasin. Tuntuu niin kamalan väärältä, että joutuu menettämään ihmisen, joka oli se kaikista tärkein, ja tavallaan ilman syytä. Vaikka huonon itsetunnon omaankin, tiedän, ettei mussa kuitenkaan ollut kamalasti vikaa, enkä koskaan satuttanut poikaystävääni millään tavalla. Tottakai riitoihin kuitenkin aina tarvitaan kaksi.
Toisaalta myös se yksinolo on kamalaa. Voisin sanoa että _kaikki_ mun ystävät ja läheiset seurustelee. Yksi on saanut vauvan ja suunnittelee häitään, toinen odottaa viimeisimmillään lasta avopuolisonsa kanssa. Loput ystävät seurustelee. Ja nyt olen käytännössä ainoo yksin, se tuntuu jo ihan hirveen pahalta. Seurustelussa mukavinta oli varmaan vaan se, että oli se joku lähellä aina. Tottakai ystävätkin on tärkeitä, mutta ei niitä voi verratakaan millään tasolla kumppaniin. Kenen viereen sitä nyt käpertyä katsomaan leffoja iltaisin, mennä syömään ulos, shoppaileen, leffaan ? Ei se ole sama asia, vaikka menisi parhaimman ystävän kanssa. Mä en ole mikään sinkkuihminen. Sitä paitsi olen viimeksi ollut sinkkuna 4 vuotta sitten.
Lindsay_: Voin vaan kuvitella miltä susta on tuntunut, kun oot ollut yksin uudessa kaupungissa ilman ystäviä eron keskellä. Mä en olisi varmaan selviytynyt sun tilanteessas, joten voit olla ylpee itestäs. Myös tää mun expoikaystävä on sanonut voivansa viettää mun kanssa silloin tällöin aikaa erosta huolimatta, ja kuulemma toivoo meidän voivan olla vielä joskus hyviä ystäviä. Niin paljon kun mä haluisinkin olla yhdessä epätoivoisesti keinolla millä tahansa, mä tien että se vaan vaikeuttaa ylipääsemistä ja satuttaa vaan enemmän. Toisaalta mä en edes haluaisi päästä yli, koska rakastan häntä vaan niiin älyttömästi, enkä halua hyväksyä tätä tilannetta. Pakko kai se vaan olisi.
Fausta: kuulostaa aika samanlaiselta, painajaisia ja ahdistusta aamuisin. Mä itseasiassa odotin, että illat olis pahimpia. Mutta ainakin tähän mennessä aamuisin on ollut kaikista paskin olo. Pihalla paistaa aurinko, tai vaikka ei paistakaan, on kuitenkin kesä. Lempivuodenaika, jolloin noustaan aikasin ja mennään pihalle.
Mä en edes ole pystynyt elämään yhtään päivää vielä soittamatta exälle. En vaan pysty. Onneksi sillä ei ainakaan vielä ole mennyt hermo mun itkupuheluihin.
Nyt elämästä on kadonnut sisältö. Ei ole mitään, mitä odottaa. Tulevaisuus tuntuu jotenkin ihan kaukaselta asialta. Päivät kuluu tasaisesti eteenpäin. Mä koitan pysyä kiinni elämässä, enkä oo jäänyt kotiin kököttämään. Vaikka missä tahansa oonkin, ikävä ja kamala olo seuraa perässä. Tuntuu melkein, että tähän suruun voisi kuolla.

Vierailija

Ja olis kiva jos muutkin kertois miten ylipäänsä on selviytyneet erosta, oli suhteen lopettaja kuka tahansa ja tarina millainen vaan.

Vierailija

Meillä ero tuli yhteisenä päätöksenä. Takana oli 3vuotta ja 9kk yhteiseloa. Kasvettiin vaan erillemme ja vaikka toista rakasti niin enää se ei tuntunut samalta.
Vaikka erosta on jo 8kk aikaa niin aina välillä kirpaisee kun muistelee niitä ihania yhteisiä hetkiä. Mutta ehkä noin pitkästä suhteesta ei ole tarkoituskaan päästä kerralla irti. Itsellä selviytymisessä auttoivat ystävät joille saatoin puhua asiasta ja jotka halusivat että tulen käymään ja avaudun heille jos on hiukankaan sellainen olo. Silloin sitä taas muisti että miksi näitä tyttöjä rakastaa niin paljon. Ja myös se että olin aika paljon töissä eroa seuranneet pari kuukautta. Ei tarvinnut jäädä yksin kämpille vatvomaan asioita mielessä. Ja täytyy myöntää että välillä tuli aika rankastikkin juotua ja tehtyä kaikenlaista typerää ja lähdettyä miesten mukaan sitten baarista kun kaipasi niin kipeästi sitä huomiota ja hyväksymisentunnetta edes hetkeksi. Voin kertoa että ei mikään paras tapa yrittää toipua erosta. Siinä vain satuttaa itsensä ja mahdollisesti sitä toista joka olisi kenties kiinnostunut enemmästäkin kuin vain seksistä. Näillä tempuilla onnistuin ainakin yhtä hyvää miespuolista kaveria loukkaamaan ja sen jälkeen ei ole olleet välit enää samanlaiset....

En tiedä oliko omista kokemuksista apua, mutta tässä tuo minun tarina. Elämä alkaa todenteolla vasta nyt voittamaan.

Vierailija

Tiedän tunteen ja olen itse auheuttanut samallaisen.
Suhde on kuin juomalasi, jokainen riita yksi pisara lisää siihen. Vesi aina haihtuu aijan myötä eli jos kaikki on tasapainossa, lasin vesimäärä ei muutu, sillä pisara joka tulee ehtii haihtua ennen uutta. Jos kuitenkin riitoja on enemmän kun hyviä hetkiä, saattaa lasi lopulta täyttyä ja sitten kaatua. Miehesi sai vain tarpeeksi vaikka viimeinen riita olisi ollut vain pieni.
Anna miehelle aikaa miettiä, jaksaako hän korjata kaatuneen ja särkyneen lasin, vai ostaako väsyneenä suoraan uuden. Siihen päätökseen et voi vaikuttaa, mutta jos suhteenne on ollu tähän asti hyvä, mies muistaa sen ja taistelee jaksaakseen korjata sen.

Vertauskuvallisesti, mutta toivottavasti ymmärsit idean. Jaksamisia!

Vierailija

Kiitos soni-jalle, apua on aina kun kuulee miten muut on selvinneet. Antaa ees vähän uskoo, että kyllä tästä itekin vielä noustaan. Teillä suhde oli vielä paaaljon pidempi kun tää, vaikka eipä se aikakaan aina sitä kerro. Itelläni kun päättyi entisen poikkiksen kanssa kolmen vuoden suhde, ei se sattunut yhtään näin paljoo kuin tää. Tosin päätös olikin silloin mun, ja olin sitä miettinyt pitkään.

Ja meeru, itseasiassa aika hienosti kuvattu toi lasi-vertaus. Tottahan se on, jotenkin tuntuu vaan ettei meillä _niin_ paljoo niitä riitoja kuitenkaan ollut, että ero oli ainoo ratkasu. Mutta ehkäpä mies näki sen sitten erilailla. Ja ikävä kyllä ei tässä enää taida mikään auttaa, hän on päätöksensä tehnyt. Ei vaan millää pysty hyväksyyn ja ymmärtään.

Vierailija

Itse lopetin n 1½ vuotta sitten puolentoista vuoden pituisen suhteen, ja aiheutin meihelle todella todella pahan mielen. Itselläni ei tehnyt niin kipeää, sillä mies oli narisistinen ja vaikka mitä muuta.. Hänellä oli masennustaustaa, ja hän masentui silloin todella pahasti. Ei pystynyt menemään töihin moneen kuuakuteen, kävi terapeutilla, söi masennuslääkkeitä, ei pystynyt nousemaan sängystä aamuisin. Kadun kovasti sitä, miten kohtelin häntä eron aikaan ja myöhemmin, vaikka ehkä mun pitikin olla kylmä ja kova erttä pääsin irti. Mielestäni mies myös monesti liioitteli ja suurenteli asioita, ja niin ajattelin asian olevan myös silloin. Palasimme puolen vuoden päästä vielä yhteen, minun halustani. Aloin katua kylmää käytöstäni ja halusin korvata sen miten häntä satutin kaikin tavoin.. Pyörimme yhdessä muutamia kuuakusia ja jätin hänet taas. Hän muistutti minua koko ajan ja kaikin tavoin miten kovasti häntä satutin, halusi kai kostaa eikä osannut antaa anteeksi. Ymmärrän sen kyllä kaikintavoin. Mutta olen onnellinen etttä lopulta pääsin hänestä irti, sama narsistinen käytös jatkui toisellakin kertaa. Toisella kertaa vain menin itse ihan täysin rikki kun erosimme.

Tiedän siis jättäjän osapuolen.. Se ei ole helppoa, kuun näkee miten toinen kärsii mutta samalla pitää ajatella omaa parastaan. Itse kyllä suuresti kadun käytöstäni häntä kohtaan, kaikesta pahasta huolimatta mitä hän minulle suhteen aikana aiheutti.

Voimia sinulle, se helpottaa kyllä ajan kanssa. Se mikä ei tapa, vahvistaa :)

Vierailija

Mää seurustelin reilu 3 vuotta ja seurustelusuhde päätty poikaystävän taholta. Me myös riideltiin paljon, mutta aina saatiin asiat sovittua. Me erottiin noin 1,5 vuotta sitte ja edelleen tuntuu, että olisin valmis vielä yrittämään. Enkä ees tiiä että miks. Enkä ymmärrä näitä tunteita joita mulla edelleen on. Mulla se ikävä iski vasta n. kk:n päästä erosta, ku tavallaan sitte vasta tajusin, että oon nyt yksin, eikä asia muutu. Nää on vaikeita asioita, mutta ne pitää vaan jaksaa käsitellä läpi, että pystyy jatkamaan elämää.

Vierailija

Ero on aina niin vaikea, varsinkin jos tunteet ovat kovia ja voimakkaita sekä rakastaa toista :/

Omat suhteetkin ovat joskus kaatuneet siihen että pienenkin tai suuremman riidan jälkeen tulee ero. Ja se on pahinta kun se tulee yllätyksenä! On vaikeaa olla siinä tilanteessa kun toinen ei edes halua selvittää asioita. Mutta pitää vain etsiä niitä pieniä iloisia asioita omasta elämästä, ja koittaa jaksaa eteenpäin elämässään. Puhuminenkin auttaa, parhaalle ystävälle tai muulle ihmiselle jolle voi kertoa omat murheensa.

Edellinen parisuhteeni oli kauhein suhde missä olen koskaan ollut. Poikaystäväni oli todella mustasukkainen joka asiasta, hän tivasi aina jokaisen asian mitä tein, kenen kanssa liikuin. En voinut olla vastaamattakaan, koska tiesin että se menisi vain riitelyksi. Mustasukkaisuus paheni entisestään. Olin silti niin ihastunut ja rakastunut häneen, etten voinut harkitakkaan eroa. Tilanne meni väkivaltaan. Hän löi minua ensimmäisen kerran kun sanoin että olin ollut kahvilla entisen koulukaverini kanssa. Hän ei kestänyt sitä että liikui muiden kuin hänen kanssaan ulkona. Yhtenä viikonloppuna poikaystäväni lähti ystäviensä kanssa mökille, ja sain käännytettyä hänen mielipiteensä että voisin jäädä kotiin, vedoten työkiireisiin. Sinä viikonloppuna ystäväni sai tajuamaan että en voi elää sen miehen kanssa. Olin niin sinisilmäinen, jota häpeän vielläkin vaikka erosta tulee kohta 2vuotta! Pääsin asumaan ystäväni luokse, mutta toki poikaystäväni teki kaiken että muuttaisin takaisin hänen luokseensa, mutta kiitos ystävälleni en tehnyt sitä virhettä. Sain katkaistua kaikki välit häneen, ja rupesin käymään terapiassa. Siitä on ollut niin paljon hyötyä, kaiken kokemani jälkeen. Ja ilman ystäväni tukea, en olisi pystynyt eroamaan hänestä.

voimia tästä eteenpäin (: <3

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat