itsetunnon kohentaminen

Vierailija

Rakastan viettää aika ihmisten kanssa, joilla on hyvä itsetunto. Haluaisin itsekin olla sellainen. Mutta tuntuu että en voi saada hyvä itsetuntoa tällaisena. Se on outoa, sillä tiedän että olen ihan hyvä näin. 177 cm pitkä ja painan 57 kiloa. Pituuteni kanssa minulle ei todellakaan ole ongelmia, mutta en koe vartaloni muotoja omikseni. Olen tasapaksu mielestäni. Harrastan urheilua ja haluaisin koko sydämestäni menestyä, mutta ulkonäön ajattelu vie ehkä liikaa energiaa ja huomiota, en ole enää aivan varma, miten tulisi harjoitella ja kuinka paljon syödä. Lähipiirissäni kaikki ovat hoikkia myös ja tyytyväisiä itseensä. Auttakaa jookos, kertokaa vinkkejä miten pääsisin eteenpäin?

Kommentit (6)

Vierailija

No ensinnäkään, vartalosi muokkaaminen sen malliseksi kuin haluaisit sen olevan on eri asia kuin itsetunnon kohentaminen. Jos itsetuntosi on heikko (tai ei ainakaan hyvä), ei auta, että saisit vartalostasi "oikean" mallisen. Hyvä itsetunto lähtee sisältä, ja sen tärkein tekijä on oman itsesi hyväksyminen juuri sellaisena, kuin olet. Kuulostaa kornilta, tiedän, mutta kun olet hyväksynyt itsesi, et enää murehdi ulkonäkö- tai muita pinnallisia kysymyksiä, ja silloin itsevarmuutesi alkaa näkyä vahvasti myös ulospäin. Toki kauniisti meikkaaminen, kammattu tukka ja siistit vaatteet edistävät asiaa, mutta tärkein tekijä ne eivät ole.

Itsevarmojakin ihmisiä on erilaisia. On ihania itsevarmoja ja kusipäitä itsevarmoja. Ihania itsevarmoja yhdistää sisäinen hyvyys, kuten ystävällisyys ja ennen kaikkea positiivinen asenne. Sitkäkin voi harjoitella, ja mikä parasta, tulokset alkavat näkyä heti. Jos jaksat tsempata asenteenmuutosta, muutut pikkuhiljaa aina vain rakastettavammaksi. Älä tuomitse, älä kiukuttele, vaan pysy rauhallisena ja suvaitsevaisena.

Vierailija
jonna88

No ensinnäkään, vartalosi muokkaaminen sen malliseksi kuin haluaisit sen olevan on eri asia kuin itsetunnon kohentaminen. Jos itsetuntosi on heikko (tai ei ainakaan hyvä), ei auta, että saisit vartalostasi "oikean" mallisen. Hyvä itsetunto lähtee sisältä, ja sen tärkein tekijä on oman itsesi hyväksyminen juuri sellaisena, kuin olet. Kuulostaa kornilta, tiedän, mutta kun olet hyväksynyt itsesi, et enää murehdi ulkonäkö- tai muita pinnallisia kysymyksiä, ja silloin itsevarmuutesi alkaa näkyä vahvasti myös ulospäin.

Tässä asiassa olen samoilla linjoilla. Vartalon muokkaaminen erilaiseksi koituu monelle huonolla itsetunnolla varustetulle naiselle ikuiseksi oravanpyöräksi (esim. syömishäiriöt ja plastiikkakirurgia), kun taas itsensä hyväksyminen parantaa elämänlaatua huomattavasti. Tai näin olen ainakin kuullut, ja se kuulostaa korvaani erittäin järkevältä.

Itse olen vielä tuolla itseni hyväksymisen tiellä aivan alkumetreillä, mutta inhosin kroppaani 5 kiloa hoikempanakin yhtä paljon kuin nyt, joten ilmeisesti ongelma on vain ja ainoastaan korvien välissä.

Itsevarmojakin ihmisiä on erilaisia. On ihania itsevarmoja ja kusipäitä itsevarmoja. Ihania itsevarmoja yhdistää sisäinen hyvyys, kuten ystävällisyys ja ennen kaikkea positiivinen asenne. Sitkäkin voi harjoitella, ja mikä parasta, tulokset alkavat näkyä heti.

Tämä on mulle vielä aivan hepreaa. Miten sitä asennetta harjoitellaan? Kaikissa naistenlehdissä ja elämäntapaoppaissa neuvotaan mm. pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa, mikä kuulostaa hieman kornilta.

Nopeita tuloksia toivoo varmasti jokainen tämän asian kanssa painiva, mutta olen tuonkin suhteen hieman skeptinen. Kun kerran itsetunnon kehittymiseenkin on mennyt useita, useita vuosia, niin mielestäni perinpohjainen muutos vaatii myös pitkällistä harjoittelua. Asennevamma istuu ainakin minun luonteessani niin sitkeästi kiinni, ettei sitä ihan noin vain repäistä irti.

Vierailija

Mä aloin harjoitella positiivista elämänasennetta viis vuotta sitten. Olin silloin pahan anoreksian kourissa. En alkanut kirjoitella ja piirrellä mitään ihmeellisiä naistenlehtien neuvomia kolmioita ja muita härveleitä, vaan kehitin oman, yksinkertaisen systeemin: piirsin käteni selkäpuolelle hymynaaman. Aina, kun minulle tapahtui jotain - positiivista tai negatiivista - katsoin hymynaamaa. Koska se oli piirretty käteen, en voinut vahingossa unohtaa sen katsomista. Ja aina kun näin sen, laitoin itseni ajattelemaan minulle tapahtuneita asioita positiiviselta näkökannalta. Kaikessa oli aina jotain hyvääkin, vaikka tilanne näennäisesti olisi näyttänyt ikävältä.

Elämä alkoi melkein heti näyttää valoisammalta, ja positiivinen ajattelu alkoi tulla itsestään. Koska jonkinlaiset "tulokset" olivat havaittavissa heti, se kannusti jatkamaan. Sen jälkeen olen parantunut anoreksiasta ja minusta on tullut elämässäni menestynyt, mutta ennen kaikkea onnellinen ihminen, joka hyväksyy itsensä ja muut. Olen rauhallisempi enkä enää tuomitse ihmisiä, kuten ennen tein. Asenteenmuutokseni aikana alkanut parisuhteeni voi paremmin kuin koskaan.

Itsetunnon kokonaisvaltainen kohottaminen ei tapahdu hetkessä, mutta itseäni ainakin auttoi, kun tiedostin ongelmani, tiedostin, millaiseksi ihmiseksi halusin tulla ja kehitin itselleni sopivan keinon tavoitteeseen pääsemiseksi. Mikään hikisuoritus se ei ollut, vaan elämäni muuttui hauskemmaksi jo senkin takia, että oli hienoa tarkkailla positiivisen ajattelun vaikutusta itseeni ja ympäristööni. Mikään p**seennuolija minusta ei todellakaan tullut enkä missään vaiheessa yrittänyt muokata mielipiteitäni ja näkemyksiäni, vain asennettani. Ja se näkyi myös ulospäin, ja näkyy yhä.

Suosittelen. Kannattaa suhtautua hankkeeseen ilolla, siitä tulee oikeasti todella hauskaa ja sitä haluaa pitää yllä koko loppuelämän :)

Vierailija
jonna88

Itsevarmojakin ihmisiä on erilaisia. On ihania itsevarmoja ja kusipäitä itsevarmoja. Ihania itsevarmoja yhdistää sisäinen hyvyys, kuten ystävällisyys ja ennen kaikkea positiivinen asenne. Sitkäkin voi harjoitella, ja mikä parasta, tulokset alkavat näkyä heti. Jos jaksat tsempata asenteenmuutosta, muutut pikkuhiljaa aina vain rakastettavammaksi. Älä tuomitse, älä kiukuttele, vaan pysy rauhallisena ja suvaitsevaisena.

Koen itselläni olevan melko heikon itsetunnon. Aina se tulee mielee että muut ovat jotenkin taitavampia, kauniimpia, heillä menee paremmin, enkä siitä "uskalla" enää itse yrittää olla samanlainen. Itsevarmojen ihmisten seurassa on mukava olla, silloin tuntee että itsekin on "sitä jotakin" vaikka eihän asiat siinä miksikään muutu. Tosin sitten kun törmää näihin ns kusipää itsevarmoihin, siitä seurasta ei nauti. Ja näitä henkilöitä tuntuu olevan aivan liikaa.

Tuossa kun mainitsit asenteenmuutoksen tsemppaamista, voisitko kertoo jotenkin tarkemmin miten sitä voisi muuttaa? esimerkiksi miten itse lähtisit liikkeelle. Välillä se vaan tuntuu niin itsestäänselvyydeltä, että asias sujuisi paremmin kun itsetuntokin olisi kuosissa, ja niinhän se varmasti onkin. Se vaan että millä sen saisi kuntoon.

Muutoinkin tuntuu että olen kadottanut sisäisen kauneuteni ja hyvän olon pitkälle jonnekin. Luonteeni on melko haastava (tämä on kiltein versio miten minua on kuvattu) enkä menisi ulkonäköänikään ylistämään. Se että saan melko helposti riidan aiheesta kuin aiheesta ihmisestä riippumatta, ei auta tilannetta yhtään. Kaipaan lähelleni yhden tai muutaman läheisen ihmisen, jonkun jota rakastaa ja josta tiedän että olen hänelle tärkeä. Ihmisiin tutustuminen on luontevaa ja suhteiden alkumetrit sujuu hyvin. Ongelma onkin se, ajan myötä alkaa tutumaan siltä, että ihmiset vain menettävät hermonsa minuun. Monet ystävyyssuhteeni ovat kestäneet toki useita vuosia, mutta se läheisyys niistä puuttuu. En omista yhtäkään kunnollista hyvää ystävää, ja sekös jos mikä painaa mieltä ja laskee itsetuntoa. Tuntuu pahalta jos on liian hankala muille, en tykkää olla yksin.

Joo, tästä nyt tuli varmaan vähän epäselkeesti kerrottu teksti, mutta kaipaan apua tähän. Haluaisin parantaa etenkin ystävyyssuhteitani, ja siinä samalla myös samalla omaa itsetuntoani. Yllä olevaan selitykseen jäi varmasti aukkoja, en varmaan kaikkia seikkoja tullut kirjottaneeksi, mutta kysyä saa. (:

Vierailija

Identiteetti ei käsitteenä tarkoita mitään yhtenäistä, pysyvää kokonaisuutta, vaan se muodostuu ja muuttuu koko ajan.
Ihmisen yksilöllinen identiteetti muodostuu lukuisista määreistä. Itsensä voi määritellä ammattinsa, vanhempiensa, lastensa, maantieteellisen sijaintinsa, työyhteisönsä tai esimerkiksi harrastuksensa perusteella. Sisäinen dialogimme kertoo meille sen, millaisena itsemme näemme, mihin uskomme kykenevämme ja minkä arvoisia koemme olevamme.

Siinä, missä jokaisella meistä on lukuisia mahdollisuuksia muodostaa käsitys siitä, keitä olemme ja millaisia olemme, on meillä myös mahdollisuus muokata näitä käsityksiä pohtimalla, auttaako kyseinen piirre minua, vai estääkö se toimimasta tai kenties kokonaan menemästä eteenpäin.

Jokainen meistä kokee joskus negatiivisia tunteita ja voimattomuutta. Kaikki meistä pelkäävät joskus epäonnistuvansa. Se, mikä erottaa itsensä toteuttajan niistä, jotka eivät onnistu, ei ole se, mitä heille tapahtuu, vaan se, miten he siihen suhtautuvat.

On oleellista hyväksyä negatiivinen ajatusketju osana inhimillisyyttä ja toimia siitä huolimatta, sillä negatiivisista tunteista ei pääse eroon niitä välttelemällä. Esimerkkinä tarina, jonka mukaan pitäisi olla ajattelematta suurta vaaleanpunaista elefanttia, mutta kuinkas käykään, näet mielessäsi tällä hetkellä juuri sen.
Sisäinen dialogisi määrittelee ja muokkaa vahvasti omaa käsitystäsi itsestäsi. Jos uskot että olet arvokas ja vahva, ajan saatossa nämä käsitteet muodostuvat osaksi identiteettiäsi.
Näin ystävänpäivän lähestyessä, voisit kirjoittaa itsellesi ystävänpäiväkortin tai kirjeen, sillä olethan oman elämäsi tärkein henkilö. Tämä erityisesti teille, heille ja meille, jotka yleensä tai usein keskittyvät negatiivisiin puoliinsa.

Esimerkki: Henkilö on lähdössä viettämään iltaa ystävättärensä kanssa ja meikatessaan manaa tälle vatsamakkaroitaan, ryppyjään, huonoa itsetuntoaan ja kurjaa elämäänsä. Sen lisäksi, että moinen tuskin kohottaa kenenkään mielialaa, henkilön aivot oppivat kaiken sanotun, kuin se tulisi ulkopuolisen suusta, jolloin ongelma pahenee, henkilön minäkuva vääristyy entisestään ja olo on aina vain kurjempi.
Uskallan olettaa, että harvat meistä sanoisivat parhaalle ystävälleen sellaisia asioita, joita itsellemme sanomme tauotta, päivittäin, unohtaen tai ymmärtämättä, kuinka paljon moinen vaikuttaa omaan käsitykseen itsestämme.

Tee tänä ystävänpäivänä poikkeus. Kirjoita itsellesi kortti, kuin kirjoittaisit rakkaimmalle ystävällesi. Kerro itsellesi hyvät ja kauniit piirteesi. Kehu itseäsi, sillä sitä voi harvoin tehdä liikaa. Tunnusta itsellesi, että olet joka ikisen kehun arvoinen. Olet ansainnut olla onnellinen kaiken sen jälkeen, mitä olet kokenut. Keskity kirjoittamiseen ja tee se huolella. Älä jätä itsekritiikille tilaa. Säilytä kortti ja lue se aina, kun tunnet itsesi voimattomaksi. Usko siihen mitä sanot. Anna itsellesi lahja. Uusi hajuvesi, viikonloppu kylpylässä tai vaikka rauhallinen koti-illallinen kynttilän valossa. Tee se itsellesi, mitä haluaisit ja toivoisit muilta. Sano itsellesi ne asiat, mitä odotat toisten sinulle sanovan. Se, mikä on ja on olematta mahdollista, on vain oman mielesi luoma illuusio.

Hei rakas! Näin sinut aamulla peilistä, olet hyvin kaunis. Olen ylpeä siitä, kuinka jaksoit taas nousta nukkumattoman yön jälkeen ja siitä huolimatta heti ensimmäisenä aamulla hymyillä lapsillesi. Rakastan sinussa sitä, miltä hymysi näyttää aamuisin. En osaa olla ihailematta sinussa niitä piirteitä, jotka aikojen saatossa ovat ilmentyneet. On uskomatonta kuinka vahva olet. Olen äärettömän ylpeä halustasi auttaa muita ihmisiä, parantaa maailmaa, antaa muille se, mikä sinulta puuttui. On hienoa nähdä, kuinka avoimeksi olet muuttunut ja kerrassaan fantastista, ettet anna enää negatiivisten asioiden määrittää sitä, kuka olet, mikä olet, missä olet ja miten olet. Rakastan sinua omana itsenäsi. Tiedän, että sinulla on ajoittain todella rankkaa, mutta on ihanaa, että muistat voivasi vaikuttaa, jopa itseesi, tämän kortin kautta.
Pidäthän huolta itsestäsi, sillä olet elämäni tärkein ihminen! Ilman sinua, ei minulla olisi mitään. Rakkaudella: Minä itse.

http://taivi.blogspot.com/

Vierailija

Oma itsetuntoni oli vielä vuosi sitten pohjamudissa. Olen aina ollut koulukiusattu (ala-asteesta aivan viimeiseen päivään asti lukiossa), joten vähitellen ne kusipääksi haukkumiset, ilkivallat ja minulle osoitetut pilkalliset naurut tekivät tehtävänsä: aloin uskoa olevani ruma, huono ihminen, täysin kykenemätön olemaan samanarvoinen muiden kanssa. Uskoin paikkani olevan yksin jossain nurkassa muiden liikkuessa porukassa.

Kiusaaminen aiheutti sen, että lukiossa sairastuin masennukseen. Uskoin niin vakaasti olevani arvoton ihminen, että itkin itseni uneen lähes puoli vuotta ennen kuin jäin kiinni. Yhtenä päivänä tulin koulusta kotiin ja purskahdin itkuun. Itkin yhteen putkeen lähes 6 tuntia. Siinähän jäin sitten kiinni ja äitini soitti terkalle ja vei minut sinne. Kävin kerran terkalla ja kolme kertaa terapeutilla. Siitä on 4 vuotta aikaa ja parantuminen on vieläkin kesken.

Kiusaajani vievät minulta oman itsetuntoni. En ole koskaan seurustellut ja uskon sen johtuvan kahdesta asiasta. 1) kukaan ei halua seurustella kiusatun kanssa, koska sitten poikaakin saatetaan alkaa syrjimään 2) koska koin itse olevani ruma, myös muut varmasti näkivät vain ruman ja sekaisin olevan ihmisen. Viehättävää, eikö?

Viime vuoden uudenvuodenjuhlissa tapasin pojan, joka ihmetteli minulle sitä, miten olen sinkku. Hänen suora reaktionsa oli "Ihme". Tuo yksi sana antoi sysäyksen sille, että alan taas uskoa olevani ihan mukiinmenevä ihminen. Teen jatkuvasti töitä asian eteen, katson peiliin ja kerron itselleni olevani ihan hyvännäköinen. Ostan vaatteita, joissa en uskaltaisi itsetuntoni takia lähteä ulos, mutta joissa tunnen olevani kaunis. Laitan niitä kotona päälle ja katson peilikuvaani. Ihmisten ilmoilla yritän edelleenkin soluttautua massaan, teinhän sitä koko yläasteen ja lukion, jotteivat kiusaajat huomaisi minua.

Viime ja tämä alkanut vuosi on ollut minulle työskentelyä itsetuntoni kanssa. Viime syksynä kävin hakemassa lääkkeet akneen. Nyt näppyjen hävittyä ryhtini korjaantui automaattisesti ja uskallan katsoa muuallekin kuin maahan. Näpyt eivät enää rumenna kasvojani. Viime viikolla leikkasin pitkät hiukseni lyhyeksi. Olen tehnyt niin viimeksi ehkä 14 vuotiaana. Sen jälkeen en ole leikannut hiuksiani, koska pelkäsin kiusaajien pilkkaavaa reaktiota. Ensi kuussa aloitan oikomishoidot ristiin menevien alahampaideni takia. Hommaan itselleni kauniin ja suoran hymyn. Ehkä sitten uskallan hymyillä.

Itsetunnon parantuminen lähtee omasta itsestään. En edelleenkään usko, että voisin olla jonkun mielestä kaunis, enkä pidä itseäni muutenkaan hyvännäköisenä. Kuitenkin kerron sen itselleni joka päivä ja aina uskon sitä tyttöä peilissä vähän enemmän. Korjasin aknen ja kohta hampaat vain tunteakseni itseni paremman näköiseksi. Teen sen ainoastaan itseäni varten. Minulla on mennyt todella paljon rahaa viimeisen vuoden aikana, sillä en ole kieltänyt itseltäni mitään, mikä tekee minut iloiseksi tai saa tuntemaan minut hyvännäköiseksi.

Olen päättänyt nousta täältä itsetunnottomuuden kuopasta ja näyttää kiusaajilleni, että olen muutakin kuin kusipää. Se tosin tulee viemään paljon aikaa, pääsin ylioppilaaksi 2 vuotta sitten ja alan vasta nyt ymmärtämään, mitä minussa rikottiin kouluikäisenä. Korjaaminen tulee viemään paljon enemmän aikaa kuin rikkominen, mutta uskon vakaasti, että joku päivä minun ei enää tarvitse sanoa peilikuvalleni olevani hyvännäköinen ja uskon kelpaavani muuhun kuin yleisen pilkan kohteeksi.

Tästä samasta asiasta minulla on myös blogipostaus. Menkää ihmeessä lukemaan ja kommentoimaan http://elisa-newlife.blogspot.com/

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat