Miehen tunteet lopahtivat, ero tuli. Auttakaa.

Vierailija

Mieheni halusi viime tiistaina tulla juttelemaan kanssani, asia koski hänen tunteitaan minua kohtaan, jotka eivät enää olleet yhtä voimakkaat kuin ennen. Emme kumminkaan halunneet lopettaa niin hyvin rakennettua suhdetta näin helpolla, päätimme hidastaa vauhtia ja pitää enemmän aikaa itsellemme ja ystävillemme. Tämä aika oli yhtä tuskaa, näimme joka päivä ainakin kerran ja joka kerta pois lähtiessä mieheni suuteli minua. Luulin kaiken olevan hyvin. Eilen syntymäpäivieni iltana mieheni tuli taas käymään ja kyseli miten viikon hidastelu on minuun vaikuttanut, kerroin että on mukava ollut saada aikaa ystävilleni ja itselleni, mutta ikävä häntä kohtaan oli kamala. Mies kertoi että hänen ajatus tunteiden lakastumisesta on vain vahvistunut eikä hän enää halunnut jatkaa, koska ei halunnut satuttaa minua eikä itseään. Tällä hetkellä en ymmärrä mistään mitään, olin sydämessäni täysin varma siitä että hän on minulle se oikea. Olimme seurustelleet vasta 3½ kuukautta mutta edellisissä pidemmissäkään suhteissa en ole tuntenut mitään näin suurta ketään kohtaan. Mielessäni pyörii vain koko ajan lähes varma tunne siitä että tässä on jotain muutakin menneillä kuin tämä tunteiden lakkaaminen. Miksi näin käy jos molemmat ollaan sitä mieltä että olemme niin samanlaisia, arvomaailmamme on täysin samanlaiset ja kaikki ystävämme ovat olleet myös varmoja siitä että tulemme viettämään vielä joku päivä häitä? Tunnen vielä sellaista tunnetta sydämessäni että joku päivä mies soittaa ja sanoo että hän ikävöi minua paljon ja teki suurimman virheen maailmassa jättäessään minut. Olemme erittäin läheisiä kyseisen henkilön kanssa enkä missään nimessä voi olla suuttunut hänelle, jostain syystä en vain ymmärrä nyt kaikkea. Kertokaa omia kokemuksianne samanlaisista asioista. Tarvitsen todella tukeanne!

Kommentit (9)

Vierailija

Ikävä tilanne. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Itsellä kävi nykyisen kanssa niin että tapailimme alussa n. 2 kuukautta kunnes itselläni tunteet viilenivät sen vuoksi ettei miehellä yksinkertaisesti tuntunut olevan mulle aikaa, jos näin häntä niin se oli tunnin verran päivässä ja lopulta kyllästyin tuntemaan itseni tärkeysjärjestysen alimmaksi. Lopetin tapaamasta häntä ihan tuosta noin vaan. Vannoin etten enää ikinä halua häntä tai ketään miestä lähelleni. Olimme erossa melkein 2 kuukautta, jonka jälkeen hän ilmestyi juhliini. Päädyin samaisena iltana hänen luo yöksi ja tajusin että on ollut ikävä hänen mukavaa ja lämmintä syliään ja kaikkea sitä mitä meillä kuitenkin oli ollut hyvää. Siitä lähtien aloimme tapailla uudestaan tosin hieman varoen, mutta vuosi tässä on menty eteenpäin. :) Eli toiselle kannattaa antaa tilaa. Se voi päätyä siihen että hän palaa luoksesi, tai siihen ettei hän tosiaan halua sinua enää. Mutta jommin kummin, se selviää parhaiten antamalla toiselle sitä mitä hän tarvitsee. Tietysti asiaa hieman helpottaa se ettei teillä ehtinyt tuon pidempää taivalta kertyä, vaikkei sitä ajassa katsotakaan. Pisin suhteeni on kestänyt 4 vuotta jonka jälkeen en kuitenkaan tuntenut yhtään mitään, sekunttiakaan en kaivannut yhtäkään hetkeä mitä meillä oli. Mutta helpompihan se aina on irti päästää jos ei ole yhteisiä asioita ympärillä. Tsemppiä! Toivotaan että käy hyvin :)

Vierailija

Meillä tosiaan oli silleen että oltiin tyyliin 24/7 yhdessä ja meinasi välit kavereihin mennä. Rakkain ystäväni oli juuri muuttanut 600km päähän minusta, jota ennen teimme joka päivä jotain yhdessä. Kun näin kävi, turvauduin mieheen koko ajan. Itse epäilen juuri sitä että olemme olleet liikaa yhdessä ja suhteemme arkiintui liian nopeasti. Tällä hetkellä on todella hankalaa edes miettiä tulevaa, oli se sitten mitä tahansa, koska olen mahdottoman sirpaleina.

Vierailija

moi! mun mies ilmoitti kans tammikuussa,(viisi päivää ennen vuosipäivää) että ei tunne mua kohtaan niin kuin ennen.("ei oo enään kivaa". oli tarkat sanat.) mutta minä en siitä lannistunut.tein sille selväksi, että meille on tullu vaan arki eteen ja että ei olla kahteen kuukauteen tehty mitään yhdessä. päätettiin rueta panostamaan suhteeseemme kolmen kk koeajalla ja jos sillon ei ole tunteet lämmeneet,niin lopetetaan. kolme kk oli ja meni.nyt suunnitellaan kämppään remonttia ja tehtiin extempore reissu kylpyläänki.. mutta suhteessa tulee vain vaikeita aikoja ja niistä pitää keskustella ennen kuin tilanne on eroamis pisteessä. jos suhteessa ei ole muuta vikaa ku se et toisen naama kyllästyttää niin ei se ole minun mielestä syy eroamiseen. joka suhteessa se toisen naama vituttaa välillä.. :)

Vierailija

No tuo on mukava kuulla, mutta mitä sitten ku se ero on tullu muutaman päivää sitten ? Pakko mulla on vielä puhua tälle miehelle ku oikeesti, se oli ihastumista ensisilmäyksellä, molemmin puolin. Ja mulle on sanottu että sen huomaa kun se oikea tulee vastaan ja nyt se on tullut.

llottaa
Seuraa 
Liittynyt3.2.2010

Kikke, älä kuitenkaan liikaa takerru. Voit tuntea tosi syvästi, mutta jos toinen ei tunne samalla lailla, niin sillon ette oo ne oikeat toisillenne. Tuntuu pahalta sanoa noin, mutta en usko että siitä seuraa mitään hyvää jos rupeet sitä nyt itelles takasin kinuamaan kaikin keinoin. Anna aikaa ja mee mieli korkeena eteenpäin. Saatat löytää jotain ihan uutta, tai sitte saatatte joskus tärmätä toisiinne uudestaan niin että kummallaki riittäis innostusta ja kiinnostusta. Älä estä sitä toisen onnea sillä että oot varma että se on sun.

llottaa
Seuraa 
Liittynyt3.2.2010

Kikke, älä kuitenkaan liikaa takerru. Voit tuntea tosi syvästi, mutta jos toinen ei tunne samalla lailla, niin sillon ette oo ne oikeat toisillenne. Tuntuu pahalta sanoa noin, mutta en usko että siitä seuraa mitään hyvää jos rupeet sitä nyt itelles takasin kinuamaan kaikin keinoin. Anna aikaa ja mee mieli korkeena eteenpäin. Saatat löytää jotain ihan uutta, tai sitte saatatte joskus tärmätä toisiinne uudestaan niin että kummallaki riittäis innostusta ja kiinnostusta. Älä estä sitä toisen onnea sillä että oot varma että se on sun.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat