Erektion lopahtaminen

Vierailija

Eli olen 17-vuotias tyttö, ollut suhteessa puoli vuotta samanikäisen jätkän kanssa. Olemme toistemme ensirakkaudet, minulla jonkin verran enemmän kokemusta ihmissuhteista kuin jätkällä. Ongelmana on se, että yhdyntä ei oikein suju :/ Heti kun kortsu on saatu päälle niin penis lopahtaa ja jos kundille tulee esim. epävarma olo niin sama toistuu. Alussa ymmärsin tämän hyvin (olemme n. 4 kk yrittäneet/harrastaneet seksiä) koska hän oli erittäin epävarma kehostaan ja hänellä on aina ollut tavallaan jonkinlainen mielikuva, että olen liian hyvä hänelle. En valittanut tai hoputtanut, mutta jätkä silti otti paljon paineita, mitä pelkäsinkin, koska hän pelkäsi tuottavan minulle suuren pettymyksen.
Nyt hän on enemmän tai vähemmän itsevarmempi kehonsa suhteen, olemme tottuneet olemaan toistemme seurassa alasti, puhumme seksistä avoimesti emmekä syyllistä toisiamme. Olemme onnellisia, rakastuneita ja hyvin samanlaisia. Hän kiihottuu helposti ja nopeasti, mutta stondis ei silti pysy kunnolla. Olemme välillä onnistuneet yhdynnässä, mutta minä en tunne lähes mitään silloin. Olen yrittänyt pitää jalkojani kiinni toisissaan, pitää seksikkäitä alusvaatteita (toimii meille molemmille) ja joitain asentoja, mutta pehmeä penis ei oikein tunnu missään.
Lisäksi kuvaan astuu toinen ongelma, nimittäin minun kiihottumiseni. Kiihotun helposti mielikuvista, kevyestä kosketuksesta, maskuliinisista miehistä ym. mutta minun on usein todella vaikea kiihottua kun harrastamme seksiä. Osasyitä on mm., että poikaystäväni on tavallaan liian 'kiltti' eikä hän ol

Kommentit (9)

Vierailija

heipä hei . ! ei mitään hätää. voin sanoa että omassa suhteessani oli jossain vaiheessa sama ongelma. poikaystävälläni seisoi aluksi mutta sitten vain penis lopahti kun olisi pitänyt yhdyntään ruveta. mutta tähän auttoi hyväileminen . itselläni on sama ongelma kiihottumisen kanssa. kiihotun helposti mutta seksin aikana sitten ei tunnu paljon missään mitään, että ihan samantyyppinen olet kuin minä. siispä ei hätää .

Vierailija

Kuten jo todettu, peniksen "lopahtaminen" on yleistä. Suhteeni alussa tämä oli hyvin yleinen ongelma, etenkin kondomin kanssa. Itsellä pillerit ollut jo vuosia niin ongelma ei haitannut ja pystyttiin hyvin harrastamaan seksiä. Hänelle olen ensimmäinen seksikumppani ja minulla niitä on jo niitä kertynyt, uskon että kokemuksen eroaminen johti tähän jännitykseen ja lopahtamiseen. Kuten todettu, hyväily ja meillä juttelu auttoi (rohkaiseminen, kehyminen yms.) En tiedä miten paljon kehut poikaystäväsi ulkonäköä tai hänen penistään. Positiiviset kommentit tekevät hänestä varmemman, joka helpottaisi stondiksen pysymistä.
Myös minulla tuo oma kiihottuminen tai yhdynnän aikana hyvä tunne puuttuu. Eli ymmärrän mitä tarkoitat. Ikinä en ole yhdynnässä saanut orgasmia (4 vuotta harrastanut seksiä).
Sanoit, että poikaystäväsi on "tavallaan liian 'kiltti'". Uskon, että puhuminen yleisesti haluista, toivomuksia yms. auttaisi. Tiedän, että välillä se on vaikeaa. Itse juuri tänä iltana samaa asiaa surin ja onneksi pääsin pelkoni yli ja kerroin mitä minä haluan ja mistä tykkään. Olisiko mahdollista sopia, että kirjoittaisitte toisillenne listat mistä tykkäätte esileikin/seksin aikana ja mikä kiihottaa? Niinkuin plus ja miinus listat.

Vierailija

Kiitos avunannosta! Cosmo leikkasi jostain syystä tekstistäni puolet pois...

Toinen ongelmani on myös oma kiihottumiseni. Se on nimittäin todella hankalaa poikaystäväni kanssa. Hän usein sanoo jotain, joka saa tunnelman lopahtamaan ja koskettelee ei-sytyttävästi ja vähän oudosti vaikka yritän neuvoa parhaani mukaan. Jos myös yritän puhua tuhmia niin hän ei kuule ja sanoo 'häh' ja minulla katoaa heti fiilis. Olen ärsyyntynyt omasta hankaluudestani ja tiedän kyllä että noita ongelmia voi harjoituksen ja kommunikaation avulla parantaa, mutta joskus kärsimättömyys iskee... Kiihotun erityisesti mielikuvista, tuhmista puheista, miehisistä otteista ja kosketuksista ja joskus sitä on vain jotenkin vaikea saada toinen ymmärtämään mitä haluaa. Varsinkin jos ei aina itse osaa selittää. Lisäksi se mikä tuntuu hyvältä kiihottuneena voi tuntua oudolta ei-kiihottuneena mistä päästänkin taas ongelmaani. Poikaystäväni nautintokin tuntuu sen verran riippuvan minun nautinnostani, että hän sanoi menevänsä ostamaan minulle jotain vähän värisevämpää, vaikka ennen sanoi tuntevansa vähän uhatuksi kun ajatteli minua vibraattorin kanssa. Hän kun kiihottuu nanosekuntissa pienestäkin eleestä ja varsinkin kun katsoo minun nauttivan. :)

Vierailija

Tiedän todellakin mitä tarkoitat turhautumisellasi! Sitä on nyt ollut ilmassa minun osaltani ja kunnes sain suuni auki ongelmat olivat ja pysyivät. Olen huomannut, että joskus miehet olettavat asioiden hoituvan naiselle yhtä helposti kuin hänelle itselleen. Tai sitten on TV:stä ja videoista opittu vääriä tapoja.

Toi vibraattori voi kyllä auttaa ja tuoda miekenkiintoa seksiin. Jotenkin tuntuu oudolta ajatukselta, että ottaisitte vibraattorin esileikkiin nyt kun ilman teknologiaa homma ei ihan täysin suju. Se voi tietysti tuoda vaihtelua ja opettaa poikaystävällesi mistä pidät. Älä vain jää koukkuun ja unohda seksiä/esileikkiä ilman välineitä.

Vibraattorin kyllä uskon auttavan saamaan orgasmin ja myös poikaystäväsi kiihottumisen sinua seuratessaan. Ja suosittelen, että ensin kokeilet mikä itestä tuntuu hyvältä ja sitten vaikka pyydät miestäsi hyväilemään sinua kun itse käytät vibraattoria. Tämän jälkeen voit myls antaa hänen kokeilla sitä sinuun. Ja opasta häntä, älä oleta hänen osaavan kaikkea.

Vierailija

Tuttu ongelma täälläkin tuo oma kiihottuminen. Miehellä ei oo sitä ongelmaa ollu, jaksaa odotella välillä ihmeen kauankin ilman että teen mitään, ja silti pysyy pystyssä.
Asiaa ei ainakaan meidän kohdalla helpota yhtän se, että mies innostuu heti kun vähänkin kostun, kun pitäisi kostua kunnolla. Ei hän malta meillä odottaa että kostuisin kunnolla kun alkaa turhauttaa..
Liukuvoiteetkaan ei yhtään kyllä houkuttele, kun se on se tunne siitä kiihottumisesta mitä tarvitsee, eikä vaan että on märkä että voi aloittaa hommat.

Ei tästä mun jutusta tästä varmastikaan apua ole, kun ei minuakaan ole auttanut kohtalotovereiden kuuntelu, mutta ainakin tiedät, että yksin et ole. :D

Mulle on monta kertaa sanottu, että keskustele miehes kanssa. Mutta mistä siinä pitäis oikein keskustella?? Monta kertaa on keskusteltu asiat läpi, niin että ei siinä oikein ole enää mitään mistä keskustella. Meillä kun ei luottamuksesta johdu, kumpikin on aina täysin rentoutunut toisen seurassa.

Mun kohdalla on ongelma jatkunut jo 2 vuotta. Toivottavasti teillä vielä tilanne kääntyy, seksielämällähän on tapana kehittyä ja parantua ajan kanssa. ;)

Ai niin! Tuli mieleen, että meillä mun kiihottumiseen auttoi HIEMAN, että katsellaa välil jotain eroottisia elokuvia yhdessä. Ei välttämättä mitään suoranaista pornoa, mutta semmoista mielikuvia synnyttäviä ja mieltä kohottavia, ja että ei väkisin yritetä viedä tilannetta eteenpäin, vaan eletään hetkessä.

Vierailija

Hei joo, noi filmit mitä marmeladiunemlma ehdotti. En ite syty oikee suorasta pornosta ja panemisen tuijottamisesta, mutta jos siinä on jonkun lainen juoni niin sytyn. Siihen lisäksi koskettelu, niin voisi sinuakin auttaa.

Vierailija

Joo meillä oli kanssa aluksi samanlainen ongelma, muuten oli hyvä erektio,mutta heti kun yhdyntään olisi pitänyt ryhtyä,niin se vain veltostui. Meillä auttoi se, että emme ajatelleet olleenkaan yhdyntää, siitä se homma sitten alkoi toimia. Eli siis ajatukset pois yhdynnästä,niin kyllä se sitten ainakin meillä onnistui,koska ei ollut paineita. Ja nyt ei ole ollut mitään ongelmia asian suhteen. Olimme tuolloin seurustellut 4kk, että joskus se aikakin on hyväksi. :)

Vierailija

Onko se sit nimenomaan se kondomi, joka sen lopahtamisen aiheuttaa? Voisitteko sitten siirtyä ehkä e-pillereihin, jotka on monella tavalla paljon luotettavampiakin? Onhan se aika tunnelmantappaja se kondomin päällepukemishetki.

Sanoit, että koitat pitää jalkojasi yhdessä, mutta se ei minusta muuta kuin huononna yhdyntää... Itse pidän jalkojani niin auki kuin vain saan (ihan siinä perus lähetyssaarnaajassa siis) koska siten lantioni ja reiteni eivät ole tiellä, ja mies pääsee työntämään esteettä mahdollisimman syvälle. Se tuntuu hyvältä, vaikka erektio ei enää ihan huipussaan olisikaan. Koita jännittää lantionpohjanlihaksiasi.

Ja vielä, olette olleet yhdessä vasta varsin vähän aikaa ja sinä olet tosi nuori, eikä olekaan mitenkään tavatonta, ettei niitä omia, itselle toimivia seksitekniikoita ole vielä löytynyt. Eli lisää vain sitä kärsivällisyyttä peliin. Meilläkin meni ainakin vuosi, ennen kuin seksi alkoi olla sellaista, ettei mitään valittamista enää löytynyt - sain ensimmäiset yhdyntäorgasminikin vasta vuoden treenauksen jälkeen.

Vaikka feikkaamisesta aina varoitellaan, niin mielestäni pieni feikkaaminen sinun osaltasi ei välttämättä olisi nyt pahitteeksi -> vaikket nauttisikaan mitenkään erityisesti, niin jos esität nauttivasi, se voisi mukavasti nostaa miehesi itsetuntoa näissä asioissa ja samalla rentouttaa häntä, jolloin erektion ylläpito ei välttämättä olisi niin työn ja tuskan takana. Ei feikkaamisesta mitään kierrettä ole pakko tulla, joskus se vain auttaa sen hankalimman alun yli.

Hyvää voisi tehdä myös se, ettette ottaisikaan joka kerta tavoitteeksi yhdyntää, vaan harrastaisitte seksiä siten, että mies voi tyydyttää sinut ja sinä hänet jotenkin muuten, kuten sormilla, leluilla tai suulla. Niin mieskin huomaisi, että voi saada sinut tulemaan muillakin tavoin, ja paineet erektiosta ehkä pienenisivät. Luottamus kasvaa ja ilmapiiri rentoutuu, niin kyllä se yhdyntäkin sitten alkaa jossain vaiheessa onnistumaan.

Tulipa pitkä jorina. Toivottavasti siitä on apua :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat