”Olen aina uskaltanut seurata haluamaani polkua” – kolme rohkeaa asennemimmiä kertoo tarinansa

Omannäköinen urapolku tai persoonallinen, rohkea harrastus voivat herättää ihmetystä muissa. Nämä rohkeat naiset ovat tehneet sen, mistä moni haaveilee: omista unelmistaan totta. Asennemimmin tuoksu on Zadig & Voltaire Girls Can Do Anything. Osallistu ja voita tuoksu itsellesi!

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Marita Alatalo, vuorikiipeilijä

”Vietin nuoruuteni korkokengissä ja harrastin kilpatanssia. Minulle kuitenkin opetettiin jo pienenä, että akateeminen tie on ainoa uravaihtoehto. Opiskelin ja valmistuin farmaseutiksi, mutta työ apteekissa ei tuntunut sydämessä lainkaan omalta.

Käännekohta elämässäni oli muutto ulkomaille puolison työn vuoksi. Viimeisen viiden vuoden aikana olen päässyt asumaan yhteensä kahdeksassa eri kaupungissa ympäri maailmaa. Kun kotoinen kupla hävisi ympäriltä, löysin elämääni vuorikiipeilyn, vuorien valloituksen sekä vaelluksen. Myöhemmin mukaan ilmestyivät vielä Swimrun ja puolimaraton. Luonnon hienous ja ymmärrys omista voimavaroista konkretisoitui Mount Everestin basecampilla. Elän, hengitän ja treenaan pelkästään sillä ajatuksella, että tahdon mennä vuorilla niin korkealle ja pitkälle kuin rahkeeni riittävät. En ole perinteinen luonnonlapsi, vaan tykkään myös harjata hiukset ja sipaista ripsiväriä – vaikka niitä luonnon eläimiä varten.

”Käännekohta elämässäni oli muutto ulkomaille puolison työn vuoksi.”

Teen reissuni lähes aina yksin: ajan autolla Sveitsiin tai lähden Siperian pikajunalla Venäjälle. Seuraavana on edessä Aconcaguan valloitus maailmankuulun vuorikiipeilijän Don Bowien aisaparina. Tämän enempää asennetta en voisi elämääni tällä hetkellä saada!”

Kuva: Heidi Mattsson / Mojan Photography

Hanna Katila, sähkömoottorien pintakäsittelijä ja laaduntarkastaja

”Pikkutyttönä haaveilin poliisin urasta, mutta iän myötä haave alkoi vähitellen hälvetä. Yläasteen jälkeen mietin kuumeisesti, mitä haluaisin opiskella. Päätin hakea opiskelemaan vaatetusalan artesaaniksi vain, koska en vielä siinä vaiheessa uskaltanut hakeutua miehiselle alalle. Menin siis vain massan mukana.

”Lopulta uskalsin myydä ompelukirjani ja vaihtaa farkut haalareihin!”

Vuoden verran jaksoin opiskella, mutta välitunnit kuluivat autoalan osaston puolella miespuolisten ystävien kanssa hengaillen. Autot ovatkin kiinnostaneet minua aina – kiitos siitä kuuluu isälleni. Lopulta uskalsin myydä ompelukirjani ja vaihtaa farkut haalareihin! Ammattiopiston autopuolelta valmistuttuani työskentelin hetken ruuvaillen erilaisissa yrityksissä. Tunsin kuitenkin olevani luovempi kuin ruuvaaja: olen aina pitänyt piirtämisestä ja maalaamisesta. Yhdistin autot ja maalaamisen, työskentelin automaalarina sekä kolarikorjaajana kolme vuotta. Pidin siitä, mutta janosin lisää haasteita. Hain tuotantotyöhön maalariksi ja sillä tiellä olen kulkenut nyt kaksi vuotta. Tämänhetkinen tittelini on sähkömoottorien pintakäsittelijä sekä laaduntarkastaja. Tulevaisuudessa minua voisi kiinnostaa maalarin työt rakennus- ja sisustusalalla.

Nainen pärjää autoalalla ja tässä työssä yhtä hyvin kuin mieskin. Miespuoliset kollegani ovat ehkä suurpiirteisempiä ja minut valitaankin usein tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Olen asennemimmi ja minua kunnioitetaan työyhteisössäni.”

Roosa Torttila, taekwondon Suomen mestari ja poliisiopiskelija

”Olen harrastanut paljon erilaisia lajeja, muun muassa uintia. Isäni on myös uimari, joten monet ajattelivat siitä tulevan minunkin tieni. Temperamenttinen luonteeni veti minua kuitenkin vahvasti kamppailulajien pariin. Aloitin taekwondoharrastuksen 10- vuotiaana ja se tie kantoi minut maajoukkueurheilijaksi aina EM-kisoihin asti.

Yli 100 ottelun jälkeen aloin miettiä elämälleni toista suuntaa. Yhden välivuoden jälkeen opiskelu alkoi vetää puoleensa ja hain oikikseen. Kovasta työstä huolimatta jäin karusti yhden pisteen päähän sisäänpääsystä. Olo oli epätodellinen ja mietin, mitä ihmettä nyt teen. Muistelin kuulleeni pääsykoebileissä keskustelun poliisikouluun hakemisesta. Yllätys oli suuri, kun pääsin sisään! Vaikka minulla onkin taustaa kamppailulajeista, olin aina ajatellut, että olen liian pienikokoinen tai liian naisellinen poliisiksi. Koulun alkaessa olin enemmän kuin onnellinen – tuntui, että olin löytänyt elämälleni oikean suunnan! Poliisikoulu on minulle nappivalinta ja tulevassa työssäni pääsen hyödyntämään sosiaalisuuttani, sekä kamppailutaustani tuomia ominaisuuksia, kuten paineensietokykyä.

”Olin aina ajatellut, että olen liian pienikokoinen tai liian naisellinen poliisiksi.”

Jos kysyn ihmisiltä, mitä he arvelevat harrastuksekseni ja ammatikseni, saan usein kuulla vastauksena esimerkiksi taitoluistelijan ja sairaanhoitajan. Ylpeänä voin kertoa olevani taekwondon moninkertainen Suomen mestari ja tuleva poliisi. Olen onnellinen, että olen aina uskaltanut seurata haluamaani polkua – se on muovannut minusta ihmisenä sen, kuka oikeasti olen.”

Zadig & Voltaire -uutuustuoksu Girls Can Do Anything juhlistaa oman elämänsä supernaisia. Rohkean energisessä tuoksussa ambroxan yhdistyy vaniljaan, tonkapapuun ja appelsiinin kukkaan ja se on täynnä asennetta ja voimaa. Osallistu kilpailuun ja voita tämä upea tuoksu!

Kuvat Kuva: Heidi Mattsson / Mojan Photography