Laponie of Scandinavia

Näin suomalainen kosmetiikkabrändi Laponie of Scandinavia sai alkunsa

Kristina Pentin halu toteuttaa vision toimivasta ja pelkistetystä kosmetiikkasarjasta voitti epäilykset yrittäjyydestä.

Valtio- ja kauppatieteiden maisteriksi opiskelleen Kristina Pentin päätyminen kosmetiikka-alan yrittäjäksi ei ollut itsestäänselvyys. Muun muassa pankeissa ja pörssiyrityksissä työskennelleen Kristinan viimeisin työtehtävä ennen Laponie of Scandinavia -kosmetiikka-brändin perustamista oli ajatuspaja Liberan toiminnanjohtajan rooli.

– Olen aina seurannut aktiivisesti yhteiskunnallista keskustelua ja halunnut osallistua siihen. Opiskelijana olin varma, että minusta tulee tutkija sosiaalipsykologian laitokselle. Ajattelin, ettei yrittäjyys ole minua varten, Kristina sanoo.

Kristina on kärsinyt koko ikänsä erilaisista ihohaasteista, kuten aknesta ja ruusufinnistä. Nuorempana hän etsi apua lääkäreiltä ja eri kosmetiikkasarjoista, mutta mikään ei ratkaissut ongelmia pysyvästi. Kristina ahmi tietoa kosmetiikan raaka-aineista ja selvitti, mitkä ainesosat ärsyttivät ihoa. Kun poissuljettavien raaka-aineiden pitkä lista alkoi hahmottua, ei sopivia hoitotuotteita enää löytynytkään.

– Parikymppisenä innostuin tekemään kosmetiikkaa keittiössäni, ja omien reseptieni avulla sain ihoni lopulta rauhoittumaan. Siitä ei tullut täydellistä, mutta nykyään minulle
riittävät ihon terveys ja hyvinvointi.

Laponie of Scandinavian ensimmäiset tuotteet lanseerattiin vuoden 2018 alussa. Tavoitteena oli toteuttaa kosmetiikkasarja, joka on riisuttu ylimääräisistä raaka-aineista ja joka ei lupaile turhia. Tuotteissa hyödynnetään muun muassa argan-, kaura-, ruusunmarja- ja rapsiöljyä, sillä erilaiset luonnolliset öljyt mullistivat aikoinaan myös Kristinan oman ihonhoitorutiinin.

– Vaikka iho-ongelmat ovat todellinen first world problem, tiedän kokemuksesta, millainen vaikutus niillä voi olla itsetuntoon. On hienoa, jos muutkin voivat saada apua tuotteistamme.

Laponie of Scandinavialla on Espoon Otaniemessä laboratorio, ja sarjan oma tuotekehityskemisti Jaana Ailus on yksi yrityksen seitsemästä osakkaasta. Laboratoriossa toteutuvat Kristinan ja Jaanan villeimmätkin ideat.

Vaikka iho-ongelmat ovat todellinen first world problem, tiedän kokemuksesta, millainen vaikutus niillä voi olla itsetuntoon.

Yksikään tuote ei kuitenkaan pääse markkinoille, ennen kuin se on läpäissyt tiukimman mahdollisen seulan: se on ollut käytössä Kristinan herkällä iholla usean kuukauden ajan. Kosmetiikka-alasta Kristina on joutunut opettelemaan kaiken alusta asti itse.

– Minulla oli siitä kokemusta vain kuluttajan näkökulmasta. Yritystä perustaessani lähdin liikkeelle selvittämällä Googlesta, missä tehtaissa kosmetiikkaa ylipäätään voidaan valmistaa.

Kristina on tyytyväinen siihen, että hän on kokeillut urallaan erilaisia työtehtäviä. Ne ovat antaneet arvokasta tietoa siitä, mikä on tuntunut kiinnostavalta ja toisaalta mitä hän ei ainakaan halua tehdä.

– Kukaan ei voi tietää, mitä oikeasti haluaa tehdä työkseen, ennen kuin on ihan oikeasti tehnyt sitä duunia.

Keitä Kristina sitten itse ihailee?

– Esimerkiksi yrittäjinä toimineita vanhempiani, Margaret Thatcheria, Greta Thunbergia sekä monia kuvataiteilijoita ja muusikoita, kuten Leonardo da Vincia ja Lady Gagaa. Sellaisia henkilöitä, jotka ovat omalla tekemisellään vaikuttaneet maailmaan ja muihin ihmisiin.

Toimituksen suosikit:

Face Oil -kasvoöljy koostuu argan-, kaura-, ruusunmarja- ja vadelmansiemenöljyistä. Kristina kertoo kehitelleensä pelkistetyn öljyn reseptiä kymmenisen vuotta. 44 e.

Milk Cleanser -puhdistusmaito sisältää ravitsevaa rapsiöljyä ja hoitavaa ksylitolia. Sarjan ilmeen takana on kuvittaja Aino-Maija Metsola. 18 e.

Suihkutettava Toner Spray -kasvovesi hoitaa ihoa suojaavalla ectoin-aminohappojohdannaisella, silottavalla rakkolevällä ja rauhoittavalla lakritsijuurella. 28 e.

Teksti Maria Lieto
Kuvat Valmistaja