laajentuneet ihohuokoset

Laajentuneet ihohuokoset – miten niistä pääsee eroon?

Nappaa vinkit talteen!

Ihohuokoset näkyvät usein selkeimmin paksussa ja rasvoittuvassa ihossa. Ihotyypin lisäksi niiden kokoon vaikuttavat esimerkiksi perimä ja ihonhoitorutiinit. Ihohuokoset laajenevat, koska ne haluavat päästää ylimääräisen talin ulos iholta. Niillä on siis periaatteessa tärkeä tehtävä.

Joissain tapauksissa laajentuneet ihohuokoset ovat kuitenkin lähinnä jäänne teiniajoilta, jolloin talintuotanto oli runsasta. Jos ihotyyppi on iän myötä muuttunut kuivemmaksi, ei suurilla ihohuokosilla välttämättä ole enää kovinkaan paljon tekemistä. Silloin niitä voidaan yrittää supistaa esimerkiksi hedelmähappoja sisältävillä tuotteilla. Hedelmähapot paitsi supistavat ihohuokosia, myös puhdistavat tukkeumia ja tasapainottavat ihon hydrolipidikalvoa.

– Hedelmähappokuorinnoilla ja supistavilla kasvovesillä saattaa saada laajentuneita ihohuokosia jonkin verran kutistumaan. Jos ihohuokoset ovat todella suuret, starttia voi hakea myös laserkuorinnasta tai mikroneulauksesta, vinkkaa kosmetologi ja Kauneusmyytinmurtajat– podcastin toinen juontaja Minna Monthan.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Näin ennaltaehkäiset laajentuneita ihohuokosia:

Käy säännöllisesti poistattamassa epäpuhtaudet iholtasi kosmetologin vastaanotolla. Kuori iho kerran viikossa pitääksesi ihohuokoset puhtaina. Suosi hedelmähappoja sisältäviä tuotteita.

Vältä näitä tuotteita:

Älä kuivata ihoa voimakkailla tuotteilla. Talin tuotanto kiihtyy ja ihohuokoset laajenevat entisestään.

Kokeile näitä tuotteita:

1. Juice Beauty Green Apple Peel Sensitive on rakeeton hedelmähappokuorinta, joka sopii herkemmällekin iholle. 53 e.

2. Biotherm Skin Oxygen Restoring Overnight Gel -yövoide syväkosteuttaa ihoa hyaluronihappoa sisältävien palleroiden avulla. Chlorella ja spirulina auttavat ihoa suojautumaan ilmansaasteilta. 59 e.

3. Mossan Skin Solutions Anti-Blemish Clarifying Toner -kasvovesi sisältää hedelmähappoja. Painele vettä kasvoille sormin. 13,50 e.

4. S5 Skincare Purity -seerumi kuorii ihon pintaa kevyesti salisyylihapon avulla ja puhdistaa tukkeutuneet ihohuokoset paju-uutteella. 54,90 e.

Lue myös:

Näin saat häivytettyä ihohuokoset

Valmistaudu meikittömään kauteen – näin saat kasvojesi ihon hyvään kuntoon

4 vinkkiä, joiden avulla saat täydellisen ihon

Teksti Maria Lieto
Kuvat Imaxtree ja valmistajat