Omien rajojen tunnistaminen ja asettaminen

Kun rajamme yli on astuttu, olomme on epämukava – usein vaikeasti sanoitettavalla tavalla.

Koska kirjoitan ja puhun seksuaalisuudesta, on tärkeää puhua myös rajoista. Omista ja toisten, mutta keskityn tässä postauksessa vain omiin rajoihin ja niiden tunnistamiseen.

Seksipositiivisuus, korkea libido, seksuaalinen avoimuus, valtavirrasta eroavat seksuaaliset mieltymykset, seksibileissä käynti, seksityöläisyys, polyamoria tai avoin suhde ei tarkoita sitä, etteikö henkilöllä olisi ollenkaan rajoja.

On jännä, miten seksuaaliseen avoimuuteen yhdistetään usein rajattomuus. On toki tapauksia, joissa ihminen käyttäytyy itseltään hallitsemattomasti siksi, että omat rajat ovat hämärtyneet. Uskallan kuitenkin väittää, että kaikenlainen ”vallitsevan normin ulkopuolella” tapahtuva seksuaalisuuden ilmaisu saattaa olla itseasiassa rajatietoisempaa, kuin yleisten hyveiden käsitykseen istuva toiminta. Jälkimmäisessä raja-asioita ei nimittäin ole välttämättä ollut niin relevanttia pohtia, sillä ”kaikkihan näin tekee”.

Mutta henkilökohtaiset rajansa kaikilla. Siksi tämä aihe on mielestäni tärkeä ihan jokaiselle. Niin seksiä koskaan harrastamattomille kuin sitä elämäntavakseen tekevillekin.

Seksipositiivisuuden tarkoitus ei ole tehdä kaikista riettaita ja estottomia ilottelijoita, vaan lisätä positiivista puhetapaa ja näkökulmaa seksuaalisuudesta. Näen, että siihen liittyy olennaisilta osin rajoista puhuminen, sillä ilman omien rajojen tiedostamista ja toteutumista ei seksuaalisuuteen välttämättä yhdisty ilo ja nautinto, vaan epävarmuus, ahdistus tai tunne siitä, että istuu oman seksuaalisuutensa pelkääjän paikalla.

Rajat kuulostaa helposti epäabstraktilta, epäkiinnostavalta ja konservatiiviselta konseptilta. Huolimatta raja-sanan harhaanjohtavasta kai’usta ulkoapäin tulevina säännöksinä (vanhemmat, viranomaiset, auktoriteetit), omien rajojen tunnistaminen ja asettaminen toimii päinvastaisena efektinä. Se mahdollistaa meille omaehtoisuuden, nautinnon ja vapauden toteutumisen seksuaalisina uniikkeina olentoina.

Mikä rajoista tekee niin haastavan käsitteen?

Kuten varmasti moni on huomannut, rajamme tuntuvat elävän tilanteesta ja hetkestä toiseen. Joskus voi olla täysin luontevaa harrastaa ryhmäseksiä tai luottaa tuntemattomaan, toisessa tilanteessa jo jonkun halaaminen tai katse tuntuu epämukavalta.

Ainoa keino löytää rajansa onkin tunnustella omaa perstuntumaa. Tämä onneksi vahvistuu sitä mukaa, kun rajoja piirtää itselle ja muille näkyväksi sanomalla tarvittaessa ei. Ja ein saa sanoa jo ensimmäisen oudon fiiliksen kohdalla, vaikkapa näin:

Pidetäänkö tauko? Tämä ei ole ok. En halua. Nyt ei ole sellainen fiilis. Tämä ei ole minua varten. Minun täytyy jättäytyä tästä pois. Ei ole turvallinen olo. Lopeta. En halua. Stop. Olet kiva, mutta tuo meni yli.

Kun rajojaan alkaa kommunikoimaan ärhäkämmin, huomaa, että kunnioitus itseään, kehoaan ja seksuaalisuuttaan kohtaan alkaa kasvaa. Ja se on luultavasti yksiä voimaannuttavimpia kokemuksia. Ilmiö pätee kaikkeen, mutta mielenkiintoisimmillaan se näyttäytyy mielestäni seksuaalisuuden saralla.

Kiitos olemattoman seksuaalikasvatuksemme (lause, jota muuten viljelen paljon), meitä ei kuitenkaan varsinaisesti ole opetettu asettamaan rajoja. Hyvä esimerkki tästä on lapsi, joka pakotetaan halaamaan tuttuja tai tuntemattomia. Monille aikuiselle rajat saattavatkin olla hyvin abstrakti asia, joka on helppo kuitata vaikkapa lauseella ”ei mulla ole rajoja” tai sitten rajat osataan tunnistaa tuntemattomien kanssa toimiessa, mutta niitä ei osata asettaa läheisessä suhteessa.

Rajat muuntuvana suojakehänä

Mentorini Kerttu selitti minulle kerran rajat kehänä, jonka ytimessä ihminen on. Seksuaalisesti ajateltuna koen, että kehän rajojen ulkopuolella toimiessa meillä on turvallinen olo, kiihottuminen on mahdollista, saamme ideoita ja meistä tuntuu, että olemme tilanteessa päätäntävallassa. Meillä on kivaa ja olemme tasavertaisia toimijoita – sisälsipä kanssakäyminen valta-asetelmilla leikkimistä tai ei.

Kun rajamme yli on astuttu, olomme on epämukava – usein vaikeasti sanoitettavalla tavalla. Osa ihmisistä reagoi hiljenemällä, osa lamaantuu, osa alkaa kiusaantuneena kikattaa, osa pakenee, osa hyökkää, osa ”poistuu kehostaan katselemaan tilannetta ulkopuolelta” ja osa näitä kaikkia peräkkäin. Jälkeenpäin saattaa tulla itku, paniikkikohtaus, tai sitten ”ei haittaa, ei tässä mitään!” -tyyppinen reippaan ihmisen reaktio, joka hämärtää omien rajojen tunnistamista entisestään ja voi alkaa muovata identiteettiäkin. ”Minä nyt vain olen tällainen tyyppi, näköjään.”

Rajojaan ei kuitenkaan voi säädellä ”löyhemmäksi” rikkomalla niitä. Rajojen turvallinen määrittely tapahtuu aina rajojen sisältä ja aina henkilön itsensä toimesta. Oma teoriani onkin, että mitä selkeämmin omat rajansa tunnistaa, mitä rohkeammin ne uskaltaa asettaa ja kommunikoida muille ja mitä kunnioittavamman vastaanoton ne ympäristöltään saa, sen vapaammin ja omaleimaisemmin alkaa ihminen itseään toteuttamaan – ja sitä uteliaammaksi uudesta hän tulee.

Olisi ihanaa, jos kommentoisitte alle, mitä ajatuksia aihe herättää! #MeToo herätteli monia huomaamaan toisen rajat, mutta antoi työkaluja myös omien rajojen tunnistamiseen. Mielestäni rajat on yksi mielenkiintoisimpia aiheita seksuaalisuuden saralla, josta koko ajan oppii lisää tehdessään matkaa omaan seksuaalisuuteen.

PS. Halusimme Jennin kanssa tehdä myös jakson aiheesta Himocastiin, joka tuli ulos eilen ja on kuunneltavissa Spotifyssa tai Apple Podcasteissa!

Kuvat Samuel Glassar