Mutta haastavin niistä on herkkyys

”Mä haluaisin, että kaikki näkis miten herkkä, huomaavainen ja lämmin ihminen sä oot.”

Tämä on lause, jota kuulen läheisiltäni. Lause, johon vastaan aina, että ei herkkyyteni ja lämpöni kuulu someen. Se ei vain toimi brändissäni, intän. En voi olla työssäni herkkä, sillä opin jo varhain blogiurallani, että julkinen työ on sotatanner, johon itsensä laittaminen yksityishenkilönä on kuin kivitettäväksi suostuminen. Sinne kannattaa ja täytyy laittaa itsestä paljon suunnitellumpi ja karrikoidumpi versio, hahmo. Tällöin kaikki loka kohdistuu luomukseeni, eli tekemääni brändityöhön, ei minuun ihmisenä. Tuska kuitattu!

”Niin, mutta sulla olisi niin paljon enemmän annettavaa omana itsenäsi. Minua sattuu, miten ihmiset eivät huomaa herkkyyttäsi, ja luulevat, että sinulle ja sinusta voi sanoa mitä vaan. Ne luulevat, että olet jotain, mitä et ole.”

Niin no, sellaista elämä ja tämä työ vain on. Pitää olla vahva, koska muuten antaa periksi.

”Mutta mistä saakka herkkyys on tarkoittanut heikkoutta?”

Niinpä. Ei olekaan. Herkkyyden näyttäminen on suurinta vahvuutta, mitä on olemassa. Se on niin suurta vahvuutta, ettei esimerkiksi minusta ole tällä hetkellä siihen. 

Kuvat: Veera Bianca

Olisi upeaa nähdä kollektiivinen käänne vielä omana elinaikanani, jossa kaikki ihmiset uskaltaisivat näyttää herkkyyttään. Sellainen aikakausi, jossa itseään ei tarvitsisi kovettaa, koska ”sellaista tämä elämä/työ/maailmanmeno/ihmissuhteet nyt vain ovat.” Entä jos ei olisikaan? Entä jos muutos tapahtuukin kiusaamisen/tunnekylmyyden/oman pahan olon purkamisen toisiin lopettamisella, ei herkkyyden piilottamisella? Kuka voittaa, kun kivitämme maailman kovaksi?

Pieni ajatus itse kunkin viikonloppuun. Pidetäänhän rentouttava ja myötätuntoinen joulunajan aloitus. <3