Must-have: Seksilelujoulukalenteri!

Kaupallinen yhteistyö: Sinful

Unohda 24 päivän suklaamaratoni ennen vuoden suklaisinta juhlaa – täältä tulee joulukalenteri sokerittomana, nautinnollisempana, osallistavampana ja terveellisempänä kuin koskaan. Täältä tulee seksilelujoulukalenteri, eli kaikki mitä olet aina joulukuulta halunnut!

Saatoin innostua ihan pikkuisen, kun kuulin Sinfulin joulukalenterista. Tässä kalenterissa on yhteensä 11 seksilelua, 6 hellä bondage -tuotetta, 3 tuotetta esileikkiin ja 4 ”muuta” seksitarviketta – kaikki piilossa hopeilla kimalteilla koristellun mattamustan kalenterin sisällä odottamassa pimeiden päivien kulumista.

Kaikista inhottavinta onkin ollut se, että jouduin itse aukomaan kaikki kalenterin luukut, jotta voisin kertoa teille kalenterista tietäen sen koko sisällön. No, hankkikaa te autenttinen Sinful-joulunodotus puolestani! Toisaalta, sain jouluaattokokemuksen keskellä harmainta marraskuuta, joten ehkä sekin oli ööö no, parasta mitä marraskuussa voi tapahtua. 

Täytyy aivan rehellisyyden nimissä sanoa, että minulla oli omat epäilykseni liittyen kalenterin tuotteiden laadukkuuteen. Kaikki sokkona ostettu mietityttää ihan syystä. No, nämä epäilykset tuhoutui saman tien, kun pääsin luukkujen availun pariin. Olin aidosti niin innoissani kylpiessäni seksimaterialismin yltäkylläisyydessä. Kyseessä on todella tarkasti harkittu ja laadukas kokonaisuus, joissa – uskokaa tai älkää – yksikään luukku ei ole täyttötuote. Nyt on siis minullakin kunnon arsenaali kaikenlaista, mitä en välttämättä edes tiennyt haluavani kokeilla ja mikä on sittemmin osoittautunut melkeinpä lempparijutuksi. Todella lämmin suositus!

Oli joulukalenteri mitä lajia hyvänsä, kyllähän sitä aina jo ykkösluukun kohdalla miettii, mikä ylläri odottaa jouluaatossa. 23 päivän odotuksen jälkeen se usein on antiklimaattisesti kuvakalentereissa aina Jeesus, suklaakalentereissa luukussa on vaaau pariovet ja sisällä vähän isompi konvehti – ihan kuin jouluna ei muutenkin tulisi syötyä suklaata vähän enemmän. Noh, Sinfulin joulukalenterissa jouluaatossa ei arvaten ole Jeesusta eikä edes pariovia. Ylläri on itseasiassa niin napakymppi, kuin voi jouluaattoluukku olla. Itse olen haaveillut kyseisestä tuotteesta jo tovin, ja nyt sen sain! Valitettavasti en saa kertoa, mikä ylläri siellä odottaa, mutta sanon, että pariskunnille sille voi hyvinkin tulla jouluaattona käyttöä. Hih hih hii!

Kaikista paras hankinta kalenteri on yhteiseksi pariskunnalle, mutta kyllä siitä sinkutkin ilon irti saa, kunhan on leikkisiä kavereita, joiden kanssa luukkujen sisältöä hypistellä. Ja kukapa ei haluaisi hypistellä? Näen jo Tinder-viestit, joissa tiedustellaan, löytyisikö lähistöltä kasiluukun avaajaa… 

Kalenteri on tilattavissa Sinfulin verkkokaupassa täällä. Mikäli lämpesit idealle, kannattaa tilaus tehdä pikimmiten, ennen kuin kalenteri on loppuunmyyty! Sinfulilta löydät myös muut seksilelut.

Joulukuuta odotellessa!