Vuonna 2017 opin

Vuosi alkaa olla paketissa. Ihanaa. Tämä on ollut ihan hirveä vuosi. Oho. Sanoinko hirveä?

Sellainen vuosi, etten ole huomannut sitä eläessäni, kuinka kamala se on ollut. Olen jopa nauttinut jokaisesta hetkestä, niin kuin läsnäolevan ja kiitollisen puolihipin kuuluukin ja ollut jopa onneni kukkuroilla ajoittain. Vasta näin taaksepäin katsoessa huomaan, että hyi hitto mitä pohjanoteerauksia. Olkoot kuinka raflaavaa tahansa, niin en palaisi mistään hinnasta mihinkään hetkeen koko vuotena.

(Paitsi ehkä siihen hetkeen, kun seisoin Paulig Kulman tiskillä ja Samuel käveli luokseni. Hän olikin paljon pidempi kuin olin ajatellut, ja minulla oli juuri metrossa hätämeikatessa hajonnut ripsiväri ja täten meikkini oli täysi fiasko ja se harmitti kovasti siinä hetkessä. Joo, 

siihen hetkeen voisin palata.) 

No, samalla mitalla tietenkin hyvää mitä huonoakin. Vuosi on nimittäin ollut myös eräällä hyvin erikoisella tapaa elämäni paras. Olen toteuttanut useita unelmiani vuoden aikana. Kehityshän tapahtuu tunnetusti siellä epämukavuusalueella ja sen kyllä huomaa näin j

älkeenpäin. Siksi tuntuukin erityisen mukavalta jättää itse vuosi unholaan, mutta siirtyä sen tuottamien hedelmien kanssa uuteen vuoteen. Eli maailman parhaimman ihmisen kanssa ihanassa uudessa kodissa ja vihdoin täällä Lilyssä blogaten.

Vuonna 2017 olen oppinut rakastamaan. Olen oppinut luottamaan. Olen oppinut elämään. Olen oppinut, miten tämä homma täällä maailmassa about toimii. En ole enää hädissäni, enkä hämmentynyt. Olen tasapainoisempi. Tiedän, milloin olla pehmeä ja milloin kova. Ymmärrän kaikenlaisia ihmisiä (paitsi niitä kaikista julmimpia en kyllä ymmärrä vieläkään). Kaikista tärkeimpänä ymmärrän, että kaikki on koko ajan hyvin.

Ja vaikka tiedän, että vastauksia ei ole olemassa, niin ensimmäistä kertaa tuntuu elämässä siltä, että ainaisten kysymysten sijaan minulla onkin läjäpäin vastauksia. Minulla on vastauksia enemmän kuin koskaan aiemmin, ja siksi tuntuu, että olin tämän vuoden lopussa tarpeeksi kypsä kirjoittamaan kirjan. Tai no, oppaan. Tiiviin yhteenvedon minun vastauksistani liittyen elämään. Ja tietenkin myös Samuelin, kirjoitimmehan kirjan yhdessä. Mutta meillä onkin identtiset vastaukset liittyen elämään, heh. Siksi kirjaprosessikin oli niin saumaton. Se meni tyyliin näin: 

– Kirjoitin just rakkauskappaleen valmiiks, lue kun ehdit. Mitä sä kirjoitat?

– Läsnäoloa. Oikoluitko jo ton ravintokappaleen?

– Oikoluin. Tosi hyvää tekstiä. Mä alan kirjoittaa nyt tota unelmakappaletta.

Joka tapauksessa kiitos, hirveä vuosi. Listaan tapahtumiasi pian. Nyt täytyy kiiruhtaa tekemään piparkakkupalatsia siskon kanssa. Ihanaa joulun aikaa kaikille!

PS. Oletteko tekin huomanneet, että hyvin usein kaikki parhaat ihmissuhteet alkavat fiaskomeikillä, likaisilla housuilla tai rasvaisella tukalla?