I like it raw

Valehtelisin, jos väittäisin ettei tie meikäläisen sydämeen kävisi keittiön kautta. Tai ainakin valurautapannun, salaattilingon, terävien veitsien ja laadukkaiden raaka-aineiden omistamisesta satelee roimasti plussapisteitä. (Tärkeintähän on kuitenkin se, että Makita-pakista löytyy akkuporakone. Tietysti.)

Tunnustus: en osaa laittaa lihaa. Osaan kyllä paistaa maustamattomat kanasuikaleet ilman tippaakaan rasvaa suhteellisen pehmeäksi (kiitos fitness-ajat), pyöräytellä lohta pannulla rapeaksi ja ehkä paistaa pitkän aiheeseen tutustumisen jälkeen Lidlin valmiiksi leikatut ribeye-pihvit. Mutta punainen liha noin niin kuin laajemmassa ruuanlattomielessä on muuten ollut vähän vieraampi juttu.

Sitten tapasin Myskiksen, joka on pitänyt minulle lihakoulua sisältäen mm. pulled porkin valmistusta, naudan ulkofilepihvien täydellistä kypsyyttä ja ihan outoa uutta osaa kanasta: siipiä! (joku mansejuttu…)

Olen saanut lautaselleni viime päivinä niin hyviä pihvejä ettei mitään rajaa. Tämä mies se tuppaa aina onnistumaan strömsö-tasoisesti kaikessa mihin ikinä ryhtyykään. (Niin lihanlaitossa kuin niissä Ikea-hyllyjen kiinnityksessäkin.)

Naudan ulkofilepihvit on muuten nopea homma. Sillä aikaa kun ne lämpenevät ennen paistoa parin kymmenen minuutin ajan huoneenlämpöisiksi, ehtii pyöräyttää nopean lisukesalaatin ihan vaikka vain varhaiskaalista, kurkusta ja omenasta. Yksinkertaisuus maan perii. Sitten vain tulikuumalla valurautapannulla molemmilta puolilta minuutti paistamista, suolaa & pippuria pintaan ja folioon hetkeksi vetäytymään. Ja pikaruoka on valmis.

Ei kai sitten muuta kuin jätetään ne rautalitkut jatkossa apteekin hyllylle ja pistetään veriarvot nousuun raa’alla lihalla.