Syksyn pläänit

Landelta on palauduttu takaisin Helsinkiin ja onpa jotenkin haikea fiilis. Tältä varmaan tuntuu, kun tuntuu siniseltä. Matkalla kotiin päässä alkoi pyöriä isot kelat. Ne liian isot kelat, jotka ei saisi alkaa pyöriä ihan millä tahansa hetkellä. Varsinkaan väsyneenä.

Mihinhän tämä elämä on menossa ja miten tästä oikein selviää? Kesä on ollut oudon vähäsanainen. Jotenkin nöyrä ja stabiili. En tiedä johtuuko se helteiden puutteesta vai tästä elämäntilanteesta, kun on ikään kuin välikössä. Pudonneena johonkin rotkoon, vähän kuin meitsi humalassa viikonloppuna. Nivusia myöten. Ja vedin mukanani miekkosenkin. Siellä me könyttiin keskellä umpimetsää, hujopit. Ja nauratti. Nyt on naarmuilla kintut.

En pidä sanasta välivuosi mutta se kiusaa aina säännöllisin väliajoin kuin olkapäällä istuva piru. Tee jotain, mikä johtaa johonkin, se sanoo. No niin teenkin. Aloitan syksyllä koulun. Vuoden mittaisen draama-linjan. Teatteria ja sen semmoista. Ai että tuleeko minusta näyttelijä? No, ainakin olen uskaltanut myöntää mitä olen kaivannut ja pääsen tekemään vuoden jotain todella vapauttavaa, voimaannuttavaa, merkityksellistä. Saan tuntea ja tuottaa. Ja saan oman jengin. Se jos joku kutittaa mahanpohjaa!

Jokainen välikössä elävä tyyppi voi varmaan samaistua kahden eri fiiliksen vaihteluun: ihanaa, vapauttavaa, kivaa, kunnes taas ahdistavaa, masentavaa ja itsetuntoa musertavaa. Mutta tuskin se ihminen koskaan on valmis. Tuntuu vain että päämäärättömyys ajaa välillä hulluuden partaalle. Se irrottaa ihmisen hyvin nopeasti tärkeiden asioiden ääreltä ja perspekti asioihin tuntuu katoavan säännöllisin väliajoin. Minusta on tullut k u s i p ä ä.

Jep. Välillä. Ja kaikista eniten tärkeimmille ihmisille, mutta sivullisina kärsii myös kaupan kassatyöntekijät.

Proteiinikahvia, saisikos olla? Sen siitä saa, kun jättää kahvikupin nurmelle ja sinkoaa pellolle tanssimaan noitatansseja. No, ainakin on #raw #glutenfree ja #organic prodea.

Siispä. Hypitään pelloilla (tai siis tällä hetkellä Piritorilla) vielä kuukausi ja katsotaan sitten mitä tapahtuu. Koitetaan hengailla rotkossa tietämättä mitään siitä, kuinka lopullisesti sieltä oikeastaan edes pääsee könyttyä ylös. Vai onko meillä aina toinen jalka vähän rotkossa? Noille hyönteisille ei ainakaan käynyt kovin hyvin.