Laadukkaat proteiinipatukat

Proteiinipatukka, uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti mahdollisuus! Niin ihanaa huomata, kuinka puhtaat proteiinipatukat tekevät tuloaan hitaasti, mutta varmasti. Tällä hetkellä perus ruokakaupan hyllyltä löytyy tuskin vielä yhtäkään patukkaa, jonka itse ainesosiensa puolesta kelpuuttaisin, ellei reilun kolmen euron hintaista QuestBaria lasketa. No, suunta on kuitenkin hyvä. Minulla onkin teille kerrottavana teille prodepatukkauutisia postauksen loppupuolella!

Olen koonnut tähän postaukseen muutaman proteiinipatukan, joita voin käsi sydmellä suositella. Kertokaa ihmeessä mitkä patukat listasta puuttuu!

QuestBar. Klassinen proteiinipatukkojen kuningatar. Makuvaihtoehdot ovat lievästi sanottuna to-die-for, ja sekä ravintoarvot että patukkaan käytetyt ainekset saavat meitsiltä vihreän valon. Erityisen herkkua nämä patukat ovat lämmitettyinä, jolloin niistä tulee melkeinpä pieniä leivoksia. Questejä löytyy nykyään luontaistuotekauppojen lisäksi jopa isommista marketeista, joskin hinta voi huidella kolmen ja neljän euron välimaastossa. Hieman huokeampaan hintaan niitä voi tilata esimerkiksi FitnessFirstistä, varsinkin kun teille lukijoille on siellä se alekoodi! Iske ”thegoodmorning” kassalla ja saat 10% pois hinnasta.

Epic Bar. Paleopatukka viimeisen päälle. Tämä protskupatukka on ehtaa lihaa pienellä pähkinä- ja marjalisäyksellä. Jep, eeppistä. Jos ja kun mansikkajuustokakku-banaanipähkinämuffini-Questbarit alkavat makeutensa puolesta tökkiä, on aika tarttua ahnaaseen lihapatukkaan. Olen maistanut Epic Bareista sekä kalkkunaa että härkää. Härkä oli todella tulinen. Siinä on käytetty mausteena habaneroa. En tiennyt että se tarkoittaa jotain tulista ennen kuin haukkasin ensimmäistä kertaa. Kalkkuna sopi meitsin herkkään suuhun paremmin vaikka mausteinen ja maukas se on kyllä sekin. Iso digautus kuitenkin maidottomalle prodepatukalle ja kuivalihalle! Epic Bareja ei tietääkseni myydä vielä missään, mutta niitä voi tilata ainakin FitnessFirstistä (alekoodi toimii luonnollisesti myös näihin). Kokeilkaa ja yllättykää!

Sitten päästään niihin uutisiin. Markkinoille on iskemässä Questbarin kilpailija ja olen todella ylpeä esitellessäni yhteistyökumppanini Foodinin uuden lanseerauksen: Vähähiilihydraattinen, stevialla makeutettu proteiinipatukka! Kun herra Jalkanen kertoi minulle tästä suunnitteilla olevasta patukasta, tiesin että lukijani hyppäävät aivan yhtä kovaa kattoon kuin minäkin! Suomalainen laatuproteiinipatukka, tätä on odotettu! Patukkoja on tällä hetkellä olemassa vasta pieni erä, eikä se ole saanut vielä edes nimeä tai lopullista pakkaustaan, mutta resepti alkaa olla valmis. Hyvää kannattaa odottaa! 😉 Infoan teitä heti, kun patukka tulee kaiken kansan ulottuville. Jännittävää, eikö? EDIT: Patukoita saa nyt Foodinin verkkokaupasta!

Onko tiedossanne muita törkyvapaita prodepatukoita? Vinkatkaa kommenttiboksiin!