Vastauksia2

Missä olet töissä?
Enpä olisi uskonut ikinä sanovani tätä, mutta enimmäkseen kirjoitan työkseni tätä blogia.

Teetkö mallikeikkoja?
En. En ikinä pienenä uskaltanut mihinkään. Olin niin ujo. Nyt olen vain liian vanha, tatuoitu ja varmasti kutistunut pituudeltanikin. Eli siinä se mallinura – en siitä tosin koskaan edes haaveillutkaan. Teininä halusin että minusta tulee mainospiirtäjä. En yhtään tiedä miksi.

Mikä on lempikirjasi?
Vanhoista Rani Manican Jasmiinin tuoksu ja uusista Barbara Demickin Suljettu maa. Juuri lopettamani toinen Pohjois-Korea kirja, Leiri 14 oli myös tosi hyvä ja tällä hetkellä lukemani Leah Chishugin Pitkä tie paratiisiin, vaikuttaa myös todella mielenkiintoiselta.

Luen näköjään vain aika masentavaa kirjallisuutta.

Miten tapasitte Laurin kanssa ja kauan olette olleet yhdessä?
Siellä missä yllättävän moni muukin ystäväpariskuntamme. Oopperassa. Enkä nyt tarkoita kansallisoopperaa, vaan sitä baaria. Lauri oli töissä ja minä juopuneena vakio teini asiakkaana. Vuosi oli silloin 2005, mutta viralliselle seurustelu levelille pääsimme vasta vuonna 2009.

Saako noista sun tatuoinneista kuvia/tarinoita/sepustuksia? 🙂
Löytyy sivupalkin tunnisteista kohdasta tatuoinnit.

Mitä haluaisit tehdä isona?
Olen jo niin iso. Haluan tehdä sitä mitä nytkin – työtä mistä pidän, matkustella ja olla onnellinen.

Miten teet arjesta luksusta?
Itse asiassa taidan pitää arkeani luksuksena. Välillä on päiviä milloin voisin pakahtua onnesta vain juodessa aamukahviani lempimukista tai iloita jonosta pankissa, koska saan syyn pelata kännykälläni.

mihin perustat sun ostopäätökset? Onko sulla ns. shoppailuperiaatteita? Entä pukeutumisperiaatteita, esim. ei kultaa ja hopeaa samaa aikaa?
Yritän ostaa tavaroita joidenka tiedän varmasti tulevan käyttöön. En sano että olen tässä aina onnistunut, mutta melko hyvin. Vaatteiden suhteen suosin melko selkeää ja ajatonta linjaa. Klassista tai vähän rokimpaa. Ei mitään liian överiä muotipelleilyä. Nykyään katson myös enemmän materiaalin perään.
Pukeutumisperiaatteita ei ole muita kuin mennä hyvän maun mukaan.

Mikä on sun suhtees ruokaan ja ruuan laittoon? Miten syöt? Mistä pidät, mistä et?
Erittäin intohimoinen. Rakastan ruokaa – sen tekemistä, syömistä ja jopa katselua. Syön melko terveellisesti ja paljon kasviksia. Pidän tuoreista hyvistä raaka-aineista. En pidä ylihinnoitellusta huonosti tehdystä ravintolaruuasta.

Miten otat arjessa huomioon läheisesi?
Enimmäkseen arki menee Laurin kassa ja huomioidaan toisiamme kyllä koko ajan. Ollaan välillä aika ällösöpöjä.

Käyt paljon Turussa. Mikä kaupungissa on ihanaa/kamalaa?
Olen käynyt Turussa hurjat kolme kertaa elämäni aikana. Viimeisillä kerroilla olen tykästynyt ravintolatarjontaan ja kaupungin ulkonäköön mukulakivineen ja Aurajokineen.

mikä on ollu paras matkakohde?
Vaikea sanoa, koska lomasta ihanan tekevät enimmäkseen ne ihmiset kenen kanssa siellä olen. En esimerkiksi voi sanoa että kohteena Etelä-Afrikka olisi paras, koska ilman ystäviäni siellä se ei olisi koskaan avautunut minulle samalla tavalla.
Jos minun pitäisi lähteä yksin reissuun, niin menisin luultavasti Balille. En kuitenkaan Kutalle.

minne matkustamisesta haaveilet nyt?
Miamiin, Japaniin, Australiaan, Havaijille, Fijille – kaikkialle!

kolme tärkeintä asiaa elämässä?
Ne perus – Onnellisuus, rakkaus, terveys.

Miten usein urheilet viikossa? Miten tärkeänä pidät urheilua omalla kohdallasi?
Tiedättekö niitä päivä mitkä vain lipuvat ohi ja tuntuu ettei ole saanut mitään aikaiseksi? Silloin kun urheilen en pahemmin ajattele noin. Ensinnäkin siksi että urheilun jälkeen jaksan aina tehdä kaikkea, olen iloinen ja saan enemmän aikaiseksi ja vaikka en saisikaan niin ainakin olen saanut sen jälkeen hyvän olon. Eli melko tärkeänä henkisesti ja fyysisesti.
Urheilen keskimäärin kolme kertaa viikossa. Tai ainakin yritän.

Itsekin olen saman pituinen ja hoikkavartaloinen niinkuin sinä, oletko saanut siitä paljon palautetta? hyvässä vai pahassa? Joskus kun tuntuu, että positiivisen palautteen lisäksi jotkut “kauhistelee” toisen hoikkuutta 😀
Enimmäkseen hyvässä, mutta myös pahassa. Pienenä minua kiusattiin koulussa koska olin niin hoikka. Ruokalassa isot tytöt kuiskivat että käyn aina vessassa oksentamassa ruokatunnin jälkeen. Ihmettelin miksi ne niin luulee kun ei minulla ikinä ole oksennustautiakaan 😀

Herkutteletko miten usein?
Silloin kun tekee mieli. Joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Himoitsen kyllä paljon pähkinäsuklaata! Sanotaan että keskimäärin kerran-kaksi viikossa, joskus useammin.

Oletko tyytyväinen itseesi tällä hetkellä?
Olen kyllä.

Jos saisit muuttaa elämässäsi jonkun asian mikä se olisi?
Muutama nuoruusvuosi voisi valua kaivoon jos minulta kysytään. Toisaalta ne on ehkä juuri ne mitkä kasvattivat eniten.

Tavoite tulevaisuuteen?
Olla onnellinen ja ihanien ihmisten ympäröimä. Vakaa taloudellinen tilanne, kaunis oma koti ja paljon matkustelua.

Miten olet tutustunut Leinaan ja Jannaan?
Leinan kanssa meillä on ollut pitkään sama tuttavapiiri, mutta tutustuttiin kunnolla vasta kaksi kesää sitten kun olin Hangossa juhlimassa ja Leina soitti yllättäen kysyäkseen lähdenkö seuraavana päivänä Prahaan (missä poikaystävämme olivat viettämässä synttäreitä). Sanoin, että toki! ja niin minä sitten lähdin Hangosta yöllä kotiin, pakkasin ennätysvauhdissa joitain epämääräisiä tavaroita laukkuuni ja lähdin lentokentälle. Oltiin siellä klo 7 aamulla. Ja tilattiin kaljat.

Jannaan tutustuin ystävämme Ayun välityksellä. Oltiin kuulemma niin samanlaisia että meidän piti ehdottomasti hengata. Käytiin Fazerin kahvilassa kahvilla ja siitä on nyt kohta kahdeksan vuotta.

Miksi olet viettänyt lapsuudessa aikaa Balilla? siis tarkoitan että ihan muuten vaan lomailleessa,vanhempien työn takia tai jne.
En oikeastaan tiedä. Meillä oli siellä perhetuttuja ja jossain vaiheessa joku balikauppa kai?

Olet ilmeisesti käynyt steinerkoulun,niin onko se hyvä vai huono asia ja laittaisitko omat lapsesi steinerkouluun?
Hyvä ja huono. Aina sanonut että omaa lastani en sinne laittaisi, mutta en tiedä mikä meininki nykypäivänä siellä on. Itseäni nimittäin häiritsi kovasti, että koulu oli niin vanhanaikainen ja outo. (piirtämistä varpailla, kirjoittamista sulalla ja runojen lausumista kivet suussa. Ei siis ihan sitä mikä teini-ikäisen mielestä on tosi coolia). Hyvinä puolina kuitenkin luokkalaisten yhteishenki ja se outo huumorintaju mikä sieltä lähti elämään mukaan.

Millaisia tatuointeja sinulla on?
Selässä isompi kukka/perhos peitetatuointi rykelmä, ranteessa kirjain J, sulka hartianseudulla, reidessä Rolling Stonesin lyriikat, takanilkassa timantti, oikean nilkan ympäri kiertää Jimi Hendrixin lyriikat ja sivulla oikeassa jalkapöydässä lukee oceanchild.

Missä sulla on lävistyksia/on ollut?
Korvissa on ollut yhteensä n. 5 lävistystä joskus. En ole koskaan tykännyt lävistyksistä oikein missään muualla.

Minkä väriset sun hiukset on oikeasti(ennen ekaa värjäämistä) ja saisko siitä kuvan?:)
Sellaiset ruskeat/tummanruskeat. Vaikea sanoa ja kuvaa ei kyllä löydy varmaan valitettavasti mistään.

Voisitko tehä jotai juttuu sun kynsistä eli miten lakkaat ja kuin usein jne?:)
Minulla on omat kohtalaisen pitkät ja kestävät kynnet joita kyllä tykkään lakkailla, mutta kun lakka alkaa karista, niin olen laiska ja lakkaan vaan uudestaan päälle. Lopputulos on puoli purkkia poistoainetta ja sata vanulappua millä yritän sitten niitä muutaman viikon vanhoja lakkoja jynssätä pois. Katsotaan saanko joskus jotain järkevä asiasta postattua. Yritän 🙂

Voisitko esitellä vaatekaappis, laukut, kengät?
Kengät olenkin esitellyt jo joskus, mutta päivittynyt postaus ei olisi kyllä pahaksi. Laukku kokoelmani ei ole kovin erikoinen, mutta ehkäpä siitäkin joskus vielä 🙂

Sellanen miten meikkaat ja laitat hiuksii video ois kiva vai mitä?
Olen aina sanonut että olen surkea tekemään videoita joten ehkä kuvien muodossa?

onko sulla joulukalenteria?
Ei ollut tänä jouluna 🙁 Melkein tuntuu että olen nyt virallisesti aikuinen. Kenenkään ei pitäisi luopua joulukalenteristaan!

Lempi ruokas ja juoma? entä inhokit
Ruokia on monia, mutta sushi, sukiyaki, Meksikolainen kanakeitto, salaatit, uuniperunat, hyvä pihvi, lohi, tomaattikeitto, juustot, kasvikset.. okei, kaikki! Juomina vesi ja valkoviini. Inhokit on ehkä limaiset merenelävät ja siideri.

Miten ja kuinka usein liikut ja minkälainen ruokavalio sinulla on? Yksinkertaisesti sanottuna miten saat vartalosi näyttämään tuolta?. Olen luonnostaan hoikka, joten pääsen aika helpolla. Olen myös onnekas koska en ole koskaan oppinut oikein juomaan limuja ja mehuja. En kauheasti tykkää pizzastakaan, mutta rakastan salaatteja ja kasviksia. Eli ihan oikeasti pidän terveellisestä ruuasta. Pidän myös kyllä herkuista. Varsinkin pullista, karkista ja suklaasta. Valkoviini ei myöskään ole hyvä juttu. Joka tapauksessa. Kaikkea kohtuudella ja liikuntaa n. pari-kolme kertaa viikossa. Yleensä salitreeniä, mutta väliin myös ryhmäliikuntatunteja (esim. kahvakuula ym) ja sulkapalloa!

Oletko synynyt Suomessa? Jos olet niin missäpäin olet asunut lapsuudessasi?
Olen syntynyt Helsingissä Herttoniemessä muistaakseni ja asunut sen lisäksi Kaartinkaupungissa, Kauniaisissa, Kruusilassa, Tonttulassa, Westendissä, Kilossa ja siinä ne taisi ollakin. Enimmäkseen siis Helsingissä ja Espoossa.

Missä koulussa/kouluissa kävit nuorena?
Siellä mahtavassa Steiner koulussa. Kaikki ne ihanat 11 vuotta Steinerpedagogiikkaa (huomatkaa sarkasmi). Tämän jälkeen suoritin toisen asteen tutkinnon normaalien ihmisten parissa.

Oliko sinulla paljon kavereita/ystäviä nuorena?
Ei liikaa, eikä liian vähän. Sopiva kourallinen hyviä ystäviä.

mikä sun keskiarvo oli yläasteella ? 🙂
En ole ihan varma. En edes tiedä saimmeko numeroita. Useimmat kouluvuoteni päättyivät siihen, että sain itse tehdyn paperivihkosen, mihin oltiin elotuulesta ostetulla puukynällä kirjoitettu runoja. Jotain siellä mainittiin minustakin, mutta yritä nyt lukea sieltä ”männyt ja vuoret, aamu usva ja ilta rusko” –sanojen seasta että miten olet pärjännyt lukuvuoden. Ei ollut helppoa.