UNELMIEN PESUTUPA

Kutsun uutta lempitrenssiäni Gandalf-takiksi. Gandalftakkia on käytetty jo niin paljon, että se alkaa olla aivan likainen ja huoli Gandalfin puhtaana pitämiselle sai minut näkemään viime yönä unta, että löysin uuden asuntoni talosta pesutuvan. Pesutuvassa oli aina kunnon marttakerho meneillään ja siellä oli myös pullantuoksuinen keittiö, saunatilat, suloinen sisäpihapuutarha ja ikivanha keittokirja mihin talon asukkaat olivat kirjoitelleet parhaita reseptejään vuosikymmenien ajan. Olin aivan haltioissani! Vietin pesutuvassa kaiken aikani ja meistä tuli marttakerholaisten kanssa kuulkaa oikein läheisiä.

Siellä me pidettiin tee-iltoja ja joskus istuimme aamuisin puutarhassa juoden kahvia ja hoidellen yrttitarhaa. Kokkailin myös mitä parhaita reseptejä tuosta kirjasta, samalla kun pyykit vain pyörivät koneessa. Viimeisimpänä kokeiluna olin juuri onnistumassa tekemään elämäni parhaita lihapullia kunnes heräsin.

 

Heräsin ja muistin että minulla ei vieläkään ole omaa pesukonetta, enkä ole onnistunut tekemään elämäni parhaita lihapulliakaan. Olo oli hetken surkea. Totuushan on nimittäin se, että pesen tällä hetkellä pyykkini ystäväni luona ja raahaan ne sitten tänne kotiin yöksi kuivumaan. Minulla ei myöskään ole kuivaustelinettä, ehei koska sehän nyt olisi ihan tylsää. Pyykkejä on paljon kivempi ripustaa ympäri asuntoa, niin että se näyttää siltä kun joku jokin vaatekeräyspiste olisi räjähtänyt asuntooni. Lakanoita ovien päällä, alushousuja roikkuu jokaisesta ovenkahvasta, ruokakomeron päältä riippuu housuja ja yhden paidankin ripustin lamppuun.

 

Mutta mikäs tässä, puhtaan pyykin tuoksuisessa asunnossa 🙂

 

 

                                     Takki Lindex // Paita GinaTricot // Housut BikBok // Kengät Vans // Laukku Céline
                                                                                         Kuvat: Kira Kosonen