Patrona vihdoin.

Vihdoinkin se tapahtui. Pääsimme syömään Patronaan – Annankadulle pystytettyyn Cafe De Nopalin pyörittäjien toiseen ravintolaan. Tähän meksikolaiseen on yhtä vaikea päästä kuin jonnekin linnanjuhliin. Takana pieni historia puhelinsoittoja, ohikulkijana kurkkimista, jonottamista, luovuttamista ja lisää puhelinsoittoja. pöydästä ei tietoakaan. Aina täyttä, aina ylibuukattua. Viime perjantaina soitin ja kyselin olisiko viikonlopulle missään vaiheessa pöytää vapaana kahdelle. Ei ollut, ihan täyttä koko viikonlopun, – eikun hetkonen yksi peruutuspöytä tänään kello viisi. Piti melkein nipistää itseään, että nytkö sinne sitten vihdoin pääsee.

Voitte vaan kuvitella miten korkealla odotukset olivat. Olin luultavasti valmis maistamaan koko menun läpi, koska halusin kuollakseni tietää mistä ihmiset niin hehkuttivat.

Siitä, näköjään että se ruoka tosiaan oli hyvää. Enkä edes oikein pidä meksikolaisesta. Nyt pidän. En sano, että ruoka oli tajunnan räjäyttävää, mutta vastasi korkeita odotuksiani. Ravintola itse oli pelkistetty, mutkaton ja tunnelmallinen Avokeittiöstä kuului meksikolaisten kokkien laulua (vai kuulinko omiani?) tarjoilijat olivat nuoria, mutta hyvin kohteliaita ja erittäin vikkeliä. Luin jostain että muka hidasta palvelua. Itse taas en ole koskaan saanut uutta servettiä niin nopeasti juuri rypistämäni tilalle. Itseasiassa en ole koskaan saanut ikinä uutta servettiä missään, jopa tiputettuani haarukan (pudottaisin luultavasti päänikin, jos se olisi mahdollista) ennätti tarjoilija korjaamaan sen ennen minua ja tuomaan uuden puhtaan silmän räpäyksessä. Kyseltiin myös onko kaikki hyvin, haluatteko lisää juotavaa, lisää guocamolea, sekä annokset esiteltiin asiantuntevasti ja kerrottiin mitä yhdistelemällä mihinkin saat oikein maukkaan haukun. Tuntui hyvältä jättää kunnon tipit.

Alkupaloiksi söimme shrimp cocktailin  ja kanakeiton. Molemmat herkullisia. Kanakeitossa oli juustoa ja tortillapalasia. Lauri hotkaisi sen hetkessä. Kylmä katkarapukoktailini oli ihanaa. Tarjoilija kertoi, että parasta nautittuna suolakeksin päällä hieman puristetun lime mehun kera. Ja oikeassahan se oli.

Pääruokana kanatortilloja. Harmitti niin paljon että olin jo hyvää vauhtia ähkyn partaalla kaikista katkaravuista ja nachoista, kipollisesta guocamolea ja kanakeitosta. Ängin väkisin pääruuan viimeistä murusta myöten suuhuni, koska se oli hyvää ja olisi ollut häpeä jättää lautaselle mitään.