OLSEN DROP 2

Onpa outoa. Heräsin yöllä kolmen jälkeen enkä saanut enää unta. Olin yllättäen niin hereillä, että tunnin sängyssä pyörimisen jälkeen päätin vain nousta, keittää itselleni ison kupin teetä ja tulla tähän koneelle odottelemaan jälleennäkemistä nukkumatin kanssa.

Eilen oli muuten normaali päivä, mutta illalla kävimme tyttöjen kanssa Milttonin showroomilla katsomassa miltä Olsenien kaksosten Bik Bokille suunnittelema toinen mallisto näytti ja lasillisilla VinVinissä sen jälkeen. Nukkumaan menin jo yhdentoista aikoihin (mikä on minulle muutamaa tuntia aikaisemmin kuin yleensä), joten ehkä pääni nyt luulee levänneensä muka tarpeeksi.

Olsenien mallisto oli enemmän mieleeni kun se ensimmäinen. Ei sellainen, mistä olisin halunnut haalia kaiken kotiini, mutta joukossa oli nyt muutamia todella mieleisiä vaatekappaleita.

Kuvissa vilahtaa suosikkejani. Takki kultaisilla napeilla kaikessa yksikertaisuudessaan oli kaunis (ja edullinenkin alle 90€) nahkahousut puolestaan aitoa nahkaa ja niistä saisikin pulittaa jo päälle kaksisataa euroa. Mustassa mekossa oli selässä kivana yksityiskohtana kultaiset vetoketjut ja pitkä klassinen musta maksimekko näytti ihanan kevyeltä.

Mallisto saapuu kauppoihin 24.10

– Ja tässä kohtaa tekstiä olin nukahtanut. Heräsin seuraavan kerran kahdeltatoista päivällä. Tietokone ja jäähtynyt teekuppi pöydällä. Kiva, kun ei tässä olisikaan ollut päivällä muuta tekemistä.