MayDay!

Eilen juostuani koko päivän kiireiden keskellä (oli hurjan kiire, piti käydä mm.ripsihuollossa!) Tulin puolikuolleena kotiin kaupan kautta ja väsäsin meille illallisen parvekkeelle.

Tarjolla oli jotain niinkin erikoista, kuin sitä samaa mitä teille viimeksikin esittelin! Kanaa ja kasviksia. Ilmeisesti edelleen pitää paikkaa yleisin kotiruoka-listamme kärkisijoilla.

Laitoin kasviksien joukkoon fenkolia ja Lauri piti siitä? En ole ennen saanut syötettyä ehkä kenellekkään fenkolia, tämä oli erikoinen päivä.

Fenkolosta kukkaruukkuun.
Minulla on vappupäivä vapaata! Olen tästä hurjan innoissani. Jo viikon verran olen kehitellyt sotasuunnitelmia mm. piknikistä kaivarissa, illanistujaisista, ystävistä pitkästä aikaa koolla, tanssia, naurua ja kaikki olisi ihanaa, mutta!! Mitäs eteeni läjäytetäänkään tänään: sääennuste sunnuntaille: +2, sataa kaatamalla ja tuulee kuin venäläisissä elokuvissa!
Eihän näihin ole uskomista, eihän? (valehdelkaa edes).