Kauhuelokuvat ovat pilanneet minut

Miettikää tilanne, missä minä ja Lauri seisomme keskellä kirkasta päivää jalkakäytävällä rauhallisella seudulla. Olemme juuri tulleet Laurin isoäidin syntymäpäivälounaalta ja menossa autoon, kun jostain puskasta (okei, ehkä oikeasti vain sivutieltä) meitä kohti linkkaa hieman oudon ja jotenkin pelottavan näköinen vanhempi nainen kyyryssä huudellen epämääräisesti jotain jostain puhelimesta.

Mitä minä teen? Nään sieluni silmin kauhuskenaarioita, miten esikaupungin kirvesmummo hyökkää keskellä päivää ja otan vaistomaisesti askeleen autoa kohden sanoen samalla Laurille ” Apua, pelottava ihminen – sä hoidat tän” ja pakenen lopulta takavasemmalle.

No, sanomattakin on selvää että kyseisellä naisella ei ollut kirvestä, vaan ihan oikeasti puhelin hukassa ja lopulta me kaikki yhteisvoimin se hänelle löydettiin.
Mutta, kyllä minua ärsytti mielettömästi oma reaktioni! Tietysti ilman Lauria olisin auttanut mummoa yksin ja sivuuttanut hurjat kuvitelmani, mutta ihan oikeasti – kirvesmummo?

Ei enää kauhuelokuvia edes sivusilmällä.

Isoäidin syntymäpäivälounas -asu koostui vahingossa melkein pelkästään Etelä-Afrikasta ostetuista vaatteista. Kengät tosin Zarasta ja laukku Marc Jacobsin.