Hiusvinkkejä

Minä ja tosi hurmaava hiuspehkoni olemme mukana Indiedaysin ja Pantenen kampanjassa. (Mahtavassa sellaisessa, jos saan vähän kehuskella). Luvassa on nimittäin kaikennäköistä kivaa tuotteista stailauksiin. Toisaalta kaikki mikä liittyy hiusjuttuihin on minulle erikoiskivaa. Tiedättehän, minä, tukka ja ne pakkomielteet.
Mutta näistä kaikista lisää vielä myöhemmin.

Kampanjan kunniaksi minä, joka vietän tätä laatuaikaa hiusteni kanssa vähän liiankin paljon kirjoitin teille ylös muutamia niitä ihan perusjuttuja, millä olen saanut oman pehkoni pysymään päässäni ja ehkä vielä ihan ok näköisenäkin kovan rasituksen alla näinkin pitkään.

– Ravinto ja vitamiinit. Muistan vielä erään kaukaisen elämänvaiheen kun vitamiinit oli vieras käsite ja suuhun meni pelkkää roskaa. Hiukset ne sanoivat nopeasti heihei, ponnari oheni ja hiusraja pakeni.
Yhtä nopeasti kun hiuksetkin lähtivät piti laittaa ruokavalio uusiksi ja vitamiinit vielä siihen kaveriksi. Suosittelen huolehtimaan ainakin vitamiinien B, A, C, sekä biotiinin ja sinkin saannista.

– Oikeat tuotteet. Ylläriylläri. Oma pääni kokee aikamoista kulutusta, on lämpörullia, fööniä, suoristusrataa ja aivan liian usein käytetty tupeerauskampakin vielä. Kaikenlisäksi päänahkani on aina ollut oikkuilevaa laatua, joten yritän olla mahdollisimman tarkka shampoiden kanssa, käyttää hyvää hoitoainetta, upottaa hiukseni säännöllisesti hiusnaamioihin, helliä latvoja öljyllä ja käyttää paljon lämpösuojaa.

– Lepopäivä. Aina kun menot sen sallivat. Ei fööniä, ei lakkaa, eikä mitään kuumaa rautaa lähelläkään niitä kutreja.

– Pesuväli. Hiuksia ei ehkä tarvitse pestä ihan joka päivä. Jos on rasvoittuva päänahka, kannattaa hiukset pestä rasvoittuvalle päänahalle tarkoitetulla shampoolla. Kampaukset pysyvät paremmin pesemättömässä tukassa. Ainakin minun pesemättömässä tukassani. Oma pesuvälini on n.3 päivää.

– Liukuvärjäys. Toisin sanoen värjätty juurikasvu. Pidentää minulla värjäysväliä paljon Olen mennyt tällä hiusvärityylillä jo vuosia. Täydellinen yhdistelmä tummaa ja vaaleaa ihmiselle joka ei tunne oloaan kotoisaksi sitten kokonaan tummassa tai pelkästään vaaleassa tukassa.
Tumma tyvi kehystää kasvoja kivemmin ja loput kutrit saavat liehua sitten vapaasi kullan vaaleina ilman että näyttää koko pää aivan heinäpaalulta.
Eikä haittaa vaikka ei tosiaan näkisi kampaajaa kuukausiin.

– Kevyt tupeeraus (ja vielä oikein tehtynä) antaa mielettömästi volyymiä mille tahansa kampaukselle. Edellisen päivän tupeeraus toimii hyvin seuraavanakin päivänä, jos harjaa hiuksia vain kevyesti pehmeällä harjalla. (Hienosti ensin kehoitan huolehtimaan hiuksista hellästi ja sitten viimeisenä tupeeraamaan. Oikein hyvä).

Joskus kuitenkin yllämainitut asiat voivat olla yhtä tyhjän kanssa. Ihan sama vaikka mitä mahtavaa ravintoa on syönyt vuosia, käynyt hyvällä kampaajalla ja lotrannut oikeilla tuotteilla. Jos on huono hiuspäivä, niin silloin vain on huono hiuspäivä. Silloin minä teen letin ja teen sen näin:

– Harjaan takkuisen tukkani ylös korkealle ponnarille.

– Käytän letin seassa silkkinauhaa. Oikeasti se ei ole silkkiä, vaan jokin alennussuikale Vilasta. Nauha voi olla millaista tahansa. Omani on hieman yli metrin pituinen ja melko leveä.

– Taitan nauhan keskeltä ja asetan keskiosan ponnarin päälle niin että molemmille puolille jää roikkumaan samanpituinen suikale.

– Vedän  nauhanpitä alaspäin ponnarin alta ristiin  ja takaisin ylös ristiin niin että nauhanpäät roikkuvat taas ponnarin päältä toinen toisella ja toinen toisella puolella.
– Jaan hiukset kolmeen osaan. Vasemmalla ja oikealla puolella oleviin hiustupsuihin otan nauhat mukaan ja keskimmäisen jätän ilman nauhaa.
-Aloitan letittämään alakautta ja letitän sinne asti minne hiukset riittävät. Sidon letin kiinni ponnarilla, tai kuminauhalla siitä kohtaa mihin hiukset loppuivat ja annan lopun silkkinauhan roikkua vapaana.

Viimeistelen lakalla (jos sitäkään).
Oikeasti tämän letin teko on yli yksinkertaista puuhaa, tämä oli nyt vain kautta aikojen huonoiten selitetty kampausopas. Jos joku sai selvää niin isot propsit sinne.

Ja nyt äkkiä nopeasti kaikki te -jotka jaksoitte lukea loppuun asti :D- ja hiustuotteita kaipailevat. TÄNNE sivulle nopeiten rekisteröityneet saavat Pantenen tuotepaketin. Jaettavien pakettejen määrä oli alkujaan 6000 ja nyt niitä on jäljellä enää 322. Nopeasti menee purnukat sanoisinko. Samainen sivusto muuttuu syyskuussa laajaksi hiustenhoitoportaaliksi, jonne voi mm. syöttää omiin hiuksiin liittyviä tietoja ja saada tietojen perusteella omille hiuksille sopivia vinkkejä ja kaikkea muuta hiuskivaa.