5 Lajisuosikkia – lenkkeily

Muistan vieläkin ensimmäisen lenkkini. Sen minkä 13-vuotias Julia, vanhemman naapurintytön lenkkeilyn innoittamana juoksi Espoon metsässä, päällä Fuit of the Loomin huppari, jalassa verkkarit, ja juoksukenkinä luultavasti DC:n skeittikengät. Pitkin kapeaa polkua kantoja väistellen ja pikkukiviä saniais puskaan lentäen, porskutti posket punaisena menemään. Pysähtyä ei saa, eikö se ollut lenkkeilyn idea?
Kotiin tulin oksennus suussa, jalat tutisten, kurkku tulessa ja mieli maassa. Ihan hirveää hommaa mietin ”ei enää ikinä”
ja melko pitkä ”enää ikinä” -kausi siitä tulikin.

 

 

Muutamaa hassua lenkkeilykokeilua lukuun ottamatta kohtasin polun tosissani vasta keväällä 2012 
Ihan pikkuhiljaa, saa pysähtyä, kävellä, hidas hölkkä hoin itselleni, mutta en silti pitänyt siitä. kurkkua poltti edelleen ja hölkkä oli levotonta. Miksi ihmiset tätä lenkkeilyä niin rakastavat? Halusin tietää ja jatkoin väkisin. Uudestaan ja uudestaan. Kunnes eräällä lenkilläni jotain tapahtui – juoksu alkoi vain kulkemaan, tuntui ettei tarvitse pysähtyä ikinä.
Siitä lähtien lenkkeily on ollut liikuntamuodoista suosikkini. Koskaan ei tarvitse lähteä väkisin, jostain syystä tekee aina mieli juosta ja usein lenkille lähtiessä kuntoilu ei edes ole päällimmäisenä mielessä. Saatan lähteä juoksemaan, jotta voisin selvittää ajatuksiani, jopa rentoutua.

 

Onko siellä muita joilla lenkkipolun alku on ollut kuoppainen? Tai niitä jotka vasta ovat aloittelemassa? Suosittelen sitkeästi jatkamaan, loppumatka palkitsee kuitenkin kymmenkertaisesti. 

 

 

Seuraavaan postaukseen sitten enemmän juttua lenkkeilyvaatteista. Ei enää skeittikenkiä 🙂 

Kuvat: Eevi / Minifitness