Pinch me, please

Hyvää huomenta, vai onko tää unta edelleen?

Tähän kouluun hakiessani tiesin että jos pääsen sisään, ois jo syksyllä tiedossa kolmen viikon työharjoittelu Shakespeare’s Globe -teatterissa.
En jotenkin osannut noteerata sitä sen suuremmin, teatteri mikä teatteri. Eilen kuitenkin koitti se päivä mistä täällä puhuttu koko syksy, päästiin ekaa kertaa tutustumaan paikkoihin. Mä olin ekaa kertaa koko teatterissa ja olin kuin puulla päähän lyöty. Toi rakennus on niin mieletön. Saatiin niin osaavaa ohjausta jo ekana päivänä, tutustuttiin tiloihin ja saatiin kaikki ihan professionaalit kaulapassit ja meidän pitää leimata itsemme sisään ja ulos aina kun poistumme talosta.
Me ollaan siellä nyt ikäänkuin töissä!


Esiinnytään 7.12, eli kolmen viikon päästä. Mulla meinaa kääntyä vatsa ja muut sisuskalut ihan ympäri joka kerta kun mietinkin asiaa. Tältä varmaan Teakilaisista tuntuu kun ne pääsee Kansikselle ekaa kertaa. Ehkä? Mistä minä tiedän. Tää kuitenkin tuntuu itelle nyt niin isolta kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Toi Globe on teatterina niin historiallinen ja ihan mahtavalla sijainnilla.
Sen 360 asteinen näyttämö on jotain ihan omaa luokkaansa, saatiin eilen jo fiilistellä ja vähän kokeilla miltä oma ääni kuulostaa sellaisella lavalla. Käykää tsekkaamassa mun instastooreista fiiliksiä jos ette oo vielä nähneet. Toihan on siis tavallaan ulkoilmateatteri, siinä on katto auki joka myös meinaa et lentokoneet ja helikopterit kuuluu aika kiitettävästi.
Aika vilakkaa oli myös eilen iltasella jo, hanskat ja huivit päällä siellä heiluttiin ihan Shakespeare-päissämme kaikki.

Kolmen viikon päästä on sit meitsin Shakespeare-debyytti Rosalindena näytelmässä As you like it.
Meillä alkoi eilen jo treenit ja tänään vedetään toinen table read ja perjantaina päästään jo sille oikeelle stagelle treenaamaan. Näytelmätreenien lisäksi meille on tulossa stage combat -harkkoja sekä tanssi -ja laulutunteja.

 Ihan sairaan siistiä. Vaikka koulun suhteen musta on tuntunut jo kauan että oon oikeessa paikassa, nyt tuntuu vielä enemmän. Ja toi sijainti… St Paulin katedraali näkyy Thamesin toisella puolella ja noi ison kaupungin valot… Onhan aika posketonta et voin kutsua tätä kaupunkia nyt kodikseni.

 

 

Päivä päättyi vasta kybältä, joka meinas et olin kotona vasta yhdentoista aikaan. Söin maailman kämäisimmän kanawrapin mutta sekin maistui niin hyvältä kun oli niin sairas väsy ja ryytyminen päällä. Yritin vielä ennen nukkumaanmenoa lukea challenge for the actor -kirjaa mutta se tuntui liian raskaalta. Sain luettua yhden sivun kunnes tajusin et nyt kärtsää aivot ja pahasti.
Koko päivä ollut niin intensiivistä meininkiä ja vaatinut hulluna keskittymistä, ei enää yöllä sit lähtenyt enkunkielisen kirjan luku…
Ymmärrettävää kai!

 

Mulla oli yks parhaista maanantaista pitkään aikaan, ja niitä ei mitenkään turhan paljoa ole viime aikoina ollut.

Kivaa tiistaita, toivottavasti ois joka päivä yhtä haippi kun eilinen!

 

<3 J