Sunday blues ja pieni koti-ikävä

Heippa <3

Myöhäistä sunnuntai-iltaa kaikille. Tää päivä on tuntunut tosi pitkältä ollakseen sunnuntai, ne yleensä menee kotosalla nukkuen pitkään, hyvä ja runsas aamiainen vasta kahdentoista jälkeen ja päivällä vaan hengaillen. Ehkä tilataan Woltista ruokaa ja katsotaan jotain sarjaa tai leffa. Mun sunnuntaiaamu taas alkoi jotenkin tosi nihkeesti. Tuntui yksinäiseltä herätä. Ulkona oli kiva sää mutta ei se oikeen tuntunut kivalta. Söin aamiaista yksin (muut kämppikset nukkui) ja kaikki tuntui tosi orvolta. Tiesin jo herätessä että klo 11 jälkeen pitää poistua kotoota, oltiin sovittu et mennään kaverin kanssa joogaan.

Vielä matkalla mun kotoota Olgalle mun rintaa puristi ja jotenkin itketti. Halusin siinä hetkessä tosi paljon vaan olla kotona Helsingissä.
Katoin Sitan uusimman videon missä hän on äitinsä kanssa ja vähän alkoi koti-ikävä kurkkimaan jostain syvältä sisältä. Vielä viikko sitten sunnuntai-iltana mietin etten varmaan koe helposti koti-ikävää kun tää on niin siisti paikka ja koko ajan tapahtuu. No ei tosiaan tapahdu täälläkään koko ajan 😀

Joogan jälkeen (kuten melkein aina) mieli olikin yht’äkkiä taas super kirkas. Tunti oli Hot Vinyasha ja paljon rankempi kuin viime maanantain tunti. Ohjaaja oli tosin eri, mutta kuitenkin. Hikoilin kaikki myrkyt mitä viikonlopun jälkeen kehossani oli, tuntui että kasvoin pituutta 15cm ja iho oikein hohkasi hyvää oloa (ja punaisuutta) vielä kotonakin.
Käytiin Olgan kanssa pitkän kaavan ostosreissu läheiseen ruokakauppaan ja ostettiin ens viikolle eväitä ja ruokaa. Vegaanin lasagne ja sen ainesosien löytäminen oli lievästi sanottuna hankalaa, ja pyörittiin Morrisons’issa kuin kaksi dementoitunutta mummelia. Edes takaisin, välillä yhdessä ja välillä erillään. Ei hyvää päivää, onneksi kaikki lopulta löytyi.

Iltapäivän uhrasin lähes täysin herralle nimeltä William Shakespeare. Meidän pitää opetella hänen tekstejään ulkoa ja voin kertoa että ei oo mitään ihan helpointa hommaa vaikka enkku luistaakin. Vanha englanti taas ei niinkään 😀 Pikku hiljaa, pikku hiljaa…

Illalla kävin kävelemässä, mumisin monologia ekan vartin kunnes mun aivot alkoi menemään niin solmuun että ensimmäisen virkkeenkin muistaminen tuntui hankalalta. Kuuntelin puolisen tuntia lattarirenkutuksia ja kipittelin ympäri meidän asuinaluetta. Alan jo tuntea nää seudut ja kujat aika hyvin!

Illalla pyysin yhtä kämppiksistäni kuulustelemaan mua ja päin vastoin. Aaron veti sen monologin kuin vettä vaan ja mä vähän takellellen, mutta joten kuten kuitenkin. No, on tässä onneksi vielä monta päivää aikaa. Tänhän ois voinut aloittaa jo vaikka viime viikolla, en siellä Turkissa vaan jotenkin jaksanut vaikka kaikki matskut oli mukana.

Kympin jälkeen pakkasin eväät ja lounaan huomiselle sekä vielä muutaman kerran hölötin tekstiä kämppiksille. Meillä oli tänään ensimmäinen (mun mielestä idyllinen) hetki kun oltiin kaikki keittiössä, koko remmi. Naurettiin että tulevana syksynä kun törmätään toisiimme täällä, ei ees moikata vaan mumistaan kuin hullut kaikki omia monologeja. Opeteltavaa on siis paljon, nyt täällä ihan oikeesti tehään eikä vaan leikitä. A-PU-A!

Huomenna sitten alkaa, eka koulupäivä! Ihan perkeleen jännää. Meillä on Acting -oppitunteja melkein koko päivän, 9-16 ja illan viimeinen puristus on 16-18 Feldenkreis-tekniikkaa.
Vaikka jännittää tosi paljon, tää on melkein ainoastaan vaan sellasta ihanaa jännitystä.

 

Saa nähdä millon pääsen seuraavan kerran blogin äärelle, toivottavasti pian!

 

<3 J