Venla-palkintoa odotellessa

Nyt voin sen teille kertoa, oon joutunut valehtelemaan nimittäin jo reilun kuukauden perheelleni mutta enää ei tarvitse. Mun rakas pikkusiskoni on tullut lomailemaan Suomeen. Niille jotka ei sisarussuhteitani tiedä, mulla on kaksi pikkusiskoa. 21 ja 19-vuotiaat Pauliina ja Eveliina. Pauliina asuu Argentiinassa, hän opiskelee siellä eläinlääkäriksi ja me nähdään ymmärrettävästi tosi harvoin.
Leikiteltiin tossa kuukausi sitten ajatuksella, että yllätettäisiin kaikki Pauliinan visiitillä. Makusteltiin päivä tätä hommaa ja päätettiin toimia. Me ostettiin lennot ja niin alkoi valheiden verkko punoutua.

Ensin huijattiin mun toinen sisko Eveliina tulemaan mun kanssa Pauliinan tulopäivänä lentokentälle, kyselin jo hyvissä ajoin edellisellä viikolla,  ”Mitä teet ensi tiistaina, jos pidettäis tyttöjen ilta? Mennään äitille ja saunotaan yms” Tämähän passasi.

Mun sydän hakkasi ihan villinä jo paria päivää ennen, mutta erityisesti viime viikon tiistaina iltapäivällä. Huijasin Eveä ja kysyin voitaisiinko hakea poikaystäväni äiti lentokentältä kuuden aikaan ja heittää hänet kotiin. Mun ääniviesti oli kuulemma hyvin huoleton ja epäilyksiä ei herännyt ollenkaan. Eve tuli kentälle ja soitti mulle autosta että täällä ollaan. Jouduin keksimään myös lennosta valkoisen valheen part.645 ja pyytää hänet tuloaulaan siksi että voidaan kantaa ”Marjan” kantamuksia joita jostain syystä oli paljon. Tääkin meni läpi!

Lento oli tietysti myöhässä reilun vartin, ja pystyin pitämään itseni coolina koko tuon ajan ja juttelemaan Evelle niitä näitä. Mua hikoilutti, kädet oli ihan nihkeenä ja teki koko ajan mieli juosta vessaan. Eve kyseli välillä lisäaikatietoja ja kyyläsin puhelinta aina salakavalasti niin ettei nuorimmainen nää kenelle oikeasti tekstaan. Kaikki se oli niin jännittävää ja kuumottavaa, mutta vaan ja ainoastaan ihanalla tavalla. Lopulta kun Pauliina asteli laukkujen kanssa ulos, kuiskasin siskolle että katos vaan, ”Eikös tuo tyttö näytä ihan Pauliinalta!!”

Ja voi luoja se ilme! Se ihmetyksen, yllätyksen ja ilon kombo oli jotain niin hauskaa katsottavaa. Evellä pyöri katse meissä kuin tennisottelussa ennen kuin rynnättiin kunnon kimppahaliin. Esitys ja huijaus meni siis ihan täydestä. Eve kehui mun rentoa läsnäoloa (vaikka syke oli tapissa ja tunsin itseni vaan sössöttäväksi hepuli-heikiksi) ja sanoi ettei aavistanut mitään. Parasta! Eli Venla-palkintoa siis odotellessa, Pauliinan toinen nimihän on Venla, ja nimi tuleekin tuosta kyseisestä palkinnosta. Isämme on voittanut Venlan vuonna 98 Bumtsibumista sinä samaisena päivänä kun Pauliina syntyi.

 

Hengattiin ekat neljä päivää keskenämme, koska meidän äiti oli lauantaihin asti reissussa.
Oli alkuun pikku shokki kun juteltiin puhelimessa ja kyselin että mites toi viikko 30, eikai oo mitään suunnitelmia? Äiti ilmoitti että matka Kroatiaan on varattu, ja vielä tosi edullisesti. Tosi kiva.

he juovat vain asuihin matchaavia juomia

Onneksi meillä ei ollut facetime-yhteyttä sillä hetkellä, mä tovin laskeskelin ja mietin että pitääkö tässä nyt paljastaa kaikki ja huutaa että älä nyt jumalauta lähde mihinkään, lapsesi on tulossa maailman ääristä kylään.
Onneksi ei, mama palasi reissuiltaan jo lauantaina, jolloin yllätettiin hänet. Tultiin yömyöhään meidän serkun häistä Turun takaa Lokalahdelta ja kun ajettiin pihaan pyydettiin äiti äkkiä katsomaan kun autossa oli jotain vikaa. Sieltä se keskimmäinen tytär sitten hyppäsi yön pimeydessä auton takaa ja mutsi sai positiivisen pikku slaagin. Myös meidän faija yllättyi häissä totaalisesti, hän luuli että vaan me kaks + poikaystävät ollaan tulossa, mutta meitä tulikin vähän enemmän.

Tämmöset yllätykset on kyllä ihan parhaita. Saadaan nauttia meidän tyttötriosta nyt peräti kolme viikkoa, tai no enää kaksi niistä on jäljellä. Ollaan oltu nyt viikko hyvin tiiviisti yhdessä, ja päädyttiin siihen että vaikka kuinka onkin ollut ikävä, niin kuudennen päivän kohdalla sitä alkoi jo tilanne normalisoitua. Vieraskoreus alkoi olla tipo tiessään ja normaalit sisarustenväliset kommunikaatiotavat palata, eli tiuskimista ja kiukuttelua.
Ei onneksi mitenkään paljoa, pieni nälkäkiukku vaan sai hermot hetkeksi kireälle 😀

Käytiin sillon tiistaina heti ensitöiksemme Jumbon Hesburgerissa. Hesen mätöt oli siskoni listan ykkösenä ruuista mitä hän haluaa itseensä täällä kotimaassa ahdata. Maistoin Eveltä halloumiburgeria ja voi luoja se oli hyvää. Mitä muuta? Saunomista, kaikki mahdolliset kuulumiset kaikilta meidän yhteisiltä tutuilta ja tuntemattomilta, työ -ja opiskelukuvioiden päivitykset, poikaystävien haukkumiset ja lopulta itku silmässä niiden kehumiset, siskonpetiä, väsyneiden vine-videoiden tuojittelua ja silmät vuotaen niille nauramista, terassilla vilvoittelua saunan jälkeen, Ed Sheeranin keikka, veneilyä ja uimista, Hietsua, ruokakaupoissa haahuilua ja ennen kaikkea sitä olemista. Eilenkin vaan istuttiin melkein tunti autossa koska ei jaksettu nousta. Juteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä kolmisteen ja pohdittiin tulevaa. Se oli ihanaa.

Vaikka mulla olikin ollut ihan jäätävä nälkäkiukku just vartti ennen tätä seesteistä sisarusten hetkeä. Sain väärän annoksen kebabbilasta eikä keretty sitä enää palauttaa, koska Ilmari olisi myöhästynyt treeneistä.
Soitin kimakan puhelun takaisin ja melkein itkin. Mutta söin väärän annoksen, josta en tosin pitänyt, ja kaikki palasi taas hyväksi. Ja sitten me parannettiin maailmaa kebabinkatkuisessa autossa ja välillä avattiin ovia kun oli niin kuuma.

Oon niin iloinen että Pauliina on nyt täällä <3

 

Kivaa maanantaita!