Game of Pihlajakatu

Kaiken lätkähässäkän keskellä on ihan kiva palata kuluneen viikon muihin kohokohtiin. On ihan huikeeta että Suomi voitti mm-kultaa, mutta nyt hetki Valtaistuintaistelun maailmassa.
Oltiin katsomassa viikko sitten maanantai-iltana Game of Thronesin päätösjaksoa leffateatteri Orionissa, ja päälimmäiset fiilikset mitä vikasta jaksosta jäi oli tosi ristiriitaiset.
HUOM HUOM, SPOILERIVAROITUS!!!!

Tavallaan joo, JEEEE hieno lopetus, mutta tavallaan olin vähän pettynyt.
Kaikki kävi niin hemmetin äkkiä, Branin kruunaus tapahtui kahdessa sekunnissa ja kaikki vaan hyväksyi sen.
Harmaa mato otti musta ehkä aavistuksen liikaa kuumaa Jon Snow’lle, ja sen ”karkoitus” oli jotenkin musta kurja.
Ehkä vähän liian sellasta teinifantasiameininkiä tässä vikassa jaksossa. Tästä voisi kirjoittaa myöhemmin lisääkin, mähän olin ihan kunnon got-heitteri alkuun. Mun poikaystävä kuitenkin maanitteli mua vuosia antamaan mahiksen, ja kun lopulta annoin periksi en tykännyt alkuun yhtään.
Katottiin eka ja toka jakso, ja mä olin jo ihan kyllästynyt. Vuosi myöhemmin, eli nyt 2019 alkuvuodesta sit annoin toisen mahdollisuuden ja vitosjakson kohdalla mä olin ihan mukana, homma alkoikin kiinnostamaan!  Oon yrittänyt käännyttää mun kavereitakin nyt tähän Got-maniaan mutta aikamoista työtähän se vaatisi. Mä olin itsekin niin kovin vakuuttunut siitä ettei lohikäärmefantasia oo yhtään mun juttu.
Aikamoisiin juonikuvioitahan löytyy entisestä työnantajastanikin, eli Salkkareista tietysti.
Olisi huippua tehdä yksi parodiajakso Gotista meidän Pihlajakadun hahmoilla.
Tätä asiaa jo hetken pyörittelin ja oon valmis paljastamaan roolitukset,joista oon täysin varma. Muutamia hahmoja on joille oli tosi vaikea keksiä paikkaa.

Game of Pihlajakatu

Cersei Lannister  – Camilla Mustavaara
Obviously.
Camillaa kylmempää ja kovempaa boss ladya saa hakea. Ei ongelmia järjestää salamurhia jne.
Niinkun kaikki tietysti muistaa, Camppuhan palkkasi Seireenin murhaamaan Sannin isän, Heikki Pohjosen.

Jon Snow – Jiri Viitamäki
Tietysti. Hölmö sydäntensulattaja nappisilmä, mutta urhoollinen oman elämänsä soturi.
Tai jotain sellaista. Uskoo naisia sinisilmäisesti ja on semi helposti jyrättävissä.

The Hound & The Mountain – Aaro ja Eero Vaalanne
Tämä ei mielestäni kaipaa selityksiä.

Jaime Lannister Pietari Haukkala
Täydellinen match, vähän kusipäinen mutta ei ihan täysin sit kuitenkaan.
Pietari ei nyt siskoaan himoitse mutta tyttöystävänsä siskoa, tarpeeksi lähellä siis!

Sansa Stark – Sanni Taalasmaa.
Haluisin kirjoittaa tähän ihan sikana tietysti Alissa Nikkinen, mutta ehkä kuitenkin paremmin tähän sopisi Sanni.
Alkuun ehkä nössykkä, mutta sisuuntuu ja näyttää lopulta urpoille äijille paikkansa.

Little finger – Aki Nikkinen 
Sarjan todella rakastettu pahis, jolla usein kieroilut mielessä. Nää kaks on musta ihan ilmettyjä hahmoja.

Margaery Tyrell – Monica Mustavaara
Nuoremmat pojat on molempien mieleen.

 

Lopuille tuntuu vähän haastavammalta keksiä rooleja. Kuka olisi täydellinen Varys? Entä Dany, Tyrion tai Bronn?
Näitä pitää pohtia vielä lisää. Laittakaa Salkkarien seuraajat ihmeessä omia ehdotuksia kommenttiboksiin kuka sopisi mihinkin? 🙂