alissa ja tähti

Au revoir, Alissa!


Niin se vaan Nikkisen tyttö lähti heilansa kanssa Nizzaan. Tänään tulleessa jaksossa olevat kohtaukset on kuvattu jo viime vuoden marraskuussa jonka jälkeen en oo kovin montaa kertaa käynyt Salkkareiden studiolla. Viimeinen kuvauspäivä Vermolla ja studiossa oli tunteellinen kaikin tavoin. Aloitin keväällä 2015 ja keväällä 2019 kurvasi Alissan ja Tommin taksi lentokentälle.

Oon päässyt tutustumaan todella lämpimiin ja sydämellisiin ihmisiin, oon saanut monta oikeesti hyvää ystävää joista on tullut mulle todella läheisiä yhteisten työvuosien aikana. Anun, Karon ja Kertun kanssa ollaan reissattu Väli-Amerikassa, Karon kanssa pariinkin otteeseen. Sama remmi plus monta muuta ihanaa kollegaa oltiin Anun ja Tompan häissä. Saran kanssa aloitettiin podcast joka on lähentänyt meitä tosi paljon, ollaan päästy juttelemaan syvällisistäkin aiheista ja nauraa vedet silmissä vuorottain toisen toilailuille tai muille stooreille. Oon ihan sairaan onnellinen meidän Papupadasta!

Ne jotka mut tuntee, tietää että oon ollut pienenä kunnon heppatyttö. Meidän upeen roolin suorittanut Tähti, eli oikealta nimeltään Focus piti tietysti hyvästellä myös. Vaikka kuvauspäivät Vermossa oli joskus toooodella pitkiä ja kylmässä tallissa värjöteltiinkin välillä hampaat kalisten, jää siitä silti ihan todella hyvät ja lämpimät muistot. Sain oikeesti ohjastaa ravihevosta mikä oli ihan hullun jännittävää, tässä jännitysnäytelmässä oli tietty Tommin stunttimies turvana. Oltiin myös Mariuksen kanssa Vermon ja Salkkarien yhteistyönä järkätyissä Salkkarit- raveissa. Jaettiin voittajalle palkinto, annettiin lyhyet haastikset Toto Tv:lle, näytettiin sarjan faneille paikkoja ja kerrottiin hauskoja tarinoita ja kömmähdyksiä kulissien takaa. Hevosten kanssa työskentely kun ei aina ollut mitään super helppoa 😀

Mulle on kerennyt tulla aika paljon uteluita lopettamisesta instan viestiboksiin, osa on katsonut ennakkoon jaksoja ja huolestuneena kysellyt lähtikö se Alissa oikeesti Ranskaan?  Ja nyt kun tieto hahmon lähdöstä Pihlajakadulta on julkista, voin täälläkin sen kertoa. Eli Kyllä, oui! Näyttelemäni hahmo on poistunut sarjasta. Tähän ei liity mitään sen suurempaa draamaa, vaikka draamasarjasta lähtö onkin 😀

Mulla on ollut telkkarihommien loputtua tosi kivasti töitä, mikä on tietysti hyvä.
Vähän mietin että mitäköhän tässä kevään aikana oikeen keksii tekemistä. Nyt ajatus enää naurattaa, eletään jo huhtikuuta ja tuntuu että vaikka ja mitä tapahtunut. Youtube, podcastin tekeminen, instagram, tämän blogin suunnittelu(!!!) esiintymiset eri tapahtumissa ja muut keikat on kuitenkin pitänyt yllättävän kiireisenä. Mutta ei niin kiireisenä ettenkö olis laiskotellut välillä kotonakin.
Mun herätyskello on harvemmin soinut ennen ysiä, mikä on ihan top kolme listalla yrittäjyyden parhaista puolista. Oon aina ollut aika iltavirkku ja tää puoli musta on kyllä korostunut nyt kevään aikana vähän liiankin kanssa. Voisin kertoa jossai postauksessa vähän tarkemmin mitä kaikkea sitä on marraskuun jälkeen tehty nenäkaivuun ja somettamisen lisäksi!

 

Mutta nyt painelen iltapalan tekoon,

moi moi!

<3J