Update ja kiitos!

Hellurei kaikki! Ihan heti tähän kärkeen haluan sanoa ison kiitoksen teille kaikille! <3 Oon tippa silmäkulmassa lukenut teidän tsemppi-viestejä ja saanut niistä ihan älyttömän paljon hyvää fiilistä. Kiitos kun ootte niin ihania ja kannustavia.

Ajattelin laittaa nyt pienen tilannepäivityksen, koska moni on kysellyt vointia. Mä voin siis olosuhteisiin nähden oikein hyvin. Leikkaus saatiin tehtyä ilman ihonsiirrettä, kun kainalosta avattiin kielekkeellä lisää ihoa käyttöön olkapäälle. Ja vaikka iso palanen siitä ihoa otettiinkin, niin ainakin tällä hetkellä arpi näyttää todella siistiltä. Nyt vaan pitää malttaa olla sen kanssa ihan hissukseen, jottei se repeä, etenkään näillä helteillä kun paraneminen on muutenkin vähän hitaan puoleista. Iso kiitos siis leikanneelle kirurgille.

Lämmin kiitos myös kaikille mua hoitaneille. Ja anteeksi sinulle, joka minua olit hakemassa heräämöstä ja väitin tokkurassa kissatatuointiasi pandaksi.

Fiilis itselläni on ihan hyvä. Välillä on tosi hyvä fiilis ja hetken päästä saattaa vetää ihan synkäksi. Vähän aaltoillen siis menee, mutta olen päättänyt että kaikki tunteet on nyt ok ja sallin ne itselleni. Haluan kuitenkin mahdollisimman pian niin normaaliin elämään kiinni kuin mahdollista, tietenkin nyt huomioiden nämä fyysiset rajoitteet.

Aloitan parin viikon sisään toimintaterapian, jossa alamme yhdessä fysioterapeuttien kanssa liikuttamaan olkapäätä ja hakemaan liikeratoja. Tällä hetkellä iho kiristää niin paljon, etten voi juurikaan liikuttaa kättä mihinkään suuntaan. Olenkin päättänyt, että tänä aikana musta tulee Suomen paras vasuri. Näkisittepä miten vikkelään puuro uppoaa jo ”väärällä” kädellä! 😀

Ensimmäinen kontrollikäyntini on puolentoista kuukauden päästä. Silloin saan tulokset poistetusta ihosta ja onko siitä vielä löytynyt jotain. Jatkotoimenpiteet sitten sen mukaan, mutta positiivisin mielin olen kuitenkin liikkeellä. Mä haluan uskoa siihen, että tää oli nyt tässä. Seurannassa tulen käymään seuraavat 5-10 vuotta ja huojentavaa onkin, että meillä Suomessa nämä hoidetaan ja seurataan näin perusteellisesti.

Minua on jollain tavalla pelottanut ja ehkä voisin sanoa, että myös hävettänyt kertoa tästä asiasta julkisesti. Pitkään mietinkin, että mitenkä tästä asiasta kerron vai kerronko ollenkaan. Lopulta kolme syytä sai minut puhumaan asiasta: 1) jos edes yksi ihminen varaa ajan lääkäriin tarkistuttamaan luomensa/ihomuutoksensa ja voi sen kautta välttyä joltain ikävämmältä, on julkituloni ollut sen arvoinen. Ja olen saanut varmasti toistasataa viestiä, jossa olette kirjoittaneet, että pitkään mietityttäneet luomet on nyt otettu työn alle ja aika lääkäriin varattu. Homma siis suoritettu. 2) Kun julkista työtä tekee, tiedän että jos olkapäähäni yhtäkkiä vain ilmestyy isohko arpi, herättää se spekulaation ja kysymyksiä. Niinpä mieluummin kerroin asiasta itse omalla tavallani, kuin vastailisin huhuihin. Kun en kuitenkaan ajatellut koko loppu elämääni kulkea hihallisissa paidoissa. 3) Jotenkin mulla vaan on sellainen olo teistä seuraajista ja lukijoista, että te olette ihan mahtavia tyyppejä. Mä haluan jakaa teille hauskoja juttuja someen, mutta olla rehellinen myös huonoista hetkistä. Tietenkin on juttuja, jotka jaetaan vain perheen kesken, mutta koska tällä voin konkreettisesti lisätä tietoisuutta ja ehkä helpottaa jonkun oloa, päätin rohkaista mieleni.

Mä myös mietin, onko mulla ”oikeutta” murehtia tätä asiaa. Tai siis tietenkin on, mutta jotenkin helposti alkaa vertaamaan omaa murhettaan toisten murheisiin. Että ” eihän multa poistettu kuin ihoa, joltain on voitu poistaa koko lihas tai rinta.” Tai yleisestikin ajatus siitä, että jollain on asiat vielä huonommin ja vakavammin. Aina kuitenkin on joku, jolla on asiat vielä huonommin. Me kuitenkin kaikki koetaan asiat omalla tavallamme ja jokainen meistä saa tuntea ja murehtia juuri omalla tavallansa. Se mikä on toiselle suuri suru ei välttämättä ole sitä jollekin muulle.

Nyt kun olen lukenut teidän viestejä, olen vasta jotenkin konkreettisesti ymmärtänyt, miten montaa ihmistä syöpä jollain tavalla koskettaa. Ei pelkästään sairastuneita, vaan myös läheisiä. Karkeasti voi varmaan sanoa, että jokainen tuntee jonkun, jota syöpä on tavalla tai toisella koskettanut. Ja se on aika pelottavaa. Jos mä jotain olen tässä oppinut niin sen, että yksin ei kannata jäädä asioita murehtimaan. On olemassa mieletön määrä hyviä vertaistukiryhmiä ja puhelinpalveluita, joista saa apua ja joku kuuntelee.

Vaikka itse sairastuneille tällaiset tilanteet on koko elämän pysäyttäviä, niin haluaisin nostaa esille myös läheisten huolen. He nimittäin joutuvat käymään ihan omanlaisensa taistelun kaiken huolen keskellä ja pysymään vahvoina vierellä, vaikka kuinka surettaisi. Mä haluan isosti kiittää kaikkia mun läheisiä, ystäviä, perhettä ja erityisesti Jollea, joka on saanut kyllä kestää aikamoisen tunnemyrskyn. Mä olin jossain vaiheessa niin stressissä ja kireänä, että olin oikeasti kävelevä ihmismonsteri. Kaikki oli paskaa ja vitutti jos kynä tippui lattialle. Kaikissa hetkissä hän oli paikalla ja aina valmiina tukemaan.

Nyt kuitenkin ainut asia, mihin tässä kohtaa voin vaikuttaa, on oma asenne. Ja mä aion pitää sen positiivisena. En yltiöpositiivisena, mutta kuitenkin mielen kirkkaana. Ja jos tulee itku, niin sitten tulee. Kysymyksiä on tullut myös Suurimmasta Pudottajasta ja tämä ei tule vaikuttamaan mun rooliini valmentajana. Olimme jutelleet asiasta hyvissä ajoin tuotantoyhtiön kanssa ja aikataulut on muokattu niin, että pystyn osallistumaan valmentamiseen. Olen siitä erittäin iloinen, sillä muiden onnistumisten näkeminen ja konkreettinen auttaminen antaa mulle itsellenikin äärimmäisen paljon voimaa.

Tämän enempää en aio tätä asiaa tässä kohtaa nyt käsitellä. Tai siis toki omassa päässäni ja neljän seinän sisällä, mutta en julkisesti. Fiiliksiä toki jaan sitten jos ja kun siltä tuntuu, mutta muutoin palataan tähän aiheeseen sitten tarkemmin kun ensimmäiset tulokset leikatusta ihosta tulevat. Toivon, että myös median edustajat kunnioittavat toivettani. <3 Elämä jatkuu.

Kiitos vielä kaikille teille, ketkä olette jakaneet positiivista energiaa minulle viestien muodossa. Olo on siunattu. <3

Xoxo,

Janni