Syömisen psykologia

Täällä ilmoittautuu tunnollinen työntekijä! Meillä nimittäin piti olla ihana parisuhde viikonloppu Lontoossa käynnissä tällä hetkellä. Ja toki se on käynnissä, mutta sillä punaisella sekunnilla kun annat itsellesi luvan höllätä, puksahtaa pöpö sieraimesta sisään niin että losahtaa! Okei, ehkä silläkin saattaa olla tekemistä, että Joel oli meistä ensin lenssussa ja nyt se on sitten meikäläiselläkin nokka tukossa.

Olen saanut itseni kiinni monta kertaa sairastelun aikana ajattelemasta syömästä jotain ”lohturuokaa”. Useampaan otteeseen pääni on antanut käskyn ja jalat totelleet nopeammin kuin ehdin kurpitsaa sanoa. Mutta mitä ihmettä mun tässä edes pitää lohduttaa? Toki se ottaa päähän, että juuri kun pääsisi pitkästä aikaa päästä viettämään kunnon parisuhde aikaa, makaat räkä poskella hotellissa. Mutta kun ei tässä nyt kuitenkaan nuhaa vakavammasta asiasta ole kyse.

Syömiseen liittyy todella paljon psykologiaa. Niin paljon, että allekirjoittaneella ei ihan aina ymmärrys riitä edes omiin toimintamalleihin. Nyt kun olisi kaikista tärkeintä saada ravitsevaa ja terveellistä ruokaa kehoon polttoaineeksi taistelussa pöpöjä vastaan, meikäläinen painelee kauppaan vauhdilla porkkanoiden ohi suoraan suklaahyllylle. Sitten kieriskellään sohvalla itsesäälissä nuhan takia ruskeine suupielineen ja hetken päästä on kamala olo sokerista. Tai siis vielä kamalampi kuin oli lähtöjään.

Järjellä selitettynähän tämä on aivan typerää toimintaa. Pystyn järkiperäisesti selittämään itselleni, että ”Janni hyvä, tämä ei edesauta oloasi tai paranemistasi”. Mutta silti toimin järjenääntäni vastaan. Kaikista urpointahan tässä koko jutussa on se, että en edes maista koko suklaata! Ja nyt olen vielä kaiken kukkuraksi saanut itseni taas sokerikoukkuun. Kiva.

Tämä on kaava, joka toistuu mulla melkeinpä jokaikinen kerta, kun sairastun. Turhaudun, kun olisi niin paljon tehtävää ja nyt joudun makaamaan toimettomana sängynpohjalla. Tällä kertaa turhauduin, kun olisin voinut oikeasti laittaa läppärin kiinni ja nauttia elämästä rakkaan ihmisen kanssa. Faktahan on se, että koskaan ei ole hyvä hetki sairastaa, ihan sama milloin sitä tulee kipeäksi.

Olen tehnyt paljon itsetutkistelua viime aikoina liittyen mm. tunnesyömiseen. Ne on aina ne tietyt tunteet, jotka sen minussa laukaisevat. Turhautuneisuus, pettymys ja kun tuntuu, että petän toisen ihmisen odotukset. Ikinä tunnesyöminen ei kuitenkaan helpota oloa, kuin siksi pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi, kun suklaa sulaa suussasi. Sen jälkeen harmittaa että tuli hotkittua ja sokeridarra tuntuu vielä seuraavanakin päivänä koko kehossa.

Koska aihe minua niin turkaisesti kiinnostaa, ilmoittauduin nyt kevääksi koulunpenkille. Haluan ymmärtää syömistä ja siihen liittyvää psykologiaa vielä paremmin. Nämä asiat kun kulkevat hyvin vahvasti käsi kädessä. Haluan oivaltaa nämä asiat ensinnäkin itseäni varten, mutta haluan samalla oppia ymmärtämään myös asiakkaitani paremmin. Mitä päässä ihan oikeasti tapahtuu, kun tunnesyöminen ottaa vallan.

Onko teillä koskaan tunnesyömistä? Mitkä tunteet teillä toimii laukaisevana tekijänä?