Syömisen psykologia

Täällä ilmoittautuu tunnollinen työntekijä! Meillä nimittäin piti olla ihana parisuhde viikonloppu Lontoossa käynnissä tällä hetkellä. Ja toki se on käynnissä, mutta sillä punaisella sekunnilla kun annat itsellesi luvan höllätä, puksahtaa pöpö sieraimesta sisään niin että losahtaa! Okei, ehkä silläkin saattaa olla tekemistä, että Joel oli meistä ensin lenssussa ja nyt se on sitten meikäläiselläkin nokka tukossa.

Olen saanut itseni kiinni monta kertaa sairastelun aikana ajattelemasta syömästä jotain ”lohturuokaa”. Useampaan otteeseen pääni on antanut käskyn ja jalat totelleet nopeammin kuin ehdin kurpitsaa sanoa. Mutta mitä ihmettä mun tässä edes pitää lohduttaa? Toki se ottaa päähän, että juuri kun pääsisi pitkästä aikaa päästä viettämään kunnon parisuhde aikaa, makaat räkä poskella hotellissa. Mutta kun ei tässä nyt kuitenkaan nuhaa vakavammasta asiasta ole kyse.

Syömiseen liittyy todella paljon psykologiaa. Niin paljon, että allekirjoittaneella ei ihan aina ymmärrys riitä edes omiin toimintamalleihin. Nyt kun olisi kaikista tärkeintä saada ravitsevaa ja terveellistä ruokaa kehoon polttoaineeksi taistelussa pöpöjä vastaan, meikäläinen painelee kauppaan vauhdilla porkkanoiden ohi suoraan suklaahyllylle. Sitten kieriskellään sohvalla itsesäälissä nuhan takia ruskeine suupielineen ja hetken päästä on kamala olo sokerista. Tai siis vielä kamalampi kuin oli lähtöjään.

Järjellä selitettynähän tämä on aivan typerää toimintaa. Pystyn järkiperäisesti selittämään itselleni, että ”Janni hyvä, tämä ei edesauta oloasi tai paranemistasi”. Mutta silti toimin järjenääntäni vastaan. Kaikista urpointahan tässä koko jutussa on se, että en edes maista koko suklaata! Ja nyt olen vielä kaiken kukkuraksi saanut itseni taas sokerikoukkuun. Kiva.

Tämä on kaava, joka toistuu mulla melkeinpä jokaikinen kerta, kun sairastun. Turhaudun, kun olisi niin paljon tehtävää ja nyt joudun makaamaan toimettomana sängynpohjalla. Tällä kertaa turhauduin, kun olisin voinut oikeasti laittaa läppärin kiinni ja nauttia elämästä rakkaan ihmisen kanssa. Faktahan on se, että koskaan ei ole hyvä hetki sairastaa, ihan sama milloin sitä tulee kipeäksi.

Olen tehnyt paljon itsetutkistelua viime aikoina liittyen mm. tunnesyömiseen. Ne on aina ne tietyt tunteet, jotka sen minussa laukaisevat. Turhautuneisuus, pettymys ja kun tuntuu, että petän toisen ihmisen odotukset. Ikinä tunnesyöminen ei kuitenkaan helpota oloa, kuin siksi pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi, kun suklaa sulaa suussasi. Sen jälkeen harmittaa että tuli hotkittua ja sokeridarra tuntuu vielä seuraavanakin päivänä koko kehossa.

Koska aihe minua niin turkaisesti kiinnostaa, ilmoittauduin nyt kevääksi koulunpenkille. Haluan ymmärtää syömistä ja siihen liittyvää psykologiaa vielä paremmin. Nämä asiat kun kulkevat hyvin vahvasti käsi kädessä. Haluan oivaltaa nämä asiat ensinnäkin itseäni varten, mutta haluan samalla oppia ymmärtämään myös asiakkaitani paremmin. Mitä päässä ihan oikeasti tapahtuu, kun tunnesyöminen ottaa vallan.

Onko teillä koskaan tunnesyömistä? Mitkä tunteet teillä toimii laukaisevana tekijänä? 

Kommentit (16)

  1. Mia
    klo 10:59

    Minulla menee tunnesyömiseksi jos turhaudun siihen ettei tule tuloksia, esim jos paino ei laske, vaatteet kinnaa päällä, en jaksa nostaa rautaa jnejne. Silloin tulee sellanen tunne että fuck it ei tästä kuitenkaan tule mitään ja haen karkkia kaupasta. Olen yrittäny viimeaikoina ajattelemaan niin että onko se tämän arvoista? Onko sen arvoista että syön mahan täyteen karkkia, haluanko oikeasti sitä? Aina ei onnistu mutta parempaan ollaan menossa! 💪

  2. Kata
    klo 11:51

    Hei mun on pakko kysyy, et miks tota tunnesyömisen ajattelumallia ei vois ennemmin työstää kuin että pyrkis kokonaan tunnesyömisestä pois?

    Siis itestä tuntuu jotenkin hassulta, että terveelliset elämäntavat omaavat ihmiset tuntee huonoa omaatuntoa jostain suklaalevystä tai pizzasta, kun ruokavalio ja liikunta on muuten kuitenkin kunnossa.

    Miksi siitä tulee pahamieli? Ite rakastan liikuntaa ja syön terveellisesti ja monipuolisesti, ja samaan aikaan tuntuis kauheelta ajatella, jos se iltapäiväkahvin kanssa nautittu Omar-munkki (AIETTÄ!!) tai perjantai-pizza aiheuttais noin suuret morkkikset! 🙀 Miksi näin suuret nautinnot pitäis jättää pois? Tietysti suurin nautinto on just silloin sillä hetkellä kun niitä herkkuja syö, mut kyllä mä illalla saatan kehasta miehelle kuinka mehukkaan munkin söin päivemmällä ja olla edelleen tietyllä tapaa hyvällä mielellä siitä herkkuhetkestä, kuin että itkisin sitä syötyä munkkia negatiivisissa tunnelmissa. Jos satunnainen herkuttelu aiheuttaa mielipahaa, niin enemmin keskittyisin työstämään sitä kyseisestä toiminnosta laukeavaa negatiivista tunnetta, kuin sitä, että miten pystyy olemaan ”sortumatta” ja syömättä näitä herkkuja. Käsite ”sortuminenkin” tuntuu ajatuksena jotenkin tosi hassulta, että ihan kun jo lähtökohtaisesti oltaisiin tekemässä jotain tosi pahaa KUN SIIHEN NYT SORRUTAAN, vaikka kyse on vaan todella paljon nautintoa antavasta herkutteluhetkestä.

    Meneekö mulla nyt puurot ja vellit sekaisin, vai voisitko tai voisiko joku muu avata asiaa enemmän?

    Teini-iässä oli paljonkin näitä negatiivisia tunteita syömiseen liittyen, ja huonoa omaatuntoa jo pelkästä suklaapatukasta (ja jopa normiruuasta!), eli nää on hyvinkin tuttuja juttuja, mut silloin en myöskään syönyt kovin monipuolisesti enkä harrastanut näin aktiivisesti liikuntaa mitä nyt aikuisena.

    Ja sun kysymykseen vastauksena: ite herkuttelen monesti iltapäivisin kun väsymys iskee ja tarvii motivaatiota (ruotsalaisten fika-tapa on paras keksintö!) tai rankan viikon jälkeen, koska oon tehnyt hitosti duunia ja oon mielestäni ansainnut nää herkut. Ei oo mitään parempaa kun rankan viikon jälkeen kantaa pitsa kotiin ja lysähtää sohvalle syömään sitä. 👊

  3. Jenna
    klo 12:02

    Kyllä tunnistan tästä itseni ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tunnesuyöminen nostaa päätään.. Tosin itselläni se menee niin, että se on palkinto hyvästä suorituksesta sekä lohdutus turhautumiseen. Lisäksi sokeribuustilla saa tehtyä tehokkaasti myös pikku projektin 😣

  4. Anne
    klo 12:33

    Täällä tunnustautuu samanlainen ”kipeänä on lupa syödä kaikkea”, mutta myös ”väsyneenä voi syödä kaikkea”. Väsymyksen osalta olen nyt tänä vuonna saanut hiukan hillintään herkkulakolla tuota. Ja puuta koputtaen en ole ollut kipeänä…
    Eli tällä hetkellä menee ihan hyvin, mutta oma ajatukseni on juurikin, että koska kipeänä on kaikki muutenkin huonosti, niin kai sitä nyt voi ruokailunkin laittaa ranttaliksi. Joten yritetään pysyä terveenä ja paranemista sinulle! ❤

  5. Omenakaneli
    klo 13:06

    Kaikki tunteet saavat syömään… Iloon, suruun, vapaapäivän kunniaksi, loman alkajaisiksi, loman lopettajaisiksi, pitkä työpäivä, aurinko paistaa, vettä sataa… Monia syitä…. Ja aina paha olo. Miksi??? Omatunto soimaa eniten, varsinki jos ei liiku. Mut myös fyysisesti paha olo. Aina yhtä koukussa vaikka pitää kerran vuodessa kuukauden herkuttoman, samanlaisena jatkuu vaan… Sokerikoukku. Mut jos jotain positiivista niin parempi se on kuin jokin huumekoukku…. Mut välillä ahdistaa. Miksi en voi vaan nautiskella kaikkea sopivasti hyvällä omalla tunnolla?

  6. Nina
    klo 13:14

    Mielenkiintoinen aihe, olen kamppaillut samojen ajatuksien kanssa pitkään. En oo koskaan myöntänyt itselleni olevani tunnesyöjä, mutta sitä varmaan sitten kuitenkin olen jollain tapaa. Mulle suklaa kelpaa siinä vaiheessa jos vaa’alla totean että nyt ei oo tullut toivottuja tuloksia, ansaitsen pari palaa (lue: levyllisen) suklaata kun ei tuloksia ole muutenkaan niin mitä se suklaakaan sitten haittaa ja hetken päästä otetaan takapakkia sitten urakalla kun kurinalaisuus katoaa siinä samassa missä se levyllinen suklaatakin. Toinen on jos koen työssä haastavampia päiviä ja siinä missä toiset joisivat viiniä rentoutuakseen, mulla se viini vaihtuu suklaaseen. Olen myös huomannut kuukautiskierron eri vaiheiden vaikuttavan mielitekoihin ja ajatuksiin runsaasti ja oikeastaan mulla on minipillerit auttanut tasoittamaan mieltä ja kun kiertoa ei tavalliseen tapaan ole niin myös ylimääräiset mieliteot jää helpommin pois ja olen siten onnistunut hallitsemaan painoani paremmin.

  7. Laura
    klo 14:15

    Todellakin! Tunnesyöminen on ollut mun elämäni suurimpia haasteita 😅 Aikanaan saatoin elää viikkoja lähes pelkillä herkuilla, kun putki jäi pahasti päälle. Käännekohta tässä oli kun löysin liikuntaharrastuksen, joka pitää mut aktiivisena viitenä päivänä viikossa – pystyn syömään terveellisesti vain jos urheilen. Ymmärrän siis täysin, että syömiset lähtee käsistä jos sairastuu 🤷🏼‍♀️. ”Syö mitä mielesi tekee” oli mulle hyvä kirja oppia ymmärtämään syömisen ja ahmimisen psykologiaa, kun painonhallinta oli siihenastisessa elämässä iso ongelma. Nyt se ei onneksi enää ole! Olen nyt onneksi oppinut, ettei herkkujen syöminen tai satunnainen niiden ahmiminen tarkoita sitä, ettenkö voisi syödä myös ”normaalia” ruokaa, ja sitten kun alan vaan taas syödä tarpeeksi normaalia ruokaa, lähtee ne ahmimishimotkin taas tiehensä. Toki välillä vieläkin jää omaan makuun vähän liian sokeripitoinen putki päälle, ja silloin mulle toimii siihen katkaisuna vain totaalikielto.

  8. Iina
    klo 14:45

    Itse myös tunnustaudun tähän kategoriaan ja aihe pomppas esille juurikin sellaisella hetkellä kun tätä tunnesyömistä olin jälleen harjoittanut. Kuin universumi yrittäis jotenkin puuttua peliin. No, itsellä tämän tunnesyömisen laukaisee usein, lähes aina, jokin pettymys, suru, itseinho, mikä tosin ristiriitaista siten, että itseinhon vallassa luulisi käyvän toisin, mutta ei. Ajatuksen valtaa sanat ”kerran vielä ja huomenna sitten taas ryhdistäydytään”. Syöminen helpottaa hetkellisesti, mutta morkkis on taattu. Jos ei heti niin viimeistään seuraavana päivänä.

  9. Hartsu
    klo 19:14

    Jatkuvasti. Valitettavasti… syön iloon suruun ja palkitsen itseni rankan päivän tai viikon jälkeen ruualla. Morkkishan siitä tulee.. onnekas siinä mielessä että geenit on siitä ihan hyvät että en nyt kauheasti lihoa vaikka mitä söisin.. mutta tästä kun pääsis eroon. Se hyvä mieli herkkujen jälkeen pysyy kyllä koko loppu päivän

  10. Lissu
    klo 00:20

    Jään oottaa lisää kirjotuksia tästä 🙂 . Mulla on ollu jostain 15 vuotiaasta lähtien jonkinlaista tunne syömistä. Sillon nuorena sitä ei oikeen ees tajunnu, että se ois sitä. Sitten myöhemmin hoksannu että tietyissä tilanteissa sitä turruttaa tunteensa syömiseen. Jossain välissä mulla oli se ko tunsin oloa yksinäiseksi ja sit nykyään se on enemmän semmosta yleistä turhautuneisuutta, ei vaan osaa olla..

  11. Kuukkis
    klo 07:54

    Tunnesyöjä ilmoittautuu! Tylsyys on yksi syy, jolloin kaappien kaivelu alkaa kiinnostaa (esim. pitkät pakkasjaksot sisällä lasten kans) tai myös itseni ”palkitseminen” raskaasta päivästä (esim. sama syy🤣).
    Olen kasvanut epävakaassa kodissa ja uskon, että tunnesyöminen on sieltä saanut jotenkin alkunsa.. Ahdistavaa, että tiedostat asian, mutta niin sitä vain tapahtuu..
    Esim. nyt huonosti nukutun yön jälkeen vois palkita itsensä aamukahvilla ja parilla keksillä, äh… 😕

  12. EM
    klo 23:54

    ON ja liian usein!! Mitä enemmän on tekemistä ja aikatauluja sekä urheilua, sitä paremmin syöminen pysyy kurissa. Mutta kun aikatauluton elämä (lue: äitiysloma, vapaapäivä, kiireisen päivän iltahetki kotitöiden jälkeen tmv.) alkaa, niin repsahdan.

  13. Vivi
    klo 12:59

    Minun mielestä juuri tuo negatiivinen ajattelutapa herkuttelusta pitäisi lopettaa. Olen ollut todella ahdistunut siitä miten syön, ja yleensä kun olen herkutellut olen lopettanu treenaamisen ajatellen että nyt ei ainakaa näy mitää tuloksia. Tajusin vähään aikaa sitten, että se on okoo herkutella silloin kun tekee mieli ja se on okoo treenata ja herkutella samana päivänä. Tajusin, että en mä treenaa vain siksi että olisin timmimmässä kunnossa vaan myös ja pääosin sen takia että se tuo hyvää oloa ja mieli pysyy terveenä. Näin herkuttelusta ei ole tullut ahdistavaa oloa! Olen nuori ja en halua tuntea koko ajan pahaa oloa siitä, että herkuttelen. Vanhanaki on kivempi muistella sitten nuoruusaikoja. Minun mielestäni enemmän pitäisi tuoda esille sitä, että kaikki herkuttelee ja se ei ole synti.

  14. Mirkkis
    klo 15:24

    Voi jumaleissön. Mietin IHAN SAMOJA juttuja. Oon nyt n viikon ollut kipeänä ja sairastan todella harvoin yhtään mitään.
    Ja kun näin sohvalla maatessa tekee juurikin mieli suklaata, karkkia, keksejä ja jäätelöä eikä mitään vihersmoothieita, hedelmiä tai marjoja. Argh, todella ärsyttävää!

    Vellotaan nyt sitten pahassa olossa oikein kunnolla kun ollaan alotettu.

  15. Erika
    klo 20:30

    Moikka!

    Ihan mielenkiinnosta, mille koulunpenkille istahdit?

    Terveisin ”kartoitan saman aiheen vaihtoehtoja” 🙂

    1. jannihussi Kirjoittaja
      klo 15:03

      Moikkelis!

      Mulla alkaa viikon päästä Trainer4You:n Ravintovalmentaja koulutus. Siinä yhtenä käsiteltävänä aihealueena on juurikin syömiseen liittyvä psykologia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ad starts
Ad ends