Näin loihdittiin mun Urheilugaalan look

 

Olin eilen elämäni toista kertaa Urheilugaalassa. Tapahtuma on kertakaikkisen arvokas ja on hienoa päästä mukaan kunnioittamaan suuria suomalaisia urheiluhetkiä.

Tällainen tilaisuus vaatii tietenkin arvoonsa sopivan lookin. Mulla on ollut jo parin vuoden ajan tuttu luottotiimi, joka hoitaa mut edustuskuntoon. Esimerkiksi mekon osalta on helpottavaa, että voi luottaa tekijään niin paljon, että ei tarvitse itse osallistua suunnitteluun laisinkaan. Kertoo vain mikä tilaisuus on tulossa ja milloin ja artisti hoitaa loput. Juhlamekkoni tulevatkin aina Meslewiltä. Leena oli suunnitellut mulle mekon, jonka nimi on ”The sky is The limit”.

Jollen tummansininen samettinen smokki on Turolta.

Sama pätee tietenkin myös meikkiin. Olen tuntenut Heidi Kämpin jotakuinkin 6 vuotta ja hän on loihtinut minulle meikkejä aina tv-kuvauksista juhlallisiin gaaloihin. Heidillekään minun ei tarvitse koskaan sanoa erikseen toiveita, kerron vain tilaisuuden luonteen.

Edellä olevat ovat tärkeitä osia mitä tulee juhlalookkiin, mutta paljonhan tapahtuu totta kai jo ennen itse h-hetkeä. Vaikka muuten olenkin aikalailla luonnonlapsi, niin haluan silti, että juhlallisissa hetkissä kaikki on viimeistelty sormenpäitä myöden. Olen käynyt monissa eri paikoissa kokeilemassa geelilakkauksia, mutta siisteimmät ja kestävimmät olen saanut Salon Milagrosta Mannalta. Manna tekee niin huolellista jälkeä, että lakat todellakin pysyvät kauniina juuri niin pitkään kun niiden kuuluukin, eli useita viikkoja.

Hiusten värjäyksessä ja leikkauksessa olen luottanut jo 2 vuoden ajan Salon Klipsiin. Myös isompi hiusmallin muutokseni pitkästä tummasta lyhyeeseen vaaleaan tehtiin heidän hellien saksien alla.

Itse en todellakaan tähän kaikkeen pystyisi, joten haluan kiittää nöyrimmiten taustajoukkojani.  Olen onnekas, että tämänkin Gaalan lookki loihdittiin minulle yhdessä parhaiden ammattilaisten kanssa. Kiitos taas kerran mun parhaalle tiimille! <3

Mekko, laukku, korut: Meslewi

Meikki: Heidi Kämppi/Flormar

Hiusten muotoilu: Nina Honkanen

Hiusten värjäys ja leikkaus: Salon Klipsi

Kynnet: Salon Milagro

Jollen smokki: Turo Tailor

Kuvat: Petteri Peltonen Photography