Minusta tuli Cosmo Girl toistamiseen!

Hei ja tervetuloa kaikki uudet ja vanhat lukijat! Täällä päässä kirjoittelee Janni, teidän uusi Cosmo Girlinne! Osa varmaan muistaa minut Idealistan blogistani, joka loppui jokunen hetki sitten. Syy siihen ei suinkaan ollut se, että olisin päättänyt lopettaa kirjoittamisen, nyt vain oli aika mennä eteenpäin ja siirtyä kohti uusia tuulia.

Cosmopolitan on toki ollut minulle tuttu brändi jo nuoruudesta saakka. Muistan kuinka yksi kuukauden kohokohtia oli se, kun Cosmo tipahti postiluukusta alas. Vinkkejä, testejä ja haastatteluja tavattiin nenä kiinni paperissa ja auta armias jos joku kehtasi tulla häiritsemään tuota pyhää lukuhetkeä! Siinä lensi risut ja männynkävyt.

En suinkaan ole nyt ensimmäistä kertaa mukana Cosmon tiimissä, olen nimittäin kirjoittanut jo kahden vuoden ajan kolumnia lehteen. Olen enemmän kuin innoissani päästessäni mukaan remmiin vieläkin syvemmin. Olen oikeastaan jopa hyvin otettu siitä, että minua alunperinkin pyydettiin mukaan ensin kolumnin ja sittemmin blogin muodossa. Tätä kunniatehtävää aion hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Koirani Harri tulee seikkailemaan myös aktiivisesti blogissa!

Minulle Cosmopolitan merkitsee paljon enemmän kuin pelkkää paperinivaskaa, joka ilmestyy kauppojen hyllyille kerran kuukaudessa. Cosmopolitan on minulle yhteisö, jossa mimmienergia tihkuu ja asioista voidaan puhua asioina. Se on yhdistelmä meidän naisten herkkyyttä, mutta samalla päättäväisyyttä ja sisäistä voimaa, josta vain me naiset tiedämme. Cosmo Girlit haluaa, että jokainen nainen menestyy omalla sarallaan, eikä toista lyödä alas omien etuuksien tai epävarmuuksien nimissä. Cosmossa mimmit pitävät yhtä ja juhlistavat naiseuden ilosanomaa (niin myötä- kuin vastamäessäkin).

Blogissani tullaan seuraamaan elämääni moneltakin eri kantilta. Minut varmasti parhaiten muistetaan sportista ja fitnessistä, mutta se ei tule olemaan tämän blogin pääaihe. Tulen kirjoittamaan minua inspiroivista ajankohtaisista aiheista, matkustamisesta, työelämästä, naiseudesta, jaan teille pohdintojani elämästä ja haluan  antaa teille jotain myös itsestäni. Vaikka pääpaino tällä blogilla ei olekaan liikunnassa, on se kuitenkin niin iso osa elämääni, etten aio tätä aihetta kokonaan sivuuttaa. Haluan jakaa teille omia havaintojani hyvinvoinnista ja toki myös niitä konkreettisia treenivinkkejä aina silloin tällöin 😉 Myös muoti ja kauneudenhoito tulevat näkymään täällä entistä enemmän.

Kellä muulla on pikkutukka pystyssä aina talvisin? 😀

Näihin sanoihin haluan toivottaa teidät tervetulleiksi uuteen blogiini ja ennen kaikkea menestyksekästä ja inspiroitunutta vuotta 2019!

Xoxo,

Janni

Kommentit (5)

  1. Terhi
    klo 12:42

    💪💪💪💪

  2. Annika
    klo 14:26

    Olis kiva lukea ihon- ja hiustenhoidosta! 😊

  3. Toni
    klo 14:57

    En tiiä Janni se vaan komistuu😊

  4. Iina / MouMou
    klo 12:27

    Ihana tää sun vaalea tukka! 🙂

  5. Jocke
    klo 11:52

    Moi Janni. Tämä nyt ei liity mitenkään blogiisi tai mihinkään muuhun kuin nimeesi, mutta oletko kuullut koskaan sanontaa: ”Voi pyhä yksinkertaisuus!”. Legendan mukaan tämän sanoi ensimmäisenä Jan Hus – niminen kaveri, kun vanha mummo kantoi sytykkeitä rovioon, jossa Hus oltiin polttamassa sen jälkeen kun hän oli saanut katoliselta kirkolta kuolemantuomion toisinajattelijana. Sinun harvinainen nimesi yhdistyi mielessäni jo ajat sitten tähän historian henkilöön. Lieneekö tarina tuttu sinulle?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jan_Hus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ad starts
Ad ends