Olinko kympin oppilas?


Taas on se aika vuodesta, kun valkolakit vedetään päähän (ja ei, en ole sekaisin vapusta), totarit käteen ja haalarit naulaan. Tänäänkin monet nuoret valmistuivat eri oppilaitoksista ja vapautuivat kesälomille. Onnea siis jo tässä kohtaa kaikille opinahjonsa päättäneille ja valmistuneille!
Oma koulumenestykseni vaihteli aikalailla iän mukaan. Ekalla luokalla muistan olleeni hyvinkin vilkas lapsi. Opettajallani oli toisinaan vaikeuksia hiljentää minut tunnin ajaksi ja nappasinpa ensimmäisen jälki-istuntonikin jo ensimmäisenä opiskeluvuotenani. Opettajani Tiina oli pyytänyt minua hiljenemään toistuvasti, mutta kun tämä papupata alkaa suoltamaan tekstiä ulos niin eipä sitä noin vain hiljennetäkään. Sen sai kokea myös Tiina.
Välitunnit painelimme koulun viereisissä metsissä ja kiipeilimme puissa. Kerran välitunnilla muistan kiivenneeni luokkalaiseni Jessen perässä puuhun. Otimme skaban kumpi pystyisi kiipeämään korkeammalle. Kiipeillessämme sain ensimmäistä kertaa tuntea, miten huonosti farkut sopivat minkäänlaisiin urheilusuorituksiin ja sen jälkeen olenkin ollut verkkareiden ja stretch-vaatteiden suurkuluttuja! 😀 Astuessani vähän huonosti kiinni olevaan oksaan se petti altani ja tulla mötkähdin alas puusta. Tai oikeastaan puoleen väliin, sillä jäin paidastani kiinni puuhun roikkumaan, aivan kuin sarjakuvissa. Opettajat tulivat auttamaan minut alas ja huomasin tuliterien housujeni revenneen kiipeilyn tuoksinnassa. Sen sijaan että olisin panikoinut mitä vanhempani sanovat kun sillä lailla tuhoan uusia vaatteita, olin vain tuohtunut tappiostani Jesselle. Revanssi tulisi käydä ja mielellään mahdollisimman pian. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut, sillä kiipely puissa kiellettiin tapahtuman jälkeen. Jännä juttu!

Tokalla ja viimeistään kolmannella luokalla vähän rauhoituin. Toki olin edelleenkin moneen muuhun verrattaen aikamoinen Duracell, mutta nyt tottelin opettajaa kuin Harri nakkipalaa. Vaihdoin toisen luokan jälkeen koulua muuttomme vuoksi ja opettajakseni tuli Olli-Pekka, joka todellakin laittoi vilkkaammatkin hösääjät kuriin. Yksi parhaista opettajista, joita minulla on koskaan ollut! Siinä missä välitunnit tuli temmellettyä kurpan, fudiksen ja polttopallon parissa, itse tunnit keskityin kuuntelemaan. Loppu ala-aste menikin pitkälti pikkuista päälle 9 keskiarvolla.
Kun yläaste koitti, kaikki muuttui. Opiskelu ei kiinnostanut enää tuumaakaan ja kaveripiiri muuttui aika radikaalisti. Arvosanani laski kuin lehmän häntä ja esimerkiksi matikka, jossa olin ennen ollut todella hyvä, tipahti omaan tasooni nähden ala-arvoiselle tasolle. Yläasteaikaa en muistele millään muotoa hyvällä, etenkään 7 ja 8 luokkaa. Kuvioon astui myös kiusaaminen ja 9 luokalla vaihdoinkin sen takia taas koulua. Olin 9 luokkaan mennessä ollut 4:ssä eri koulussa, mutta onneksi olen kohtuullisen hyvä mukautumaan uusiin tilanteisiin.
Yläasteen päätösvuoden skarppasin koko 7 ja 8 luokan edestä. Olin päättänyt, että haluan urheilupainoitteiseen lukioon, enkä millään tulisi romahtaneilla arvosanoillani sinne pääsemään. Aloin taas tekemään tunnollisesti läksyjäni, opiskelin ihan eri motivaatiolla ja yritin kuroa kiinni kaikkea, missä olin parin vuoden aikana jäänyt jälkeen. Jollain ihmeen kaupalla sain kuin sainkin tiristettyä itsestäni sen verran irti, että numerot nousivat 7,9 keskiarvoon. Pelkäsin kuitenkin, ettei tuo ikinä tulisi riittämään lukioon, johon halusin.

Minulla kävi tuuri. Pääsin lukioon sisään ensimmäiseltä varasijalta jalkapallovalmentajani ja näyttöjeni perusteella. Jos minulla ei tuolloin olisi ollut hyvä draivi jalkapallossa päällä, epäilen että olisi paikka jäänyt saamatta. Lukiossa aloitin surullisen kuuluisan suorittamiseni ja nostin keskiarvoani edelleen. Kirjoitin M:n paperit, parhaimpana aineenani, yllätysyllätys, terveystieto E.
Siihen nähden, miten pahasti jäin yläasteella jälkeen kaikista muista, hoidin kouluni loppuun ihan kohtuullisella menestyksellä. Lukion jälkeen suuntasin Suomen Urheiluopistolle opiskelemaan ja siitä sitten työelämään täysipäiväisesti.
Jos jotain kadun, niin tuota yläasteen hairahdusta. Se duuni, minkä jouduin tekemään päästäkseni takaisin edes tyydyttävälle tasolle, oli todellakin selkänahasta revitty. Jos voisin mennä takaisin noihin aikoihin sanoisin sille nuorelle Jannille, että elä nyt hemmetti jokaiseen kotkotukseen lähde mukaan! Silloin vanhempien saarnaukset koulusta kaikuivat vain tyhjille korville, lähinnä ärsyttävänä taustanarinana, jota oli vaan pakko sietää. Vaan tällä(kin) kertaa he olivat oikeassa.
Näihin sanoihin haluan toivottaa kaikille entisille ja nykyisille opiskelijoille auringon ja levon täyteistä kesälomaa! Nauttikaa tänään päivästänne, sen olette ansainneet! <3