Päivääkään en oo oikeita töitä tehnyt!


”Minusta tulee maailman paras ratsupoliisi!” Tämmöinen lausahdus oli kuultu monesti pienen Janni-tytön suusta, samalla kun prätkähiiri leikit viuhoivat valtoimenaan olohuoneen lattialla. Myöhemmin lukiossa hevonen kuitenkin vaihtui poliisikoiraan ja mielessä siinsi jo Utin armeija sotilaspoliisi puolella. Vaan eipä tullut tytöstä poliisia.
Ensimmäinen työpaikkani oli minulle ennemminkin harrastus, kuin työ. Olin kova heppatyttö ja haaveilin, että minusta tulisi poniohjastaja raveihin. Niinpä sitä sattumien kautta pääsinkin Kouvolan raviradalle töihin lähetiksi. Tuo oli 11-vuotiaalle Jannille varsinainen onnenpotku! Saisin liikkua varikkoalueella heppojen seassa ja siitä vielä maksettaisiin! Myöhemmin tuo lähetin homma vaihtui iän ja kokemuksen karttuessa 16-kesäisenä kilpailusihteerin työhön, jossa viihdyin aina 21-vuotiaaksi saakka. Aika harva 21-vuotias on tehnyt 10-vuoden uraa samassa työpaikassa 😀
Tuossa välissä ehdin toki olemaan muuallakin töissä. Pääsin virallisiin kesätöihin Kaakkois-Suomen tiehallinnolle kokousjärjestelijäksi heti 15-kesäisenä. Seuraavana vuonna huomasin lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin promoottoria tekemään erilaisia messuja ja tapahtumia ja päätin hakea paikkaa. Sain kutsun työhaastatteluun ja onnistuin vakuuttamaan haastattelijat 0llen yksi yrityksen promootio-tiimiin valituista henkilöistä. Tällöin sain ensimmäiset kosketukset messutyöhön.

Messutöistä minut itseasiassa bongattiin seuraavaan duuniin. Olen aina ollut kova höpöttelemään ja ehkä voi sanoa, että jollain asteella verbaalisesti lahjakas. Eräillä messuilla promo-pisteellä ollessani Kouvolan paikallislehden toimittaja kysyi minulta hetken jutustelun jälkeen, olisinko mahdollisesti kiinnostunut toimittajan töistä, juttu kun tuntuu luistavan niin mallikkaasti. Innostuin siltä seisomalta ja minut otettiin Kouvolan Sanomille oppiin. Pääsin kirjoittamaan urheilupuolella niin henkilöhaastatteluja kuin otteluselostuksia. Olihan se nyt ihan unelmaduuni! Pääsi katsomaan urheilua paraatipaikoilta työkseni! Rehellisyyden nimissä tämä oli sellaista duunia, joka on jäänyt vähän hampaan koloon. Maybe one day…
Seuraavana kesänä etsin uutta kesätyöpaikkaa ja huomasin liikennemyymälässä olevan töitä tarjolla. Pääsin töihin Korian ABC:lle, jonne jäinkin sitten koulun ohella tekemään iltoja ja viikonloppuja. Työni ABC:llä oli hyvin monipuolista. Siihen sisältyi kaupan puolella kassalla olemista, tiskivuoroja, burgeri vuoroja, hyllytys vuoroja, salin puolella siistimis vuoroja ja niin edelleen. ABC:llä olin töissä yhteensä pari vuotta.
Samaan aikaan, eli 16-vuotiaana olin hurahtanut myös ryhmäliikuntaan. Ihailin jumppaohjaajia ihan yli kaiken ja silmä kovana tapitin heidän työskentelyä samalla kun yritin pysyä askelsarjoissa perässä. Niinpä eräänä päivänä rohkaisin mieleni ja lähestyin salin omistajaa, mikäli heillä olisi aloittelevalle ohjaajalle tarvetta. Pääsin pitämään koetunnin ja onnistuin siinä sen verran hyvin, että sain omat tunnit heti alkavalle syyskaudelle. Muistan miten paljon mua jännitti vetää ensimmäinen tunti. Mulla oli syke ihan tapissa jo pelkästä jännityksestä, puhumattakaan itse ohjauksesta, haha! 😀

Kun mieli on kovin kyltymätön, niin eihän tässäkään vielä ollut tarpeeksi projektia energiaa puhkuvalle nuorelle ihmiselle. 9-luokalla olin TET-harjoittelussa Top-Sportissa ja myymäläpäällikkö oli kovasti pitänyt työnjäljestäni jo silloin. Niinpä päätin hakea paikkaa urheiluvälinemyyjänä ja myymäläpäällikön muistaessa minut sain paikan. Siellä tuli tehtyä iltoja ja viikonloppuja vielä pitkään.
18-vuotiaana päätin ottaa osaa Fitnessmalli-kilpailuun, jonka voittaminen muutti kaiken. Yrittäjäksi ryhdyin 19-vuotiaana, mutta jatkoin edelleen osittain töitäni myös näissä muissa paikoissa. Lukion jälkeen lähdin Suomen Urheiluopistolle opiskelemaan, josta valmistuin liikuntaneuvojaksi. Lukiossa olin siis 5:ssä eri työpaikassa ja pelasin jalkapalloa ahkerasti 1-divisioona tasolla. Noista viidestä työpaikasta ainoastaan yhteen olin päässyt niin, että minua tultiin pyytämään, kaikkiin muihin olin hakenut.
Olen aina ollut tunnollinen, joskus ehkä vähän liiankin. Minussa asuu myös pieni perfektionistin poikanen ja siksi on välillä vaikeaa olla tyytyväinen mihinkään suorituksiin tai saavutuksiin. Aina tuntuu että voisi tehdä vielä vähän enemmän ja paremmin. Mutta jos jotain olen oppinut, niin sen, että kun hoitaa työnsä hyvin, se voi poikia mitä tahansa uutta ja ihmeellistä. Eikä sen merkitys näin yrittäjänä ainakaan laskusuhdanteessa ole.


Työt harvemmin tupsahtaa nenän eteen kuin Manulle illallinen. Olen ihan super-kiitollinen jokaisesta työpaikasta, jossa olen saanut olla. Kaikista olen oppinut jotain ja ne ovat myös ohjanneet minua menemään omia unelmia kohti ja ymmärtämään, mitä haluan ”isona” tehdä.. Ensimmäiset vuoteni yrittäjänä eivät olleet millään asteella helppoja ja välillä uskoa todella koeteltiin, että näinköhän tästä tulee mitään. Silloin oli vain pakko luotaa omaan intuitioon ja uskoa siihen, että aherrus vielä jonain päivänä palkittaisiin. Nyt saan tehdä sitä työtä, mitä rakastan.
Itsensä likoon laittamalla on mahdollista saavuttaa upeita asioita. Asiat eivät aina tapahdu kerralla, eikä välttämättä vielä toisellakaan, mutta aina ne suttaantunvat niinkuin niiden on tarkoitus. Energistä työviikkoa kaikille teille! <3