Tugawen leirissä tunteet kuumenee ja koskemattomuus tili aukenee


Eilisessä Selviytyjät Suomi jaksossa nähtiin vihdoinkin, kuinka Tugawe onnistui kokoamaan heimonsa ja rivinsä yhteen ja kääntämään pelin voitoksi koskemattomuuskilpailussa. Uskon vahvasti siihen, että aiemmin koettu tappio palkintoskabassa hioi meidän tiimin yhtenäiseksi.
Leirissä alkoi energiavaje todellakin tehdä tehtävänsä. Kaikista eniten nälkä näkyi Jamesissa, josta tuli osittain jopa hiukan flegmaattinen leirissä. Niinpä kun palkintotehtävässä oli tarjolla hedelmiä, ei ollut vaikea arvata, että koko meidän joukkue ja erityisesti James halusi tuon kisan voittaa.

Olimme jälleen kerran fyysisempänä joukkueena edellä palikkatehtävässä kun kisa alkoi fyysisellä suorituksella. Vaan kas kuinkas sitten kävikään, kun olisi pitänyt saada älli toimimaan samaan aikaan. Mikä siinä onkin, että me oltiin ihan kuin stereotyyppinen suora vertaus kunnon sketsi-bodarista, jolla voimaa riittää kuin pienessä kylässä, mutta päässä ei kasva muu kuin hiukset. 😀
Niinpä siis siinä vaiheessa, kun vettä piti saada lorisemaan bambujen lomasta vesiastiaan, ei meillä tullut mieleen kokeilla erilaisia tekniikoita. Ei ennen kuin Helena tarkkaavaisena naisena huomasi, kuinka rinnalle kirinyt Sabitan piti bambuputkia erillään toisista ja sai vesiastiansa täyttymään. Minä olin ensin ollut lähimpänä vesiastiaa ja ajattelin, että olin vain sen verran lyhyt, ettei käteni riittäneet nostamaan putkea riittävän korkealle ja saamaan vettä astiaan. Vaihdomme tilalleni ensin Cristalin ja sitten Kimmon ja lopulta vielä Jamesin, mutta kenenkään sentit eivät riittäneet kuljettamaan vettä maaliin saakka. Kyse ei siis ollut jonon hännän pituudesta vaan jostain muusta. Iski paniikki, kun huomasimme Sabitanin taas menevän takavasemmalta ohi. Harmi, että Helenan tarkkaavaisuus oikeasta tekniikasta tuli piirun liian myöhään ja niinpä Sabitan nappasi jälleen voiton tässäkin kisassa. Tähän ei auttanut edes sanonta parempi myöhään kuin ei milloinkaan..



En muista, koska tappio olisi tuntunut näin karvaalta. Sitä se todella oli. Joukkueessamme syntyi rutkasti erimielisyyksiä, jotka eivät päätyneet kameralle. Tuli toisille huutamista, kiroilua ja sättimistä. Inhoan itse todella paljon konflikti-tilanteita ja pyrin yleensä vetäytymään niissä takavasemmalle. Muistan kuinka epämiellyttävä tuo tilanne oli ja kuinka hedelmäkorin häviäminen tuntui varmaan pahimmalta ja suurimmalta menetykseltä tähän saakka.
Pääsimme takaisin leiriin ja tunnelma oli onneksi jo siihen mennessä rauhoittunut. Siirtyminen tehtäväsaarille ja takaisin leiriin kesti aina jonkin aikaa ja tehtävien jälkeen teimme vielä haastattelut tapahtuneista. Niinpä saattoi mennä tuntejakin, ennen kuin todella pääsimme puimaan tapahtuneita keskenämme. Meitä kiellettiin puhumasta kisojen jälkeen keskenään, ennenkuin kamerat olisivat päällä ja olisimme oikeassa kuvauslokaatiossa. Usein tuossa oli aika paljon pidättelemistä ja voin kertoa, että tämän kisan jälkeen tunnekuohun vallassa hiljaa oleminen tuotti enemmänkin tuskaa.
Päästyämme takaisin leiriin istuimme alas ja selvitimme asian. Pyydettiin anteeksi ja puitiin asia kerralla läpi. Helena otti näissä tilanteissa hienosti koppia ja kannusti meitä kaikkia myös siihen, että kun asia on plärätty läpi, ei sitä jäädä puimaan sen pidemmäksi aikaa, vaan nokka suunnataan kohti tulevaa ja seuraavia haasteita. Se onneksi toteutui leirissämme hyvin.

Sampo ja Kimmo suunnittelivat jo etukäteen hiukan seuraavaa pudotusta, joka tulisi heidän suunnitelmissaan olemaan Cristal. Olin tietoinen tästä suunnitelmasta, he pitivät minut hyvin mukana liitossa. Tuolloin en vielä sanonut juuta enkä jaata suunnitelmaan, sillä halusin vähän kuulostella mikä meno leirissä. Tykkäsin Cristalista ihan hirmuisesti ja meillä synkkasi todella hyvin. Hänen kanssaan on todella helppo puhua asioista kuin asioista ja pimeän tulleen sekä kameroiden sammuttua juttelimme todella henkeviä ja henkilökohtaisiakin asioita. Cristal on ihan super empaattinen ihminen ja hänellä on käsittämätön kyky viihdyttää ihmisiä. Niinpä Cristalin pudotus olisi tuntunut minusta henkilökohtaisella tasolla todella pahalta, vaikka toisaalta myös ymmärsin että kyseessä on peli ja sitä on pakko pelata mikäli haluaa itse pysyä mukana. Onneksi meidän ei kuitenkaan vielä tässä kohtaa tarvinnut päättää, ketä äänestäisimme tai kenestä yrittäisimme hankkiutua eroon.

Tässä vaiheessa, kun kisaa oltiin käyty yli viikko, alkoi nälkä ilmoitella olemassa olostaan vähän ronskimmalla kädellä. Muistan kuinka koskemattomuustehtävässä seisoessani tukin varressa ja odottaessamme Juuson lähtölaskentaa mahani huusi ääneen. Hassua, miten joku yksittäinen hetki on jäänyt noin elävästi mieleen. Mahaa ihan koski nälän takia. Mutta pian kun kisa saatiin käyntiin, adrenaliini valtasi elimistön ja niin sitä taas unohti olevansa nälkäinen. Onneksi saimme vettä niin paljon kuin halusimme, sillä sai edes vähän mahaa täytettyä.
Olimme Sabitanin kanssa todella tasoissa pitkään koskemattomuustehtävässä. Me olimme onneksi spekuloineet leirissä omat heikkoutemme ja omat vahvuutemme. Nyt olimme päättäneet ottaa tehtävän maltilla ja hermoja ei saisi menettää. Kokeilimme tukkilabyrinttia monta kertaa tuloksetta. Jumituimme aina samaan kohtaan ja niin näytti Sabitankin tekevän. Päätimme ottaa tukin pois alustalta (en muista kenen idea tämä oli) ja merkitä kivellä oikean reitin. Kun tukki oli alustalla, oli sen toinen puoli aina pimennossa, joten umpikujia ei pystynyt näkemään. Merkkaustyyli todella tuotti tulosta ja niinpä sitä lasketeltiin ensimmäiseen Tugawen koskemattomuuskilpailun voittoon!


Voitto merkitsi meille henkisesti todella paljon. Siis aivan sanoinkuvailemattoman paljon! Vaikka meillä oli leirissä hyvä yhteishenki, niin tämä todella nostatti sitä vielä ihan uudelle tasolle. Siitä saimme puhtia taas jatkaa eteenpäin hyvällä team spiritillä!
Tämän viikon jaksossa laitetaankin sitten neiti Hussi lujille. Jouduin kohtaamaan yhden pahimmista peloistani ja katsomaan fobiaani suoraan silmästä silmää. Kylmät väreet menee vieläkin kun vain ajattelenkin asiaa! Sunnuntaina hommat jatkuu..

Tämän viikon jakso saa todella haukkomaan henkeä..