Voi sua raasua!


Istun parhaillaan keittiönpöydän äärellä, jossa tulee vietettyä paljon aikaa. Joskus vähän liiankin paljon. Ei pelkästään sen takia, että muistan kyllä olla ruoka-aikaan kotona, tässä nimittäin sijaitsee mun kotitoimistoni, jonka äärellä syntyy niin HussiTuben videot kuin blogitekstitkin. Mulla on pyykinkuivaustelineessä tällä hetkellä suunilleen puolet vaatekaappini sisällöstä ja loput on levitelty kuivumaan mitä luovimmin ratkaisun pitkin asuntoa.
Siivosin toissapäivänä koko kämpän lattiasta kattoon ja ah, täällä on edelleenkin niin taianomaisen puhdasta! Puhtaat pyykit tuoksuu ja tavarat ovat paikoillaan (paitsi kahdetkymmenetkuudet treenipöksyt jotka kuivuu kukin omilla erikoisilla paikoillaan). Jääkaapista löytyy valmiiksi tehtyä ruokaa ja pöydältä tuoreita hedelmiä.
Aloitin tämän aamun normaaliin tyyliin, puoli seitsemältä kellon soidessa haroin yöpöydälle tavoittaakseni kännykän ja uskollisen ystäväni torkkunapin. Herätessäni olin kuitenkin niin virkeä, että torkku jäi pelkäksi yhden aamun painallukseksi. Töksäytin valot päälle ja pomppasin ylös kahvinkeittoon.
Aamutoimiini kuuluu aina Aamu-tv. Välipäivien kunniaksi kuitenkin myös Aamutelkussa vietellään ansaittua lomaa ja näin ollen tämän aamuni avasi Sanni Sateenkaari. Kun sain puurot, kahvit ja kaikki sataviisikymmentä vitamiinitablettia aseteltua ruokapöydälle, oli aika istahtaa alas ja avata joka-aamuiset uutiset netistä, joita tulee aina lueskeltua. Kylläpä oli muuten energinen olo hyvin nukutun yön jäljiltä! Olin todella innoissani tulevasta päivästä, sillä luvassa oli muutama todella mielenkiintoinen ja erityisen mieluisa palaveri.

Kun nökötin vaaleanpunaisessa pörrökylpytakissani (jossa on muuten pentu-Harrin purema reikä reiden kohdalla) puuroni kanssa tässä samaisessa kohdassa, jossa juuri nyt tätä tekstiä näppäillessäni, meinasin vetää sumpit väärään kurkkuun erään artikkelin avatessani. Tiedän, tämä oli ehkä koko aamun sivistävin uutinen. Kyseessä oli nimittäin loistavat uuden vuoden lupaukset sinkuille. Ajattelin juttua avatessani, että tässä varmasti hauskan kepeää luettavaa ei-niin-iloisten uutisten kylkeen.
Juttua lukiessani en kuitenkaan pystynyt samaistumaan tekstiin yhtään. Tekstissä kun esimerkiksi kehotettiin hankkimaan enemmän sinkkukavereita, joilta saisi vertaistukea päällä olevaan elämäntilanteeseen. Hmmm… En ole nyt ihan varma, mihin tässä tarkalleen ottaen sitä vertaistukea tarvitsee. Siihen että saan tulla siivouksen jälkeen varmasti puhtaaseen kotiin vai siihen että kukaan ei ole syönyt valmistamiani ruokia ja viimeistä suklaapalaa, jonka olen säästänyt pahan päivän varalle? Kylläpä tosiaan tuli sellainen olo että nyt tarvitsee kilauttaa (sinkku)kaverille!
Toinen lupaus puolestaan kehottaa pohtimaan omaa historiaa ja tekemään sovinnon menneisyytensä kanssa. Meillä kaikilla varmasti on omat murheemme, mutta väitän että menneisyyden murheet ei ole pelkästään sinkkujen etuoikeus.

Viimeistään kolmannessa kohdassa meinasi ruveta naurattamaan: ”On melko tyypillistä, että suhdetta toivova sinkku syyttää itseään siitä, ettei löydä ketään tai vertailee omaa elämäntilannettaan suhteessa olevien arkeen ja kokee huonommuutta.”. Jep, minäkin itken itseni usein uneen poikaystävätyynyä vasten surkutellessani kamalaa kohtaloani, kun saan aamulla torkuttaa (jos työt antaa myöden) ja läväyttää valot päälle koko kämppään vaikka 4:00 jos on aikainen kuvausaamu. Nyyh.
Neljäs ja viimeinen kohta kehottaa yksinkertaisesti tekemään jotain toisin. Kyllähän se on meille jokaiselle sinkulle vähintääkin selvää, että ihmisarvon saa vasta sitten kun löytää sen toisen puoliskon ja jos ei koskaan muuta omassa käyttäytymismallissaan mitään, on turha myöskään odottaa muutosta. Mehän olemme kaikki lähtökohtaisesti surullisia luusereita, jotka vetävät iltaisin Bridget Jones tyyliin Ben&Jerrysiä All by myselfin soidessa niin kovalla, että tärykalvot vuotaa verta.
Kun mietin omaa arkeani, en muuttaisi siinä mitään. Tykkään elämästäni juuri näin tämmöisenä ihan hitokseen! Toki sitä sitten joskus olisi kiva pariutua, sikiytyä ja mitälie, mutta juuri nyt en kaipaa minkäänlaista muutosta tämänhetkiseen olotilaan.

Mielestäni on jotenkin vanhanaikaista ajatella, että jokaisen ihmisen ensisijainen tehtävä täällä on pariutua. Ennen sitä, et ole kokonainen. Enkä nyt sano sillä, rakkaus on aivan ihana asia! Ja kyllähän sitä itsekullekin joskus tulee sellainen olo että olisi kiva kun olisi joku, joka rapsuttaisi selkää kun kutittaa sellaisesta kohdasta, johon ei itse yletä kunnolla edes keittokauhalla ja nauraisi aamutuimaan hassuille uutisille niin että puurossa olleet puolukat lentelisi suusta. Kyllä mä näen itseni menemässä naimisiin ja sitoutuvani toiseen ihmiseen. En vain näe sen tapahtuvan ihan vielä. Tällä hetkellä mun elämässä on tärkeää perhe, ystävät ja työt. Siihenpä ne vuorokauden 24h sitten aikalailla uppoavatkin.
Nyt kun sain oksennettua tämän (hiukan kärjistetynkin 😉 ) postauksen ulos, laitoin uuden playlistin soimaan. Vaikka ihanalla Célinellä onkin henkeäsalpaava ääni, niin Bosesta raikaa tässä pyykkien täyttämässä huushollissa Spice Girlsien Wannabe. Because I can.

Yo, I’ll tell you what I want, what I really really want.
So, tell me what you want, what you really really want.
I’ll tell you what I want, what I really really want.
So, tell me what you want, what you really really want.

If you wanna be my lover
You gotta get with my friends
(gotta get with my friends).
Make it last forever,
Friendship never ends.


Ihanaa viikonloppua ja menestystä metsälle kaikille sinkkutovereille! 😉 😀