Vieraisiin hairahtanut


Koska ajattelin olla tänä(kin) itsenäisyyspäivänä tunnollinen bloggaaja ja eritoten kunnollinen Suomen kansalainen, niin kirjoitan kaikkien satojen (tuhansien) muiden bloggaaja kollegoideni tavoin aiheesta ”Mitä itsenäisyys minulle merkitsee”. Tästä tulee ehkä vähän mieleen joku yläasteen essee, joka kirjoitettiin äidinkielentunnilla itsenäisyyspäivän lähestyessä. Mutta nytpä otankin tähän vähän erilaisen näkökulman.
Itsenäisyys. Tuo sana herättää minussa todella voimakkaan tunnelatauksen. Eritoten se merkitsee autonomiaa, eli itsemäärämisoikeutta, jota voidaan mielestäni soveltaa niin yksilöön kuin ryhmäänkin. Itsenäisyyttä voi miettiä niin monelta eri kantilta ja kaikissa näissä kanteissa on omanlaisensa kulmat. Myös se, mistä suunnasta kanttia lähestyy, vaikuttaa tulkintaan.
Minä koen olevani itsenäinen nainen. Tai pitäisikö sanoa vahva itsenäinen nainen. Välillä ehkä vähän liiankin vahva. Olenhan vahva silloinkin, kun ei enää tarvitsisi, eikä kukaan sitä minulta vaatisi. Paitsi minä itse. Se on vahvuuteni, mutta samalla myös pahin heikkouteni.

Elän jokseenkin vauhdikasta sinkkuelämää Helsingissä, upean Suomemme pääkaupungissa. Mitä nyt olen tällä hetkellä vähän hairahtanut vieraisiin ja osoitteeni löytyy vielä vajaan viikon verran Marbellasta. Vahvan itsenäisen sinkun elämääni tuo maan tai paikanvaihto ei juurikaan ole hetkauttanut. Sosiaalinen elämäni on rajoittunut lähinnä sähköposteihin ja puheluihin, kuitenkaan sitä tärkeintä, eli somea unohtamatta. Vauhdikkuus onkin omalla kohdallani koostunut pitkälti matkustelusta, uusien asioiden opettelusta ja ennenkaikkea siitä matkoista suurimmasta: matkasta itseeni.
Olen ollut varmasti aikamoinen häpeäpilkku sinkkujen neonvaloja täynnä olevassa maailmassa. Siinä maailmassa, jossa viikonloppuja odotetaan kuin kuuta nousevaa, jolloin vedetään glitterit naamaan ja niin korkeat korot jalkaan, että pohkeet kramppaavat vielä seuraavan viikon puolivälissäkin. Siinä maailmassa, jossa viikonlopuista puhutaan vielä torstaina, jonka jälkeen voidaan alkaa taas keskittymään uuteen viikonloppuun. Maailmassa, jossa saa mennä liihottaa vapaana kuin taivaan lintu. Tuossa maailmassa olen itse ollut lähinnä pulu kanan lentotaidoilla. Paikalla aina ruoka-aikaan torinlaidalla, mutta viikonlopun koittaessa meno on katkennut kynnykseen riisua pieruverkkarit jalasta kuin se kuuluisa kananlento.
Mutta suureksi onnekseni saan elää vapaassa Suomen maassa, jossa jokaisella on oikeus toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavallaan. Ainakin niin kauan kun omalla toiminnallaan ei vahingoita tai satuta muita kanssaeläjiä. Koen aivan suunnatonta kiitollisuutta siitä, että minulla on ollut mahdollisuus toteuttaa itseäni niin kansalaisena, yksilönä kuin omalla alallani. Minulla on vapaus valita yrittäjyys ja vapaus valita kenen kanssa haluan viettää aikaani. Minulla on vapaus matkustaa ja liikkua sekä vapaus valita kenen kanssa haluan avioitua, jos haluan. Asiaa toki saattaisi helpottaa ensin sen prinssin löytäminen, mutta vielä toistaiseksi kukaan ei ole onnistunut tulemaan linjoja pitkin sähköpostitse viemään jalkoja alta. Joku on joskus jopa väittänyt, ettei kukaan sieltä kotoa tule hakemaan. Epäilen vahvasti ja jatkan odottamista.

Ilman sotiemme Veteraaneja kaikki tämä ei olisi mahdollista. Omat pienet valkoiset sinkkukarvani nousevat kohti taivaita pelkästään miettiessä, millä tolalla asiamme voisivat olla ilman heitä. Kunnioitukseni Veteraaneja kohtaan on jotain niin suurta ja syvää, etten pysty sitä koskaan teille tänne blogiin tarpeeksi ilmaisemaan. En sanoin, en teoin, en millään elkeillä. Nöyrin kiitokseni kaikista uhrauksista, joita olette tehneet itsenäisen maamme eteen.
Mahtavaa ja rentouttavaa itsenäisyyspäivää kaikille. Pidetään me nuoremmat sukupolvet siitä huoli, että maamme pysyy upeana ja mahtavana asua ja elää myös jatkossakin. <3