Yksin, mutten yksinäinen


Ajatus tähän tekstiin syntyi, kun olin eilen kävelyllä kauniissa ulkoilmassa yhden parhaimman ystäväni kanssa. Kävelimme upeassa syysilmassa ja vaihtelimme kuulumisia. Asumme kummatkin yksin ja meillä on muutenki todella samanlainen elämänrytmi. Työt vievät meitä ympäri Suomea ja olemme muutenkin aika työorientoituneita. Olemme olleet ystäviä 5-vuotiasta saakka, joten tunnemme toisemme kuin omat taskumme. Siksi on erityisen ihana hengata hänen kanssa, sillä aina ei tarvita edes sanoja, että toinen ymmärtää miltä tuntuu.
Juttelimme kävelyllä yksinolosta ja siitä kuinka mahtavaa se oikeastaan onkaan. Olin nimittäin juuri lauantaina kokenut aikamoisen ahaa -elämyksen tehdessäni suursiivouksen kodissani. Aloitin touhuamaan heti aamusta ja jynssäsin mokomaa kaksiotani melkein 4 tuntia. Kun sain urakan loppuun ja kodissa tuoksui puhtaalta tajusin, miten siistiä on olla vain itsekseen. Siis ihan vaan olla! En ollut vilkuillut puhelintani koko aikana, en ollut soittanut kenellekään, enkä lukenut saapuneita viestejä. Tuon jälkeen istuin hetken sohvalla ja hörpin iltapäiväkahveja. Ja voi veljet, miten rauhallinen ja tyyni olo minut valtasikaan! Kerrankin ei ollut kiire mihinkään, kukaan ei odottanut minulta mitään ja nyt sain luvalla nauttia omasta käden jäljestäni puhtaassa kodissa. En ole koskaan siis ollut mikään suuri kodinhengetär, mutta kyllä minä puhtaudesta nautin. Ja jotain terapeuttista siinä siivoamisessakin on, siinä näkee todella konkreettisesti oman kätensä jäljen. Siksi olen aina kadehtinut heitä, joilla on kädentöiden lahjat, mulla kun ei meinaa pysyä edes kynä kädessä. Ehkä juuri sen verran että saan kalenterimerkinnät rustattua.. 😀
 

 
 

 

 

Yksin ollessa on ihanaa, että saa määrittää omat aikataulunsa. Jos haluan istua koneella yömyöhään tai lähteä treenaamaan ennen sian pieremää, voin sen tehdä ilman huonoa omaatuntoa. Jos haluan syödä kanojani suoraan muovipurkeista, voin myös tehdä sen. Ja kun olen juuri siivonnut kodin, se todella on yhtä puhdas, kun palaan kotiin työpäivän jälkeen. Totesimme ystäväni kanssa kävellessä, että olemme kummatkin ihan hirmuisen onnellisia juuri nyt. Jotenkin tuntuu, että elämä tarjoilee ihan parastaan tällä hetkellä meille kummallekin. Ja siksi ehkä tämä onkin niin mahtavaa, että on joku jonka kanssa voi jakaa nämä ajatukset ja jonka kanssa elämme todella samanlaista elämäntilannetta. Jaettu ilo paras ilo!
Vaikka olen näennäisesti yksin, en todellakaan ole yksinäinen. Minulla on maailman ihanin perhe ja ystävät. Heidän kanssa on aivan parasta jakaa niin ilot kuin surutkin ja mikä parasta, kaikki ovat ymmärtäneet täysin, jos en jaksa joka päivä soitella tai olen muuten toisinaan huonommin tavoitettavissa. Heidän kanssa voin olla täysin oma itseni ja riisua kaikki ulkoiset kuoret pois. Se jos joku luo turvan tuntua. Tiedän, että ihan sama mitä tässä tapahtuu, minulla on aina läheiseni nappaamassa kopin. Ja vastaavasti haluan olla heille läsnä, silloin kun he minua taritsevat.

Mä olen onnellinen juuri nyt. Just nyt ja tässä. Mä toivon etten ole tulossa täältä pilvilinnoista ihan hetkeen alas, sillä täällä on oikeasti aika kiva olla. Kyllähän minä sen tiedän, että elämä on ylä- ja alamäkiä, mutta just nyt en halua ajatella ja elää kuin tätä hetkeä. All good in this moment. <3
Seuraa myös somessa:
Instagram
Facebook
Youtube