On ihan ok haukkua, koska se on nainen

Mä oon jo jonkun aikaa miettinyt että tää on aihe josta haluan kirjoittaa. Nyt jotenkin tänä aamuna kun olin vielä kahden upean ja vahvan naisen kanssa aamiaisella ja aamupalaverissa, sain viimeisen inspiraationi aiheelle. Nyt olen laskenut omat suodattimeni alas ja annan palaa sydämeni kyllyydestä turhautumiseni tähän aiheeseen. Kiitos ja anteeksi siis jo etukäteen.
Naiset ovat kautta aikain tykänneet laittautua ja somistaa itseään. Ja onhan se ihanaa! On ihana vetää kauniit vaatteet ylleen, laittaa korvakorut, lakata kynnet ja sipaista lilaa luomeen. Naiset ovat upeita ja viehättäviä. Naiset ovat lumoavia luomuksia ja niin luonto sen on tarkoittanutkin. Luulenpa että miesten lisäksi kaikki naiset myös katselevat toisiaan ja kyllähän mäkin tykkään katsella toisia naisia! Mutta sitten päästään aiheeseen. Onko ihan ok arvostella naisia?
Nykypäivänä tuntuu, että naiset arvioidaan ja ”tuomitaan” ulkonäkönsä perusteella olipa kyseessä sitten poliitikot tai urheilijta. Ja ai saakeli mun pulssi nousee jo nyt ensimmäisten lauseiden jälkeen kun tätä kirjoitan. Ihan sama, kuinka ansioitunut ja menestynyt nainen on omalla alallaan, se mihin kuitenkin kiinnitetään huomiota on naisen ulkonäkö. Tässä muutama esimerkki mitkä itsellä päällimäisenä mielessä: Case Maria Veitola, Case Serena Williams ja Case Hillary Clinton. Se ei siis tosiaan katso millä saralla nainen menestyy elämässään, oli hän sitten juontaja, urheilija tai politiikasta tuttu, niin suurin mielenkiinto tuntuu aina kohdistuvan naisen ulkonkuoreen osaamisen tai ammattitaidon sijaan. Mä en esimerkiksi muista kovin montaa uutista nähneeni Mikko Koivun kulmakarvoista. Just saying.
Mä oon miettinyt, että miksi se on jotenkin ihan okei arvostella naisten ulkonäköä julkisesti? Koska me ollaan se ”kauniimpi” sukupuoli? Tekeekö se siitä jotenkin oikeutettua? Esimerkiksi oman eroni jälkeen olen saanut kuulla kuinka olen eron johdosta lihonut, kuinka olen laihtunut, kuinka näytän kärsineeltä, sairaalta ja huonolta, milloin mitäkin. Ihan vaan villinä veikkauksena väitän että eron toinen osapuoli ei ole saanut samanlaista palautetta osakseen.
 

Tähän kuvaan todettiin että olen officially fat. Kuva: Mari Lahti

 
Mun mielestä on todella harmillista, että näistä asioista joutuu ottamaan kierroksia vielä tänä päivänä. Tuntuu jotenkin että suunta on vaan menossa hullumpaan suuntaan koko ajan. Vaikka yhteiskuntamme noin käytännön tasolla muuttuu koko ajan sallivammaksi, niin silti naisten lynkkaaminen tuntuu vain lisääntyvän. Suuri ja erityinen kiitos tästä tietenkin kaikkivoipalle somelle, joka mahdollistaa julkisen haukkumisen aina vain näppärämmin, nopeammin ja tehokkaammin. Tästähän sais hei hienon myyntilauseen! ”Oletko sinäkin aina halunnut arvostella naapurisi Pirjon uutta hiustyyliä, mutta et ole tohtinut tehdä sitä päin kasvoja? Ei hätää, meillä on sinulle ratkaisu! Nyt voit näppärästi jättää mielipiteesi somessa ja keskustelupalstoilla joko omalla nimelläsi tai ilman! Vain minuttii päivässä riittää ja saat äänesi kuuluviin. Eikä tässä vielä kaikki! Muiden julkinen lynkkaaminenhan tunnetusti nostaa sinua itseäsi jalustalle ja vie elämässäsi eteenpäin kohti merkittäviä tekoja! Mitä vielä odotat, tule ja liity joukkoomme! Tässä tuotteessa on täysi tyytymättömyys-takuu.”
Mä tossa juuri viikko takaperin Minna Canthin päivänä jäin miettimään paljonkin tätä tasa-arvo aspektia nimen omaan tältä ulkonäkö-taito/osaaminen kantilta. Hah, kantilta. Miten hemmetissä me mimmit voidaan oikeasti kuvitella, että saadaan itsemme täällä lyötyä läpi ja päästä täysin tasa-arvoiseen asemaan, jos edes me emme pidä toistemme puolia? Mistä lähtien toisista naisista on tullut meidän pahimpia kilpailijoita? Oon huomannut, että monet pitävät upeita naisia jollain lailla uhkina itselleen. Juttelin juuri erään todella tyrmäävän upean naisen kanssa, johon olen saanut tutustua yhteisen tuttumme kautta. Hän oli mukana eräässä tv-formaatissa jokin aika sitten ja kertoi kokemuksistaan. Formaatissa oli mukana monta naishenkilöä ja he majoittuivat samassa rakennuksissa useita viikkoja kuvausten ajan. Tämä kyseinen naishenkilö sitten kertoi, kuinka toiset naiset tuomitsivat hänet täysin ”bitch”ksi, ilkeäksi ja pinnalliseksi vain hänen ulkonäkönsä takia. Ja voin kertoa, että kyseessä on yksi fiksuimmista ja tasapainoisimmista mimmeistä keneen mä olen hetkeen törmännyt. Kerrassaan hurmaava tapaus siis kaikin puolin. Johtuen tästä ulkonäön perusteella tuomitsemisesta, kovinkaan moni näistä muista naisista ei ollut kiinnostunut tutustumaan häneen vaan hänet pikemminkin suljettiin ulkopuolelle ja tulipa siellä pienimuotoinen tappelukin asiasta. Ihan jäätävää!
Jotenkin se tuntuukin olevan automaattinen oletus, että erityisen kaunis nainen ei voi olla kovinkaan pätevä noin niinkuin järjen tasolla. Tai jos nainen haluaa pitää itsestään huolta, käyttää enemmän meikkiä, pukeutua näyttävästi niin hän on automaattisesti pinnallinen. Viitaten taas tuohon alkuun, niin naiset ovat kautta aikojen tykänneet koristella ja somistaa itseään. Se kai on siis jokin luonnollinen tapa tai vietti meille tykätä esteettisistä asioita. Ja nyt en siis halua tällä yleistää, eihän tietenkään kaikki naisetkaan ole kiinnostuneita meikkaamisesta tai pukeutumisesta. Ja ihanaa että niin on, ihanaa että meidän ei tarvitse kaikkien olla samasta muotista veistettyjä! Minusta esimerkiksi on ihanaa käyttää kivoja vaatteita, laittaa punaista huulipunaa ja pukeutua korkoihin. Mutta mulla ei myöskään ole ongelmaa olla ilman niitä. Mun itsetuntoni ei ole rakentunut oman ulkonäköni varaan ja mua ei todella haittaa mennä kauppaan, salille tai lenkille ilman meikkiä tai vimpan päälle vaatteita. Mä tiedän itse kuka olen, missä seison, missä olen hyvä ja mitä osaan ja niitä ei multa kukaan vie pois. Tiedän että ulkonäkö on hyvinkin hauras ja katoavainen luonnonvara ja mä en määritä itseäni millään tapaan sen mukaan miltä näytän. Ja toivon että muutkaan ei tekisi niin – kenenkään kohdalla.
 
 
On kiva laittautua ja pukeutua, mutta ei ole myöskään ongelma olla ihan vaan omana itsenään liikkeellä.

 
Mä ymmärrän, että moni saattaa ajatella mun olevan nyt tekopyhä, teenhän mä kuitenkin paljon töitä ulknäölläni. Se on totta kai osa mua ja duuniani, mutta mä olen niin paljon muutakin kuin vai tämä pinta. Mä olen päättäväinen ja sitkeä nuori nainen Kuusankoskelta, jolla on suuret unelmat ja haaveet. Mä olen nuori nainen, joka on kompastunut ja noussut, joka on uskaltanut yrittää ja joskus jättänyt yrittämättä. Se nuori nainen on myös ollut joskus todella epävarma itsestään ja antanut ulkonäön määritellä aivan liian suurta roolia omassa elämässä. Myöhemmin se nainen ymmärsi, että elämä valuu huomaamatta läpi sormien, jos päällimäisenä on huoli omista vatsamakkaroista uimarannalla, muhkura reidessä kesämekossa tai finni otsassa kahvilassa. Elämässä on ihan tarpeeksi mutkia, ilman että niitä luo itselleen turhasta.
Tuntuu, että me naiset ollaan tänä päivänä epävarmempia itsestämme kuin koskaan. Ja se ehkä osittain selittyykin juuri sillä, että elämme yhteiskunnassa, jossa pitäis pystyä yliluonnolliseen. Pitäisi olla menestynyt työelämässä, olla hyvä äiti, hyvä puoliso, hyvä ystävä ja tytär, ehtiä kuntoilemaan, jättää aikaa vapaalle, hoitaa koti, nauttia elämästä ja olla vastuullinen, hauska, fiksu ja fimaattinen. Kaikki tämä pitäisi vielä suorittaa vihersmoothie oikeassa ja kännykkä vasemmassa kädessä. (Tietenkin myös miehillä on varmaan omat paineensa ja haasteensa, mutta kun vielä toistaiseksi en ole päivääkään ollut mies niin paha mennä puhumaan heidän puolesta). Tuntuu, että täydellinen naiskuva on jotain niin utopistista, että mulla menee pää pyörälle ihan jo pelkästä ajatuksestakin. Puhumattakaan siitä, että pitäisi olla kurvikas, mutta hoikka, treenattu muttei liian lihaksikas.
 
Mä oon mieluummin se hassu tyttö, joka ei ota itseään liian vakavasti. Koska elämä ei ole pelkkiä kiloja tai kulmakarvojen nyppimistä.

 
Olen huomannut, että ihan sama minkälaisella habituksella sitä ilmaantuu, niin koskaan ei ole hyvä. Minullakin on vartalo muuttunut vaikka ja mihin suuntaan julkisen urani aikana. Ja täytyy sanoa, että vielä toistaiseksi mikään näistä ”vartaloni vaiheista” ei ole onnistunut tyydyttämään suurta yleisöä. Joskus olen ollut liian lihava, seuraavassa hetkessä liian lihaksikas, sitten liian laiha ja taas olenkin liian lihava. ”Eihän tossa oo mitään fitnesstä, näyttää ihan mieheltä, toihan on ihan lauta, onpa tolla paksut reidet, ai kauhee ku toi näyttää anorektiselta…” Lista on loputon. Ja jälleen tää on ihan ok arvostella kovaan ääneen koska ”julkkis” ja koska ”nainen”. ”Itsepähän on hommansa valinnut.” ”Se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäkööt.” Jep, mullahan ei siis ole tunteita eikä mikään tunnu missään, koska olen julkisessa työssä. Eikä tämä ilmiö todellakaan rajoitu enää vain julkista työtä tekeviin ihmisiin vaan some on mahdollistanut tämän ihan muillakin aloilla työskenteleviin ihmisiin. Tää ilmiö ei siis oikeastaan ole enää millään lailla sidonnainen siihen mitä teet ja missä teet vaan tästä kyllä mahdollisuuden tullen tuntuu saavan tuta ihan kuka tahansa.
Alla olevissa kuvissa kommentteja, joita olen saanut vuosien varrella.
 
 
”Sehän näyttää ihan mieheltä!” Vuosi 2014. Kuva: James Patrick

 
”Se on lihonu.” Vuosi 2012. Kuva Nadi Hammouda.

 
”Tosi pinnallinen tyyppi” Vuosi 2016.

 
 
 
 
 
”Se näyttää ihan anorektikolta.” Vuosi 2016. Kuva: James Patrick

 
 
”Mitä fitnesstä tossa nyt on? Sehän on lihava!” Vuosi 2013. Kuva Nadi Hammouda.

 
 
”Se näyttää ihan sairaalta.” Vuosi 2016

 
”Taas se on lihonu.” Vuosi 2017. Kuva: Mari Lahti

 
 
”Ihan liian laiha.” Vuosi 2010

 
 
”Todella maskuliininen” Vuosi 2017

 
Jos jotain olen oppinut niin sen, että ihan sama mitä täällä tekee, niin kaikkia se ei tule kuitenkaan koskaan miellyttämään. Eikä pidäkään. Ero on sitten siinä, kuka kokee oikeudekseen ja tarpeelliseksi mennä kommentoimaan toisen ulkonäköä, pukeutumista tai mitä tahansa. Se kertoo vain ja ainoastaan kommentoijasta. Olen oppinut myös sen, että mä en ole täällä miellyttämässä ketään. Joitain mun ulkonäköni ärsyttäkööt jos on ärsyttääkseen. Se varmaan kertoo jotain ärsyyntyjän omasta elämäntilasta, ilmeisen hyvin menee jos tämä on ärsyyntymisen arvoinen asia. Mä olen sen näköinen ku olen ja sille en mitään voi. Joskus treenaan enemmän ja joskus herkuttelen enemmän. Loogisesti se vartalokin sitten muokkaantuu siinä sivussa. Jos jotain mun painoni tai selluliittini nyt jaksaa niin kauheasti kiinnostaa niin siinähän siiten puntaroivat näitä elämää suurempia asioita. Mä kuitenkin toivon ihan yleisellä tasolla, että ulkonäön arvostelu alkaisi riittämään ja keskityttäisiin johonkin millä on oikeasti jotain merkitystä.
Ja jos jotain, niin sitä mä haluaisin, että me naiset alettaisiin puhaltamaan enemmän yhteen hiileen ja nostamaan toinen toisiamme sille jalustalle, mihin kaikki ansaitsemme tulla nostetuksi (tällä en tarkoita että kukaan olisi toista parempi tai ansaitsisi olla korkeammalla kuin joku toinen, sukupuoleen katsomatta). Jos nainen menestyy omassa jutussaan, niin se ei ole meiltä muilta pois, päin vastoin. Ne naiset tekevät meille kaikille tietä omalla esimerkillään, olipa kyseessä sitten urheilu tai politiikka.
Olen puhunut. Ugh.
 
Be your own best friend.