Romania Vol.2

Noniin nyt mulla on vihdoi hetki aikaa istua tasapersiilleen kirjoitushommiin. Ajeltiin tänään aamulla Harrin kanssa takaisin Helsinkiin ja mulla on tää kämppä ollut kaiken tämän reissaamisen ja matkustelun jäljiltä aivan pommin jäljiltä. Niinpä koko aamu/iltapäivä on mennyt siivoillessa, järjestellessä ja laukkuja purkaessa. Jotenkin kun kotona on nykyään käynyt lähinnä vain kääntymässä, niin tuntuu että kaikki kassit jää aina juuri siihen paikalleen mihin ne on jättänyt ja seuraavalle etapille lähdetään aina uusi kassi olalla. Niinpä yhtäkkiä saattaakin havahtua siihen, että A) kaikki tyhjät kassit on loppu B) mikään tavara tai vaate ei löydy kun se on piilossa jossain kymmenestä kapsäkistä. 😀 Nyt kuitenkin kämppä on puunattu lattiasta kattoon, puhtaat lakanat odottaa mua että kömmähdän niiden väliin ja lattialla ei loju kassin kassia! Taputan itseäni juuri verbaalisesti olalle.
Mä olen tässä kaiken touhuilun lomassa vähän koittanut funtsia, mistä kulmasta lähestyisin tätä Romanian reissun toista osaa. En vieläkään oikein ole tullut mihinkään lopputulokseen. Mä olin jotenkin ajatellut, että nyt kun saan pari päivää pitää välissä reissun jälkeen vähän mietintämyssy päässä, niin mulla olisi joku järkevä angle tähän hommaan. Vaan eipä ole. Niinpä mä kirjoitan asiat nyt niinkuin olen ne kokenut ja miten ne tulevat mieleeni. Toivotaan että teksti pysyy edes jotenkuten luettavana ja ymmärrettävänä. Tyhjensin juuri kameran kuvat ja niitähän tuli räpsittyä. Näistä palautuu kyllä aika hyvin mieleen fiilikset paikan päällä.
 

Pennut sterilointitalolla

 
Sterilointitalon asukki

 
Sterkkatalolla

 
Sterkkatalolla

 
Kerroinkin jo edellisessä Romania postauksessani aika pitkälti meidän ensimmäisen päivän kulun. Tuo ensimmäinen päivä kunnallisella koiratarhalla syöypyi kyllä mieleen harvinaisen ahdistavana ja surullisena kokemuksena. Mä olen aika herkkä ihminen, mutta toisen kautta vahva. Mua ei pysty tällä hetkellä ihan pienet asiat satuttamaan tai hetkauttamaan, mutta mitä tulee puolustuskyvyttömiin koiriin, niin mä en vaan ole pysynyt ajatustenikaan tasolla kovin vahvana. Mä olen parina yönä herännyt siihen, että nään painajaista noiden koirien pahoinpitelystä ja niiden apua huutavista katseista. Ihan karseeta. Nyt onneksi viime yönä nukuin kuitenkin jo hyvin ja sain ajatukseni pidettyä kurissa. Se on jännä miten juuri illalla ennen nukahtamista alkaakin miettimään kaikkea mitä ei ainakaan siinä kohtaa pitäisi. Näköjään jotain sisäistä tai alitajuista masokismia.
 
Katukoira etsii ruokaa Rosiori de Veden lähettyvillä

 
Rosiorilla

 
 
Rosiori

 
Rosiorilla on lähes 300 koiraa

 
Rosiori

 
Rosiorilla pienissä häkeissä on monta koiraa

 
Rosiori

 
Parin viikon ikäine pentu Rosiorilla

 
Pieni elämänalku Rosiorilla

 
Rosiori

 
Rosiori

 
Toisena päivänä olimme tutustumassa Cosoban yksityiseen koiratarhaan. Kulkureiden toiminnanjohtaja Salla, jonka kanssa reissussa olimme, oli lupaillut meille, että yksityisellä puolella on täysin erilainen meininki ja ilmapiiri kuin julkisella. Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että olin aavituksen verran skeptinen aluksi väittämään. Mutta samantien kun pääsimme paikalle, meitä oli vastassa iloinen ja ystävällinen työntekijöiden tiimi. Meidät otettiin lämpimästi vastaan, eikä pihalla näkynyt lyhyitä ketjuja joissa koirat haukkuivat stressistä. Kaikki oli jotenkin todella organisoitua ja järjestelmällistä. Ja ennen kaikkea siistiä.
Tutustuimme tarhan toimintaan ja sen asukkeihin. Koirat olivat omissa kopeissaan, joihin niille oli rakennettu suojat tuulelta ja kylmältä. Osassa koppeja oli yksi asukki, toisissa kaksi. Sen lisäksi tarhalla oli sisätilat, joissa koiria oli enemmän yhdessä kopissa, mutta sinnekin oltiin parhaillaan rakentamassa lisää aitauksia, jotta näille yksilöille saadaan sitten lisää tilaa. Lisäksi tarhalla oli paikalla eläinlääkäri, joka muuten on ostanut kyseisen tarhan itselleen. Eli myös eläinläkäri on siellä lähestulkoon kellon ympäri käytettävissä. Cosoballa oli hyvät tilat myös eläinten lääkärillisiin tutkimuksiin ja siellä oli myös hygienia huomioitu.
 

 

 

 

 

 

 

 
Yllä olevat kuvat Rosiorin kunnalliselta tarhalta.

 
Koirilla, jotka olivat sisätiloissa oli myös omat järjestelmälliset ulkoiluvuorot. Kaikki pääsivät nauttimaan ja leikkimään ulkoilmasta vuorollaan ja jokaiselle koiralle tuli varmasti juoksua ja liikuntaa siinä vilskeessä ihan yllinkyllin! Oli ihana nähdä kuinka onnellisina koirat juoksivat ja temmelsivät pihalla ollessaan. Ja kun me mentiin sinne, tulivat karvakuonot hakemaan hellyyttä ja rakkautta meiltä ihmisiltä.
Samaan aikaan kun olin huojentunut Cosoban tarhan olosuhteista, olin samaan aikaan silti surullinen joutuessani kohtaamaan sen realiteetin, että osa noista rakastavista koirista ei koskaan tule samaan omaa kotia. Vaikka niillä ei ollut tarhalla hätää, niin silti niistä huokui rakkauden ja läheisyyden kaipuu. Se into, millä ne tulivat meitä vastaan ja tervehtimään oli toisen kautta hyvin sydäntä särkevää. Olisi tehnyt mieli tuoda sieltä ihan jokainen mukanaan Suomeen omaan kotiin.
Toinen päivä tarhoilla ei siis ollut läheskään yhtä ahdistava kuin ensimmäinen tuolla Rosiori de Veden kunnallisella. Voisiko sanoa, että sen ensimmäisen päivän kokemuksen jälkeen mikään ei oikein tunnu enää miltään, jotain niin kammottavaa se toiminta ja olosuhteet siellä olivat. Oli todella mielenkiintoista nähdä näin konkreettisest ja läheltä kunnallisen ja yksityisen tarhan ero. Yksityisellä puolella työntekijät ihan oikeasti välittivät koirista ja halusivat niille vain hyvää. Kunnallisella sen sijaan tarha tungettiin niin täyteen koiria kuin mahdollista ja koirien hoitoon tarkoitetut valtion avustusrahat sen sijaan päätyivät suoraan tarhanhoitajien omiin taskuihin.
 
Cosoban yksityisellä tarhalla on ihan eri fiilis

 
Cosoban asukki

 
Iloinen kohtaaminen

 
Cosoban tarhalla

 
Cosoban kaksoset 😀

 
Eva ja pikkuinen

 
Viimeinen aamu alkoi meillä hyvin aikaisissa merkeissä. Vai pitäisikö sanoa vielä myöhäisissä. Lähdimme aamuyöstä kohti Bukarestin lentokenttää, jossa tapasimme paikallisen eläinlääkärin ja hänen työntekijöitään. He viimeistelivät 16 Suomeen tulevan koiran viimeisiä matkustuskoppeja ja lupia kuntoon, meidän vasta saapuessa kentälle. Heillä oli homma niin hyvin hanskassa että tuli itselleen ihan pönttö olo vain seisoskella vieressä ja katsoa kun hommat hoituu kädenkäänteessä! 😀 Todettiin siinä kuitenkin Evan kanssa että me taidetaan olla enemmän tiellä kuin hyödyksi tässä hommassa, joten pysyttelimme tarkkailuetäisyydellä ammattilaisten hoitaessa asioita kuntoon.
Pian kaikki olikin jo valmista ja pääsimme kärräämään koirat kopeissaan kohti luovutuspaikkaa. Koirat pääsivät kyytiin ongelmitta ja yksi pienenpieni ihana Onneli-hauva lähti meidän mukaan matkustamoon. Oman jännitysmomenttinsa meidän matkaan toi Amsterdamissa ollut myrsky, jonka vuoksi useita lentoja oli peruttu tai myöhässä. Matkustus-Jumalat olivat kuitenkin tällä kertaa meidän puolellamme ja pääsimmä lähtemään ajallaan. Olisi ollut pikkuisen kypsää jäädä Damin kentälle selvittelemään 16 koiran kanssa jatkolentoja.. Noh, loppu hyvin kaikki hyvin!
 

 

 

 

 

 
Saavuimme Helsinkiin siis ajallaan ja sitten oli vuorossa koko reissun ehkä odotetuin hetki, kun koirien uudet perheet olivat heitä vastassa kentällä. Ja jälleen kerran oli Hussilta kyynelkanavat auki. Ihmeen paljon oli kyllä roskia ilmassa reissun aikana! Silmät vuosi vähän väliä. Vaan voi sitä ilon ja riemun määrää mitä Helsinki-Vantaalla koettiin! Kyllä oli meinaan näitä koiria odotettu kuin kuuta nousevaa ja se jos jokin oli sydäntä lämmittävää nähdä <3 Nämä koirat, jotka olivat olleet vain saastaisia roskia Romanian kaduilla, olivat nyt saaneet ihkaomat perheensä Suomesta. Niiden kanssa maattiin lentokentän lattialla, niitä rapsutettiin ja ne saivat nameja. Siitä alkoi niiden uuden elämän ensimmäinen päivä.
En voi sanoin kuvailla kuinka silmiä avaava tämä reissu kaiken kaikkiaan oli. Ja kuinka nöyrän kiitollinen olen siitä, että minulle mahdollistettiin lähteä matkalle mukaan. Oli uskomattoman hienoa nähdä koko tämä kaari siitä, kun koira otetaan kadulta tarhalle ja sieltä monien vaiheiden kautta se hoidetaan kuntoon ja sille mahdollistetaan uusi elämä. Voi niitä onnen Pekkoja!
Loppuun haluan esittää nöyrimmät kiitokset kaikille näille rohkeille ihmisille, ketkä tekevät työtä eläinsuojelun eteen päivittäin. He elävät näiden asioiden ja faktojen kanssa jokaikinen päivä ja ovat omistaneet elämänsä toisten auttamiselle. Te ootte kaikki mun idoleita. Kiitos. You rock!!!
 
Eva, Hussi, Salla, Cornelia. Cornelia taistelee päivittäin Rosiorin koirien oikeusien puolesta ja tekee pyyteetöntä työtä paikan päällä.

 
OneVetin ja Cosoban tarhan omistaja, Salla, Hussi, Eva.

 
Eva <3

 
Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa