Vuosihoroskooppi: Tämän haluat tietää vuodesta 2020

Tuleva vuosi on rakkauden, uusien ystävyyksien, draaman ja kasvamisen vuosi. Se täyttää kaikki odotukset, joita olemme sitä varten kasanneet – ei ehkä heti eikä helposti, mutta tavalla tai toisella.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

OINAS (21.3.-19.4.)

Suuret linjat

Vuoden suurin muutos tapahtuu 12. tammikuuta, jolloin Saturnus ja Pluto ovat hetken samassa kohtaa: se tietää massiivisia muutoksia urallasi! Valmistaudu tekemään isoja siirtoja. Paina tosissasi hommia jo keväällä, sillä syksyllä Mars perääntyy merkissäsi ja joudut laiskuuden valtaan. Libidosikin on kovassa alamäessä. Lähinnä makoilet sängyssä tekemättä mitään. Älä silti hermostu: vuoden loppuun mennessä planeetat liikahtelevat siihen malliin, että olet taas oma itsesi. Se on kuin tyrnishotti sosiaaliselle elämällesi.

Rakkausmittari

Nyt kannattaa varmistaa, että mussusi kestää Beyoncé-levelin menestyksesi. Ethän suostu valitsemaan unelmatyön ja rakkauden välillä. Jos puolivälissä vuotta hommat käyvät hankaliksi – puolison tai Tinder-heilan kanssa – älä tee siitä numeroa. Pääset takaisin vauhtiin viimeistään loppuvuodesta, kun auringonpimennys lähettää korkeita erotiikan aaltoja suuntaasi.

Kaverisektori

Vuosi 2020 on siivouksen aikaa! Siis kaveriporukassa. Maaliskuun ja heinäkuun välisenä aikana sanot heipat monelle sellaiselle ”kaverille”, joka ei oikeasti tue sinua. Nyt sinulla on aikaa sielunsiskoille, -veljille ja muille. Alkuvuosi on rankka, mutta juhannukseen mennessä voit paremmin kuin koskaan.

Money money

Jupiter buustaa työtäsi melkein koko vuoden, ja teet isoja läpilyöntejä urallasi. Toisin sanoen olet todella kiireinen. Välttele turhaa ostelua, mutta hemmottele itseäsi välillä hieronnalla tai manikyyrillä. Hoivaushetket pitävät hermosi kasassa.

HÄRKÄ (20.4.-20.5.)

Suuret linjat

Tänä vuonna jopa jääräpäinen härkä kyseenalaistaa asioita ja muuttaa ajatteluaan. Kun kevät alkaa, joudut tekemään hiki hatussa töitä, sillä patistaja Saturnus astuu kuvioihin. Saatat saada jopa ylennyksen ja palkankorotuksen. Vuoden loppuun mennessä olet tavannut niin monta inspiroivaa ihmistä, että haluat omistautua jollekin uudelle. Ehkä etsit uuden harrastuksen (Netflix puuduttaa) tai ehkä ryhdyt aktivistiksi ja taistelet sinulle tärkeän asian puolesta. Bonuksena tunnet olosi kypsäksi ja vastuulliseksi. Se on kasvamista.

Rakkausmittari

Mukavuusalue? Ei kuulosta tutulta. Vuoteesi mahtuu paljon jännittävää itsetutkiskelua. Erokin saattaa sattua kohdallesi, mutta jos niin käy, se on väistämätöntä ja tapahtuu ainoastaan, jotta uudelle kutkuttavalle romanssille on tilaa. Aloitit sitten uuden tyypin heilastelun tai jatkoit vakkarityypin kanssa, tänä vuonna kannattaa satsata sellaiseen suhteeseen, jonka oikeasti haluat.

Kaverisektori

Hanki itsellesi jo nyt söpöjä kiitoskortteja. Ystäväsi nimittäin vetävät sinut tänä vuonna melkoisesta suosta. He ovat puimassa kaikki kriisisi, varsinkin tammikuun 23., toukokuun 14. ja kesäkuun 30. Silloin tarvitset heitä eniten.

Money money

Töissä sinulla on kaikki parhaat ideat. Esittele niitä ja nauti suosiosta. Nyt kannattaa myös pysähtyä hetkeksi miettimään omia finanssejasi. Lataa sijoitusappi, googlaa ”miten säästää” tai varaa aika sijoitusneuvojalle.

KAKSONEN (21.5.-20.6.)

Suuret linjat

Sori vaan, mutta saatat olla välillä hieman ailahtelevainen – tiedät sen itsekin. Tämä vuosi tarkoittaa kuitenkin epäröinneistä ulos kasvamista. Aluksi vastustelet aloilleen asettumista ja työhön sitoutumista, mutta huhtikuuhun mennessä alat oppia arvostamaan pysyvyyttä. Toukokuun alkupuolella Venus perääntyy merkissäsi, ja joudut opettelemaan ihmissuhteista uudelleen kaiken, jonka luulit jo tietäväsi. Kesäkuussa tiiviitkin ystävyys- ja ehkä myös parisuhteesi kääntyvät päälaelleen. Valmistaudu suuriin muutoksiin.

Rakkausmittari

Parisuhdejuttusi muuttuvat hieman vakavampaan suuntaan. Olet jopa henkisesti valmis suuriin tunteisiin ja hellään läheisyyteen. Nyt kannattaa sanoa heipat pikkutunteina soitelluille booty call’eille. Vuoden 2020 loppuun mennessä olet oppinut, mitä tarvitset ollaksesi tyytyväinen.

Kaverisektori

Kukaan ei rakasta juhlia yhtä paljon kuin kaksonen, mutta nyt haaveilet lähinnä laatuajasta bestistesi kanssa. Viikonloppubrunssi ja loputtomasti mimosaa, oi! Varoitus: älä kaada kaikkia huoliasi heidän päälleen, vaan muista kuuntelun taito. Näin saat myös pitää ihanat ystäväsi.

Money money

Ala toteuttaa sitä intohimoprojektia, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Pysyt ainakin inspiroituneena. Älä kuitenkaan intoudu sellaisille kierroksille, että pistäisit koko kuun palkan menemään muina justin biebereinä. Tsekkaa ja tuplatsekkaa, että sinulla on varaa siihen, mitä ostat.

RAPU (21.6.-22.7.)

Suuret linjat

Uusi vuosi, uusi sinä – tällä kertaa ihan oikeasti! Tammikuun 12. on muutoksen päivä. Saturnus ja Pluto kohtaavat jousimiehessä, ja ihmissuhdeasiasi joutuvat melkoiseen mylläkkään. Jos ystäväpiirissäsi on toksista porukkaa, nyt on mahdollisuus hakea uutta ja parempaa seuraa. Uusilla ihmisillä taas voi olla suuri vaikutus siihen, miten koet itsesi ja pystyt ilmaisemaan mielipiteitäsi. Marraskuussa romanttiset suhteesi saavat bensaa liekkeihin. Joulukuuhun mennessä saatat päätyä jopa sitoutumaan.

Rakkausmittari

Onnekas rapu rapunen, rakkautta suorastaan satelee päällesi. Voimakas ja harvinainen kosminen yhteys vuoden alussa vaikuttaa sekä romanttisiin että platonisiin suhteisiisi. Nyt voit rohkeasti päästää irti pahoista tavoista ja haitallisista ajatuskuvioista. Luopuminen on vaikeaa, mutta luota prosessiin. Valmistaudut johonkin isoon ja merkittävään.

Kaverisektori

Pääset mukaan uuteen kaveriporukkaan, mutta pidät samalla kiinni vanhan liiton bestiksistäsi. Harmi kyllä jengit eivät tule alkuun juttuun keskenään – sinun hommasi on auttaa heitä siinä. Kutsu kaikki drinksuille 21.6., silloin vettä on virrannut sen verran, että yhteys voi alkaa löytyä.

Money money

Olet nyt erittäin motivoitunut edistämään omaa projektiasi tai painamaan duunia konttorilla. Jupiter jeesaa sinua työhön liittyvissä ihmissuhteissa, ja saat itseluottamusta toteuttaa itseäsi. Pysy ohjaksissa, mutta anna muiden tehdä oma osansa.

LEIJONA (23.7.-22.8.)

Suuret linjat

Vuoden alussa terveytesi on kovilla ja vihdoin ymmärrät, että sinun on pidettävä itsestäsi parempaa huolta. Riittävä self-care auttaa pitämään vuoden 2020 sekoilun vähäisempänä. Maaliskuussa Saturnus saapuu parisuhdealueellesi ja Venuksen perääntyminen touko-kesäkuussa osuu kaverisuhteisiisi. Nyt on aika päästää menemään ihmiset, jotka käyttävät sinua hyväkseen. Luopuminen on vaikeaa, mutta rauhoitu: tämä on oikeasti hyvä juttu eikä katas-trofi, vaikka siltä saattaa tuntua. Joulukuun 21. päivänä lamppu syttyy ja näet viimein, miten pitkälle olet päässyt.

Rakkausmittari

Tänä vuonna elämässäsi alkaa aivan uusi luku, jossa solmit uusia tuttavuuksia, yhteyksiä ja romanttisia suhteita. Jopa yksittäisillä keskusteluilla voi olla eliniän mittaisia vaikutuksia. Kun roikut baarissa Tinder-matchin kanssa sulkemisaikaan asti tai suunnittelet kumppanisi kanssa yhteistä elämää, kyse voi olla järisyttävän isoista asioista. Seuraavat 12 kuukautta ovat rakkautta täynnä.

Kaverisektori

Okei, ei kannata hätääntyä, mutta osa kaveruuksistasi alkaa tuntua enemmän Real Housewives -kamalta kuin Gilmore Girlseiltä. Pysy tarkkana kevään loppupuolella – tiedät sitten, miksi. Kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Heinäkuun loppuun mennessä sinä ja ystäväsi olette valmiita jo sopimaan ja halimaan.

Money money

Kykysi löytää järkiratkaisuja töissä tuo sinulle vielä isosti tunnustusta. Jupiter pitää puoliasi tänä vuonna ja auttaa sinua keskittymään, joten panosta myös henkilökohtaiseen kasvuun. Muista, että kursseihin ja koulutuksiin satsaaminen kannattaa aina.

NEITSYT (23.8.-22.9.)

Suuret linjat

Vuoden alussa saat oppia, että kun yrität olla mahdollisimman helposti tykättävä versio itsestäsi, teet vain itsellesi hallaa. Esittämällä jotain toista estät itseäsi saamasta ylennyksiä sekä oikeita ystävyys- ja parisuhteita. Nyt tähän kaikkeen tulee muutos! Kun sinusta alkaa taas tuntua kokonaiselta ihmiseltä, myös sosiaalinen elämäsi paranee. Kesällä planeettojen liikahtelut pukkaavat sinut kyselemään myös niiden asioiden perään, joita aiemmin pidit saavuttamattomina. Ota omasi. Jos jokin merkki on tarpeeksi vahva kestämään jälkiseuraukset, se olet sinä, neitsyt.

Rakkausmittari

Vaikka elämäsi tuntuu nyt olevan aivan solmussa, on tässä kaikessa jotain positiivistakin. Planeetat suorastaan parveilevat rakkaus- ja luovuusvyöhykkeilläsi. Kohtaat ihmisiä, jotka ovat inspiroivia, energisoivia ja öhöm, todella seksikkäitä. Yleensä solmit ystävyyssuhteita pohjautuen älyyn, mutta nyt yhteydet perustuvat kiihkeään vetovoimaan.

Kaverisektori

On aika näyttää, miten kypsän vuosi 2019 teki sinusta. 21.6. ja 5.7. ovat päiviä, jolloin voit antaa ystävillesi takaisin sitä rakkautta, jota sait heiltä viime vuonna. On sinun vuorosi olla porukan kannattelija. Järjestä vaikka illalliskutsut. Vastapalvelukseksi saat lisää lempeä.

Money money

Asetat töissä itsellesi tiukan tavoitteen, vaikka kukaan ei sitä vaadi. Itsenäinen vastuun ottaminen vie sinut askeleen lähemmäksi ylennystä. Jupiter buustaa kirjoitus-, puhe- ja analyysitaitojasi ja johdattaa sinua kohti maalia.

VAAKA (23.9.-22.10.)

Suuret linjat

Rakkautta ei totisesti ole näkyvissä, siitä pitää huolta Venuksen perääntyminen kevään aikana. Se ei juuri haittaa, koska nyt sinun täytyy joka tapauksessa keskittyä perheeseen, työhön ja itseesi. Yksinäisyys romanssirintamalla ei kestä ikuisesti, sillä loppuvuonna Jupiter ja Saturnus liittoutuvat rakkaus- ja seksivyöhykkeelläsi. Silloin sinulla on mahdollisuus romanssiin, mutta siihen mennessä olet oikeastaan alkanut nauttia itsenäisestä elämästäsi. Päätä siis itse, kumpaa kaipaat!

Rakkausmittari

Sinun osuutesi parisuhteista on tänä vuonna draamantäyteistä. Sinkkuelämän houkuttelevuus saa sinut turvautumaan leikkisään ja energiseen flirttiin, jota olet oikeastaan kaivannutkin – ja muutkin ovat (kysy vaikka). Heittäydy juttelemaan baaritiskillä, tekstaa sille kivalle ruokalähetille, joka ymmärtää
pitsanhimoasi, ja swaippaa oikealle aina välillä.

Kaverisektori

Kaikenlaiset hengailuillat tuntuvat juuri nyt vähän raskailta, joten ota aikaa itsellesi ja jää välillä kotiin. Nysvääminen saattaa aiheuttaa vähän kitkaa kaverisuhteisiin (varsinkin 1.7.), mutta ei huolta: ystävätkin ymmärtävät uudenlaista sinua ennemmin tai myöhemmin.

Money money

Ahdistutko raha-asioista? Käsittele tunteesi nyt. Tutkaile itseäsi ja selvitä, mikä rahassa hiertää. Lue sopimusten pienet präntit, tsekkaa luottorajasi ja selvitä, missä ajassa saat maksettua opintolainasi pois. Sen jälkeen olo helpottuu heti.

SKORPIONI (23.10.-21.11.)

Suuret linjat

2020 murtaa kaikki suojamuurit, joita olet rakennellut. Maaliskuussa elämässäsi alkaa uusi aikakausi, joka kytkeytyy kotiisi, perheeseesi ja muihin elämäsi perustuksiin. Alat hyväksyä, että joskus on pakko vuodattaa ja tukeutua muiden apuun, ja arvaa mitä? Se on ihan ok. Pura patoutuneet fiilikset äidille, ystävälle tai rakkaalle. Töissä tuntuu nihkeältä ja motivaatiopula iskee myös treeneissä. Mieti, miten voisit paremmin pitää itsestäsi huolta.

Rakkausmittari

Skorpioni tunnetaan kuumaverisestä ja himokkaasta luonteesta – ja tänä vuonna oletkin tähtimerkillesi uskollinen. Olet kujeilutuulella, joten älä ihmettele, jos ajaudut pieneen syrjähyppyyn. Vuoden puoliväliin mennessä huomaat, ettei heilastelu tule kestämään. Ainakin opit jotain suhteista ja itsestäsi, ja voit taas nauttia sinkkuudesta.

Kaverisektori

Tervemenoa draamavyöhykkeelle! Pidä kaikki passiivis-aggressiiviset heitot ja suorat vihanpurkaukset sisälläsi, ainakin pyhäinpäivän tienoilla. Esitä asiasi rauhallisesti ja diplomaattisesti, niin kaikki sujuu hyvin.

Money money

Vaikka haluaisit pysytellä seinän vierustalla, uramenestyksesi pakottaa sinut astumaan huomion keskipisteeksi. Jupiter oleskelee kommunikaatiovyöhykkeelläsi ja auttaa sinua puhumaan fiksuja ja löytämään oikeat sanat. Pomosikin on vaikuttunut.

JOUSIMIES (22.11.-21.12.)

Suuret linjat

Vuodenalku osoittaa, että sinun kannattaisi kokeilla taloudesta huolehtimista. Maaliskuussa maltillisuuden planeetta Saturnus liikkuu vesimieheen, mikä tarkoittaa, että opit yhä enemmän itsehillintää. Muovaat ajatuksenjuoksusi toimimaan loogisemmin – kuulostaa tylsältä, mutta erittäin tarpeelliselta. Toukokuussa näkyvillä on mahdollinen ero, ja samalla määrittelet uudelleen sen, miten olet yhteydessä toisiin. Marraskuun lopulla on viimeistään aika siivota elämästä ihmissuhteet, jotka eivät enää toimi. Älä stressaa: vain pari viikkoa myöhemmin luvassa on jo jotain uutta, joka tekee olosi paremmaksi.

Rakkausmittari

Viime aikoina kaikki tunteet ovat olleet vähän turhan intensiivisiä, mutta älä huoli, olet matkalla oikeaan suuntaan. Planeettojen liikkeet johtavat sinua kohti loppuvuotta ja joulukuuta, jolloin olet viimeistään valmis sitoutumiseen. Oli kyse sitten satunnaisesta deittailusta tai sen yhden eksän takaisinhaikailusta, näköpiirissä on vakkarirakkaan löytäminen.

Kaverisektori

Älä anna kenenkään käyttää hyväkseen anteliaisuuttasi. Idealistinen puolesi estää sinua näkemästä loisten ja lokkien häikäilemättömyyttä. Suomeksi: on aika katkaista huonot kaverisuhteet. Tee se joko 5.6. tai 30.11.

Money money

Yritä hillitä ärhäkkyyttäsi, sillä Jupiter auttaa nyt finanssivyöhykettäsi. Siitä kannattaa ottaa kaikki irti ja opetella säästämään ja kuluttamaan vastuullisesti. Se on aikuistumista.

KAURIS (22.12.-19.1.)

Suuret linjat

Valmistaudu! Tammikuun kuunpimennys ravussa siivoaa ihmissuhteistasi turhaa kuonaa. Maaliskuussa saat ryhtiä myös työelämään ja tienaamiseen. Planeettojen liikkeet auttavat sinua myös haastamaan omia arvojasi ja mielipiteitäsi edistyksellisellä tavalla, siis kuunnellen vilpittömästi muita näkökantoja. Kesäkuu tuo elämääsi uusia ihmisiä, joiden kanssa voit rakentaa vahvan ja terveen suhteen. Viimein joulukuussa onnetar-Jupiter ja vakava-Saturnus yhtyvät vesimiehessä, joten saat huomattavia palkintoja koko vuoden kovasta työstä.

Rakkausmittari

Hemmetti, kauris. Kaikkihan on ihan hullua! Kaikki planeetat suhaavat merkissäsi yhtenään. Jos olet parisuhteessa, voit odottaa suhteen muuttumista totaalisesti (jep, ehkäpä kosinta?). Vai oletko sinkku? Tapaat kiinnostavan ihmisen vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Ota julkeita riskejä ja heittäydy luottavaisesti maailmankaikkeuden varaan.

Kaverisektori

Sinun ystäväpiirisi koostuu ihmisistä, jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella, joilla on samat tavoitteet, intohimot, lempiruoat ja muut. Et hylkää tätä jengiä, mutta laajennat vähän kaveriporukkaasi syyskuusta marraskuulle.

Money money

Koska Jupiter kurvaa merkkisi ohitse, voit saavuttaa villeimmätkin unelmasi. Samaan aikaan pidät kiinni kauriin tavaramerkeistä: kunnianhimosta, päämäärätietoisuudesta ja myötätunnosta. Anna mennä!

VESIMIES (20.1.-18.2.)

Suuret linjat

Voi juku, tästä tulee hyvä vuosi. Maaliskuussa Saturnus saapuu merkkiisi, ja auttaa vahvistamaan ihmissuhteita, mukavoittamaan kotielämää ja kohottamaan uraasi. Käytännössä tämä vuosi on hyppysi todelliseen aikuisuuteen. Toukokuussa vesimiehen romanssisektori roihahtaa, ja se saa sinut miettimään uudelleen, mitä haluat ihmissuhteiltasi. Kehityt yksilönä, joten kaipaat sitä myös muilta. Joulukuussa Jupiterin ja Saturnuksen energia saa sinut tuntemaan olosi erityisen onnekkaaksi. Henkinen kasvu 2020 on sinetöity. Namaste!

Rakkausmittari

Tiedämme, ettet tykkää puhua tunteista, mutta pari viimeistä vuotta ovat olleet aika rajuja. Olisiko aika? Vuonna 2020 alkaa kolmen vuoden sykli, jonka aikana keskityt ujostelematta itsesi ja tunteidesi kaiveluun. Ei siis ihme, jos rakkauselämäsi selkenee. Pidä silmät auki. Tämän vuoden hullujen tähtien alla saatat yllättyä itsestäsi ja siitä, miten haluat deittailla.

Kaverisektori

Laitahan tämä tehtävälistallesi: järjestä jälleennäkeminen vanhojen kavereiden kanssa ja nostalgisoi oikein kunnolla. Maistuisiko mimosalla höystetty brunssi helmikuun 23. päivä? Tai järjestäkää se viikonloppureissu, josta olette aina puhuneet. Se on sen arvoista.

Money money

Kykysi puhua töissä suoraan saa jotkut hermoilemaan, mutta sinulle ja urallesi se on vain hyödyksi. Älä yritä miellyttää ketään ja unohda täydellisyys. Aitous on parasta.

KALAT (19.2.-20.3.)

Suuret linjat

Vuoden 2020 alku keskittyy ystävyyksiin ja rakkaussuhteisiin. Saturnuksen ja Pluton kohtaaminen johtaa monen ihmisen katoamiseen, ja hyvä niin: jokaisen huonon kaverin ja toksisen suhteen poistuminen tekee tilaa uusille suhteille ja ihmisille, jotka ovat sinun puolellasi. Toukokuussa Venus perääntyy, ja sinun suhteesi perheeseen, kämppiksiin tai vastaaviin rakoilevat. Onneksi uudet ystäväsi pelastavat huonotkin päiväsi. Kaikesta sosiaalisuudesta huolimatta olennaista on keskittyä itseen, joten vietä reippaasti aikaa myös yksin.

Rakkausmittari

Olet ihminen, joka pitää muiden vikoja kauniina, ja niin herttaista kuin se onkin, joskus sinisilmäisyydestäsi kärsit eniten sinä itse. Tänä vuonna opit sen kantapään kautta. Puolusta itseäsi. Jos jokin suhde tai ihminen ei toimi, päästä se menemään. Kesään mennessä kannattaa puhdistautua vanhoista kaunoista, sillä huikea rakkaustarina on alkamassa.

Kaverisektori

Vahvistat yhteyttäsi parhaisiin ystäviisi sekä tammikuun 12. että joulukuun 21. Ei yhdentekeviä jorinoita, vaan aitoja tunteita, jakamista, kertomista ja kuuntelemista. Ole rehellinen alusta loppuun.

Money money

Haaveet päräyttävästä urasta ovat totta, jos vain panostat siihen. Jupiter saa sinut minglaamaan kuin huomista ei olisikaan, joten ota suhteista hyöty irti. Tuhlaa uuteen asuun, joka matchaa boss-fiilikseesi.

Teksti Jake Register, Aliza Kelly, Lisa Stardust, Emmalea Russo, Kerry Ward, Colin Bedell
Kuvat Justina Leisyte