Kuvat:Juuli Rönkä

Pakkaaminen jätetään monesti aivan viime tippaan ja se voi tuntua stressaavalta ja epämiellyttävältä sekä voi pahimmassa tapauksessa pilata koko reissufiilistä. Aloittamalla pakkaamisen ajoissa ja suunnittelemalla laukun sisältöä hieman etukäteen, välttää turhat paineet.

Aloita miettimällä perus vaatekappaleet eli farkut, t-paidat, alusasut, sukat yms. Kuinka pitkä matka on tulossa, minkälainen sää kohteessa on ja millaisessa maastossa siellä liikutaan? Kuinka paljon tulee oleskeltua ulkona ja kuinka paljon sisätiloissa, ja onko kyseessä enemmänkin elämys- ja kulttuurimatka vaiko rentouttava lomamatka? On myös hyvä miettiä, tuleeko paikan päällä urheiltua tai käveltyä pitkiä matkoja, ja onko hotellissa tai lähistöllä uima-allas tai ranta? Jos tiedossa on esimerkiksi vaellusta, on hyvä ottaa mukaan jo valmiiksi sisäänajetut kävelykengät. Mukavuus ennenkaikkea, jotta matkasta voi ottaa kaiken ilon irti. Perus lenkkarit sopivat kävelykengiksi, sillä kilometrejä saattaa kertyä kymmeniä, kun kiertelee kaikkialla päivät pitkät, eikä kukaan halua kärsiä lomalla rakkuloista.

Mukaan kannattaa pakata hillittyjä värejä, joita voi helposti yhdistellä. Koruilla voi tuoda asuihin yksityiskohtia ja räväkkyyttä. On hyvä miettiä erilaisia comboja etukäteen, ettei mukana ole pelkästään yksittäisiä vaatekappaleita. Jos tiedossa on esimerkiksi pitkä viikonloppumatka, voi asukokonaisuudet suunnitella vaikka kokonaan etukäteen, joka siten säästää aikaa ja energiaa kohteessa. Kotona minulla on hyvin toimiva vaatekaappi, sillä vuosien saatossa tyylini on kehittynyt ja selkeytynyt. Siellä on todella simppeleitä perusvaatteita ja asusteita sekä tämän lisäksi vähän erikoisempia yksilöitä. Kuvien napitettava mekko on Zarasta ja se on mielestäni erittäin kätevä juuri matkoilla. Sitä voi käyttää rannalla ja poolilla bikinien kanssa, päivällä kaupungissa hellemekkona ja illalla siistimpänä korujen ja korkkarien kanssa. Se ei vie tilaa laukussa ja on ihanan vilpoinen.

Kätevä vinkki on ottaa mukaan erilaisia testereitä tai pyytää niitä kaupasta ostosten yhteydessä. Myyjät mielellään antavat kosmetiikkapisteillä näytteitä testiin, jos niitä kysyy. Testerit on tosi käteviä, koska ne ei vie tilaa ja voi myös ottaa mukaan käsimatkatavaroihin, kun täysiä pakkauksia ei voi raahata. Tilaa voi säästää myös miettimällä niin sanottuja ''2 in 1 -ratkaisuja'', että ottaa esimerkiksi lakan, jossa on samassa kiiltoa, jotta kiiltosuihketta ei tarvita. Hotellista kannattaa myös tsekata etukäteen onko huoneissa valmiina joitain hygieniatuotteita, joita voi sitten jättää pakkaamatta. Kannattaa ottaa mieluummin vähemmän vaatetta, kun liikaa, koska aina voi ostaa paikan päältä. Ja jos tiedossa on shoppailureissu, niin on hyvä muistaa jättää laukkuun reilusti tilaa.

Tässä vielä muistutuksena kaikki tärkeimmät asiat, jotka kannattaa ottaa huomioon pakkaamisessa:

- Peruselementit, joita tulee varmasti käytettyä

- Combot ja valmiit asukokonaisuudet

- Sointuva värimaailma, joita on helppo yhdistellä

- Hyvät kävelykengät

- Testerit ja ''2 in 1 -tuotteet'

 

xx Didem

 

Kommentit (7)

Vierailija

Mikä liike Helsingissä myy noita Crocks sloane skandaaleja? Heidän oma liike Keskuskadulla ei just tota mallii myy. Mikä malli heidän valikoimasta toi balmuirin huivi on? Pikaista vastausta odottaen, paljon kiitos ja ihanaa reissua heille!💗😎

Vierailija

Siis teille😅 ihanaa reissua!😘☀️Kiitos nopeasta vastauksesta. Osaatko viel sanoa, onko toi sun huivi suurinta kokoa vai mikä seuraavista: 100x200, 70x195 vai 42x180cm? 😍 💗

Vierailija

Hei, mistä tuota nahkatakkia saa? Osaatko sanoa myykö joku nettikauppa sitä? Näyttäisi hieman pidemmältä tuo malli, sellaista olen etsiskellyt.

Vierailija

Onko Zaran napitettu mekko uusi? Jos on haluisitko linkkaa sen? :) Mikä toi vaaleansiniraidallinen vaate on? Ihania värejä kaikki ja niin kivoja kuvia <3 Tälläisistä postauksista niin tykkään! Voiku olisit esitelly hiukan tarkemmin ja yksityiskohtasemmin esim kosmetiikat jne, mutta silti kiva postaus :) Ihanaa lomaa Didem!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 
Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat

Instagram