”Syömishäiriö on elämäni synkin salaisuus”

Nella on saanut apua syömishäiriöönsä vuosia, mutta saattaa silti juosta aamuyöllä kahdenkymmenen kilometrin lenkin kuluttaakseen yhden korvapuustin. Nella haaveilee, että vielä joskus tulee päivä, jolloin hän ei enää ole itsensä pahin vihollinen. Sanna Kekki

Kun 27-vuotias Nella miettii syömishäiriötään, hänen mieleensä tulee kalenteri. Se roikkui Nellan lapsuudenkodissa keittiön kaapin ovessa. Kun Nella söi iltapalaa, äiti ja isä merkitsivät kalenteriin päivän liikuntasuorituksensa. He kirjoittivat kalenteriin myös painonsa ja sen, jos lounaaseen kuului jälkiruoka. Jos jommankumman paino nousi, siitä keskusteltiin. Ja seuraavana aamuna lenkkeiltiin.

Nellan vanhemmat ovat entisiä kilpaurheilijoita, jotka eivät päästäneet itseään helpolla uransa jälkeenkään. Se näkyi tarkkana suhteena ruokaan ja liikuntaan. Perheessä urheiltiin paljon: kesällä juostiin ja talvella hiihdettiin. Juhannuksena lapsille järjestettiin yleisurheilukisat. Nella ei osaa sanoa, milloin tai miksi syömishäiriö alkoi. Hän uskoo, että sairastuminen oli monen asian summa.

Kun Nella oli kymmenen, Ruotsin kruununprinsessa Victoria sairastui anoreksiaan. Lehdet olivat täynnä kuvia kuihtuneesta Victoriasta. Kerran Nellan isä totesi puolihuolimattomasti, että prinsessa oli kaunis hoikkana. Lause jäi Nellan mieleen. Viidennellä luokalla Nella kävi luokkansa tyttöjen kanssa terveydenhoitajalla terveystarkastuksessa, jonka jälkeen tytöt vertailivat tuloksia välitunnilla.

– Ei tarvinnut olla Einstein, jotta ymmärsi, että vähempi oli parempi, Nella sanoo ja hymähtää.

Ruuan ja painon tarkkaileminen ovat yhä läsnä Nellan elämässä. Nella kertoo kahvihetkestä, jonka hän vietti jokin aika sitten ystävänsä kanssa. Ystävä tilasi kahvilassa kaakaon kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla. Kun naiset maksoivat ostoksiaan, Nella mietti, kuinka selviää, jos myyjä tarjoaa hänellekin vaahtokarkkeja.

– Pohdin ainoastaan vain sitä, kuinka voisin kieltäytyä nätisti karkeista. En myöskään voinut käsittää, miksi kaverini tilasi juomakseen jotain niin epäterveellistä.

Kaikkea tätä on vaikea uskoa, koska ulospäin kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Nella katsoo silmiin ja nauraa paljon. Hän opiskelee viimeistä vuotta yliopistossa ja on edennyt urallaan. Hänellä on kaunis koti ja laaja ystäväpiiri. Instagram-kuvissaan Nella treenaa kuntosalilla ja lentää tervehtimään ystäväänsä New Yorkiin.

Silti Nella on myös nainen, joka juoksee aamuyöllä kahdenkymmenen kilometrin lenkin, jos päivällä syöty korvapuusti jää pyörimään hänen mieleensä. Lisäksi hän oksentaa, jos kokee syöneensä liikaa tai epäterveellisesti. Nella haaveilee, että voisi joskus syödä pullan tai banaanin ilman, että ajattelee kaloreita ja sitä, kuinka pitkä lenkki pitää juosta, jotta kalorit on kulutettu.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Miksi sairastumme?

Sirkku Mikkola vastaa puhelimeensa Turusta. Mikkola on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri ja psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti. Hän on työskennellyt syömishäiriöitä sairastavien kanssa parikymmentä vuotta. Nellan tarina kuulostaa tutulta. Mikkola on koko uransa miettinyt samaa kuin lukuisat muutkin asiantuntijat: miksi joku sairastuu ja toinen ei? Tyhjentävää vastausta ei ole. Sairastumisen syitä voidaan etsiä lapsuudesta ja nuoruudesta. Varhaisista vuosista löytyy usein tekijöitä, joilla voidaan selittää myöhempiä tapahtumia.

– Jo esimerkiksi se, kuinka äiti sietää stressiä raskausaikanaan, voi vaikuttaa sairastumiseen. Jos äidin stressinsietokyky on hyvä, lapsella saattaa olla vähäisempi riski sairastua, Mikkola kuvailee.

Myös temperamenttimme ovat erilaisia. Toinen on puhelias ja räväkkä, toinen herkkä ja rauhallinen. Toisen on helpompi olla välittämättä ulkonäköpaineista, toiseen ne vaikuttavat voimakkaammin. Mikkola korostaa, että sairastumista ei voida selittää pelkästään raskausajan ja lapsuuden tapahtumilla tai temperamenttieroilla. Sairastumiseen vaikuttavat myös lähipiiri ja ystävät. Jollakin syömishäiriön laukaisevat isovanhempien kommentit siitä, kuinka hyvin ruoka maistuu lapsenlapselle.

Sairastua voi myös missä iässä tahansa. Erot, irtisanomiset, työelämän paineet, vanhemmista luopuminen ja vanhemmuus ovat kaikki tilanteita, jotka voivat laukaista syömishäiriön. Lisäksi vallalla oleva yhteiskunnallinen henki vaikuttaa. Siksi Mikkola suhtautuu kriittisesti tämän hetken fitnessbuumiin. Fitness toimii, jos harrastaja saa sen avulla otteen terveellisemmistä elintavoista ja liikunnan osaksi viikkorytmiään. Se ei toimi, jos viikon viidettä salitreeniä ei voi jättää väsyneenäkään väliin, ja energia menee illanistujaisissa siihen, että laskee kakun ja kuohuviinin kaloreita.

– Silloin keikutaan jo vaarallisesti jyrkänteellä, josta tippuminen on vain ajan kysymys. Kaikenlaisia ääripäitä tulisi välttää.

Vääristynyt kehonkuva

Nella on vuosien aikana hakenut ja saanut apua syömishäiriöönsä. Hän on ollut hoidettavana sairaalassa, tavannut lääkäreitä ja käynyt terapiassa. Tällä hetkellä hän kokee sairautensa olevan hallinnassa mutta läsnä.

– Ajattelen edelleen, että minun pitäisi olla laihempi. Laihuus on hienoa ja näyttää kivalta. Lisäksi se on kätevää. Vaatteet istuvat paremmin. Tosin viime vuosina olen alkanut ihailla enemmän lihaksikasta ja rasvatonta vartaloa.

Viimeksi Nella oireili pahasti kaksi vuotta sitten, kun hän erosi avomiehestään. Ero oli niin lamauttava, että Nella unohti syödä. Jos hän muisti, häntä oksetti. Muutaman viikon Nella joi vain palautusjuomia.

– Olin kaikin puolin huonossa kunnossa. Silti nautin salaa, että laihduin. Ajatukset olivat kammottavia.

Nykyään Nella tietää ja tunnistaa tilanteet, joissa syömisen tarkkaileminen menee liiallisuuksiin. Niitä ovat aiemminkin olleet erot tai se, kun opiskelupaikka ei lukion jälkeen irronnut ensimmäisellä kerralla. Stressi pahentaa oloa.

Myös tämänkaltaiset tilanteet ovat Mikkolalle tuttuja. Kaikki saavat elämänsä varrella haavoja, jotkut syvempiä kuin toiset. Syömisen tarkkaileminen ja laihduttaminen ovat yrityksiä löytää rauhallisempi olo.

– Saatamme ajatella, että laihtuminen on ratkaisu ongelmiimme ja ahdistukseemme. Kun laihdumme, tajuamme, ettei näin olekaan. Olemme kuitenkin jo koukussa, emmekä osaa enää lopettaa.

Nella näyttää Instagramista kuviaan. Hän kertoo, mitä on kuvanottohetkellä ajatellut. Läski, ruma, kamala. Nella sanoo usein itkeneensä, kun on katsonut kuviaan eikä ole meinannut uskaltaa julkaista niitä. Mikkolan mukaan sairastuneen kehonkuva on usein hyvin vääristynyt, eikä hän näe itseään realistisesti. Mukana voi olla jopa psykoottistyyppistä ajattelua.

– Kun katson kuvani puoli vuotta myöhemmin, osaan olla jo armollisempi. Ajattelen, että minähän näytin ihan kivalta. En kuitenkaan pysty ajattelemaan niin, kun katson kuvaa tuoreeltaan, Nella kertoo.

Rakasta itsesi ehjäksi

Mistä Nella haaveilee? Mitä hän toivoo tulevaisuudelleen? Nella miettii hetken.

– Välillä toivon, että joku vain tulisi ja pelastaisi minut tästä. Että esimerkiksi rakastuisin ja unohtaisin kaiken. Tiedän kuitenkin, että se ei mene niin. Minun on selvitettävä tämä itse.

Nella tapaa säännöllisesti syömishäiriöihin erikoistunutta lääkäriä. Lisäksi hän urheilee, mutta ei siksi, että laihtuisi, vaan voidakseen hyvin. Lisäksi Nella toivoo joskus olevansa ihminen, joka syö isänsä syntymäpäivillä kakkua ilman, että miettii kaloreita ja vastaa ystävänsä brunssikutsuun myöntävästi. Ja yhden päätöksen Nella on tehnyt. Jos hän joskus saa lapsia, hän ei aio koskaan puhua painostaan heidän kuullensa.

Mikkolan mielestä Nellan toiveet kuulostavat realistisilta. Syömishäiriöitä sairastavien toipumisennuste on hyvä, sillä noin puolet sairastuneista parantuu. Kolmellekymmenelle prosentille tulee oireita silloin tällöin ja parillekymmenelle prosentille sairaus jää pysyväksi. Mitä varhaisemmassa vaiheessa oireiluun puututaan, sitä parempi ennuste on. Toipumisessa tärkeintä on oppia pois vääristyneistä ajatusmalleista ja tavoista. Se on pitkä ja vaativa tie, jossa on tärkeää tukeutua myös ammattiapuun. Mutta tie on mahdollista kulkea, vaikka se vaatii paljon. Mikkola sanoo olevansa varma, että myös Nellasta on siihen.