Onnistun aina treffeillä soittamaan päänsisäisiä hälytyskellojani ja homma jää siihen. Naisesta riippumatta. Joskus syyt ovat ehkä hyviä, joskus sysihuonoja. Voisi olla hyödyllistä erottaa ne toisistaan.

Viime viikonlopun Tinder-treffeillä kellot taas kilkattivat täysteholla. Sanokaa te, oliko aiheesta?

Vaikka nainen oli lähtötietojen perusteella fiksu ja todella, todella kaunis, odotukset olivat matalalla. Jos vika ei löydy naisesta, keksin muuten vain ,etten ole valmis deittailemaan. Viimeinen valttikortti on ajatus, että olen vain niin kompleksinen ja syvällinen olento täynnä tramoja elämän kovasta kolusta, ettei kukaan voi mua ymmärtää ja on parempi olla yksin. Toivottavasti itseäsääli on seksikästä…

Koska odotukset olivat nollassa, halusin varmistaa treffeiltä nopean pakotien. Menimme drinkeille ravintolaan, jossa oli baarin puoli ja salipuoli. Jos kaikki menisi kuin yleensä, voisin vetää drinkin huiviin ykkösellä, sanoa heheh olen alkoholisti ja painua kotiin. Vartissa kotiin, se on mun motto. Siis vartissa yksin kotiin.

Mutta drinkkien loputtua päässä ei kuulunutkaan hälytyskilkatusta! Mietin, ovatko kellot huollossa. Sitten siirryttiin melko smoothisti syömään salin puolelle. Ei mitään maistelumenu’ta tai hidashauderuokia mutta kuitenkin.

Sieltä se sitten tuli. Nainen oli liittynyt Tinderiin samana päivänä, kuin jätti edellisen poikaystävänsä ja erosta oli kolme viikkoa. Oli kuulemma tositarkoituksella liikkeessä. Ja olimme juuri tilanneet annokset ja keittiössä oli kuulemma ruuhkaa. Hälytyskellot soittivat Daruden Sandstormia. 

Hän oli läpsystä vaihtoon -nainen! Sarjaseurustelija. Ihminen, joka vaihtaa suhteesta toiseen ilman minä-kausia. Vaikka suhteet olisivat olleet pitkiä, pohjimmiltaan hän ei ole koskaan opetellut olemaan yksin.

Tunnen heitä paljon. Kavereillakin on sellaisia kumppaneina ja murehdin heidän suhteensa kestävyyttä. Mistä nuo naiset tietävät, ovatko lähteneet nykyiseen suhteeseensa oikeista syistä? Vai siksi, etteivät halua olla yksin.

Koska myönnetään rehellisesti. Ei yksin oleminen ole niin kivaa. Ja itselläni on sitä vasta puoli vuotta alla. Mulle tulee hetkellisiä hyvänolon tunteita, että jee olenpa itsenäinen ja tyytyväinen ihan sinkkunakin. Sainpas urheiltua ja tehtyä yksin mehukkaan kanasalaatin, kaikki on hyvin. Kun kuuntelee perheellisten juttuja tai puhutaan matkoista, tulee tunne, että onpas kivaa kun kaikki on mulla mahdollista.

Vallitseva tunne on kuitenkin hälytyskellojen vaimea kumina omasta elämästä ja tulevaisuudesta. Yöllä kun ei saa unta, tai kun imurointi hetkellisesti vituttaa, ahdistus kolkuttelee. Tuntuu, että muu yhteiskunta menee eteen päin ja mä junnaan paikallani. Se fiilis, kun katsot laiturilta lähtevää junaa toisesta junasta ja mietit, että vittu mun imurikin on paska.

Hitaasti kuristavassa tunteessa ei ole kyse niinkään kuoleman pelosta, vaan yksinään kuolemisen pelosta. Eikä millään loogisella tavalla, vaan jollain täysin selittämättömällä tavalla. Sillä näitä tuntemuksia tulee, vaikka olen aina ollut melko epäperinteinen enkä koe, että onnellisuus on kumppanista tai perheestä kiinni.

Vaikka yksin on ikävää, pidän sitä tärkeänä. Sitten, kun on edes melko tyytyväinen itsekseen, voi haluta toisen ihmisen seuraa oikeista syistä. Kun ei pelkää yksinäisyyttä, voi aloittaa suhteen, jonka perustuksiin voi luottaa.

Läpsystä vaihtoon -naiset eivät ole tehneet kotiläksyjään, enkä tiedä onko sellaisen kelkkaan hyvä lähteä?

Vai ylikelaanko taas?

Kommentit (6)

Pau__11

Naisena olen samaa mieltä. Pohdin juuri viimeksi tänään, että joskus on vain aikakausia jolloin on sinkku tahtomattaan, ja silloin ei pidä ottaa ketä tahansa yksinäisyyttä helpottamaan vaan alkaa tehdä omassa elämässä itseä kiinnostavia juttuja, eihän elämässä ole muuten mitään mieltä. Rakkautta ei voi kiirehtiä. Ja siinä oikeassa suhteessakin pitää osata olla yksin. Ehkä tämä on persoonallisuuskysymys myös. Joku vaihtaa lennosta toiseen, mutta kaikille se ei sovi.

Vierailija

Kyllä tuollaisten henkilöiden kanssakin syntyy hyviä suhteita, mutta kokemus itse läpsystä vaihdon tehneenä on se, että siihen uuteen parisuhteeseen kyllästyy jossain vaiheessa. Verrattuna siis siihen, että olisi opetellut ensin elämään yksin. Läpsystä vaihtoon-toiminnalla ei ehdi kehittämään kunnolla omia ajatuksia ja itseään, vaan omaksuu suurimman osan muilta. Sitten parisuhteen aikana ne omat ajatukset alkaa kehittyä ja jossain vaiheessa huomaa, että sitä onkin eri aallonpituudella kuin kumppani. Lisäksi ongelmia tulee siitä, että ne liian lyhyeksi jääneen sinkkuvaiheen menohalut ja yksin olon tarve nostavat toisinaan päätään parisuhteen aikana. Sitten sitä ollaankin jumissa ja ongelmissa --> on taas eron/vaihdon aika

sama t

Naisena mulla alkais hälytyskellot myös soida samantyyppisessä tilanteessa. Kolme viikkoa on kuitenkin ihan älyttömän lyhyt aika varta vasten lähteä deittimarkkinoille.. tai tässä tapauksessahan naisen markkinoille lähtö tapahtui samantien erosta, jotenkin puistattava ajatus!  ..Paitsi suhteutettuna naisen ikään, jos esim. lähentelee neljääkymppiä ja lapsitoiveet kiikarissa niin ehkä siinä tapauksessa voisi ymmärtää että nyt on kiire saada .. :D mutta eihän se lapsen teko/saanti ole tae toimivalle suhteelle.

Mutta hypoteettisesti : jos olisitte törmänneet sattumalta vaikka taidenäyttelyssä tai musiikki festivaaleilla kolme viikkoa tämän naisen eron jälkeen ja alkaneet sen jälkeen viestittelemään, olisi se naisen näkökulmasta inhimillisempi tapa aloittaa deittailu. 

V

Moikka ylikelaaja!

Tää on ehdottomasti paras blogi ikinä. Oon sun kanssa niiin samalla aaltopituudella, toivottavasti oltais tinderpari ja tulisit joskus jutustelemaan. 😇

Kultalintu

Moro!

Liittyen tohon läpsystä vaihtoon -mentaliteettiin, siihen voi olla vaikka mitä syitä (joita jo mietit tossa ylempänä).

Itse latasin Tinderin 4(!) päivää eron jälkeen, ja tässä liuta syitä:

1. erottiin ystävinä eksän kanssa; tosin, kun etäsuhteessa elettiin, niin tuntui että ei oltu ns. kunnon suhteessa...

2. kavereiden Tinder-tarinat (halusin ite päästä kokemaan sinkkuseikkailut)

3. helvetinmoinen yksinjäämisen pelko

4. tunne siitä, että oon ns. parisuhde-ihminen (Sitoutumiskammo? Mikä se on?!)

5. yritin täyttää aukkoa mun elämässä. Edellinen suhde kesti 4,5 v mikä on mulle tosi pitkä aika! 

Itse vierastin ajatusta, että pitäis oppia olee yksin ennen kuin ryhtyy suhteeseen/rakastuu/etc. Must tuntui (ja tuntuu vieläkin), et elämä on tarkotettu jaettavaks jonkun kanssa, siks on kiva olla suhteessa, ja siks hain seuraa Tinderistä.

Plot twist: myönnän, että alotin deittailun ihan liian nopeasti, ja ehkä yksin oleminen ois tehny ihan hyvää... mut täs sitä ollaan, yli vuosi eron jälkeen vieläki sinkkuna ;) ns yksin oleminen on ihan jees, ja deittailu tympii. Must tuntuu, et deittailu kasvattaa ihan yhtä paljon kun sinkkuna oleminen. 

Vierailija

Täällä yksi läpsystä vaihtaja. Kadun aikaisempia suhteita. Tiesin joittenkin suhteiden kohdalla etten loppu elämääni hänen kanssaan voi olla. Läheisyys oli ainut syy parisuhteille. Hätävaramiehiä löytyi jos suhde kaatui.. En kestäisi viikkoakaan yksin oloa. Taitaa blogin kirjoittaja olla oikeassa. Ei läpsystä vaihtajaan ole luottaminen.