Maistoin ensimmäisen kerran raakasuklaata kun isäni oli sitä tehnyt ja tarjoili meille. Ja ollakseni rehellinen, se ei ollut kovin hyvää. Mutta sitten ajan mittaan maistelin sitä siellä täällä ja pikkuhiljaa makunystyrät tottuivat makuun ja sitten marssin kauppaan ja ostin raakasuklaa -aloituspakkauksen. Tämä oli vuonna 2013. Nykyään teen raakasuklaata noin kerran viikossa ja meillä on yleensä aina raakasuklaata valmiina jääkaapissa. 

Jos raakasuklaa ei ole vielä tuttu niin tärkein asia on, että sitä ei ole kuumennettu. Kaikki suklaa tehdään kaakaopavuista joita pidetään superfoodina niiden terveysvaikutusten vuoksi. Tavalliseen suklaaseen tulee vain pieni osa kaakaopapuja ja loppu koostuu sokerista, rasvoista ja maitojauheesta. Lisäksi suklaa kuumennetaan joten monet hyvät ravintoaineet poistuvat suklaasta. Raakasuklaan valmistuksessa käytetään kaakaopavuista tehtyä jauhetta eikä suklaata kuumenneta missään vaiheessa. Lisää asiasta voi lukea täältä.

Miten sitten raakasuklaa valmistuu? Tässä tulee minun hyvin perus perus reseptini:

Raakasuklaan tekemiseen vaaditaan kolmea pääraaka-ainetta jotka ovat kaakaojauhe, kaakaovoi ja kookosöljy. Itse käytän aika paljon CocoVin ja Puhdistamon tuotteita, mutta nykyään on aika paljon tarjontaa eri valmistajilta. Kaakaovoi pitää sulattaa joten se tehdään vesihauteessa. Tämä voi viedä jonkin aikaa ja vettäkin kannattaa välillä vaihtaa niin prossessi nopeutuu. Kun voi on nestemäistä laitan sekaan pari ruokalusikallista kookosöljyä. Kookosöljy sulaa huomattavasti nopeammin ja kun molemmat ovat nestemäisiä on hyvä lisätä muut mahdolliset nesteet kuten Agave siirappi. Minulla ei ole mitään tarkkoja mittoja vaan laitan tottumuksen mukaan ja koko ajan maistelen, josko jotain pitäisi lisätä. Nyrkkisääntönä käytän, että laitan puolet enemmän kaakaovoita (kiinteässä muodossa) kuin jauhetta. 

Kun kaikki nesteet ovat sekoitettu yhteen, voi joukkoon lisätä kaikki muut aineet. 

Agave siirappi ja Kalaharin suola ovat sellaisia mitä käytän myöskin aina kun valmistan suklaata. Suola tuo maut esiin ja siirappi tekee suklaasta makean. Suolaa tarvitsee vain ripaus ja siirappia oman maun mukaan, mutta se on aika makeaa joten hirveästi ei tarvitse lisätä.Yksi tai kaksi ruokalusikallista on yleensä tarpeeksi jotta suklaasta tulee makeaa.

Joskus käytän myös palmusokeria jos haluan vielä makeampaa ja se tuo myös vähän vanillan makua suklaaseen. Tuo vihreä jauhe on spirulinaa, jota käytän myös usein lähinnä sen terveysvaikutusten takia, mutta myös maun.

Suklaan olisi hyvä olla aika juoksevaa mutta kuitenkin paksua ja maistuvaa. Kannattaa tsekata maku monessa kohdassa ja lisätä sitten sitä mukaa makeutta tai kaakaojauhetta jos maku on vähän vaisu.

Minulla on suklaamuotteja, mutta esim. jääpalamuotit käyvät loistavasti. Kaada suklaa muotteihin ja laita pakastimeen pariksi tunniksi ja sitten suklaat ovat valmiita syötäväksi!

Ja eikun herkuttelemaan hyvällä omantunnolla! :)

 

xx,

Sanna

valokuvaajantytar.com

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2015

Kategoriat

Instagram