Tämä postaus on lymyillet luonnos-kansiossa jo useampia viikkoja, mutta nyt vasta koen luontevaksi asiasta kirjoittaa. Eli viime keväänä minuun iski kovaa ajatus siitä, että mitä jos toteuttaisinkin yhden mahdottomalta tuntuneen haaveeni ja lähtisin tekemään maisterintutkitoa ulkomaille? Olin tätä aina välillä pyöritellyt mielessäni, mutta aina siirtänyt sen taka-alalla miettien lähinnä kuinka vaikeaa se olisi. Kouluun hakeminen, ulkomaille muuttaminen, rakkaiden jääminen Suomeen, ja se pieni ääni päässä joka sanoi, mitä jos et pääsekkään? Niinhän se on, että ei voi epäonnistua jos ei yritäkkään, mutta se pätee myös onnistumisiin. Lopulta päätin uskaltaa yrittää ja syksyn mittaan tutkin lukuisia kouluja ja täytin pinon papereita ja lopulta lähetin hakemuksen kolmeen eri korkeakouluun, joista yllättäen pääsinkin kaikkiin! Päädyin valitsemaan koulun, jolla oli hyvä maine ja jonka ohjelma miellytti minua eniten ja nyt sitten helmikuussa matkaan Lontooseen opiskelemaan maisterin tutkintoa muodin ja brändäämisen parissa! Fiilikset ovat vielä vähän sekavat kaiken suhteen, mutta uskon, että kun pääsen paikan päälle ja kaikki käytännön asiat ovat hoidossa on fiilis varmasti aika uskomaton!

Olen onnellinen, että uskalsin lähteä toteuttamaan tätä unelmaa vaikkakin alkupisteessä sen toteutuminen tuntui  mahdottomalta. Tässä on ollut monia mutkia matkassa ja vaikka näin kirjoittaessa koko prosessi kuulostaa simppeliltä niin oli se kyllä aika stressaava ajanjakso elämässäni. Vielä on asuntohommat hieman vaiheessa, mutta uskon, että nekin lopulta järjestyvät.

Tarkempia postauksia on varmasti tulossa vielä asiasta, niin koulusta ja hakuprosessista IELTS-kokeeseen, kuin myös asumisesta ja Lontoosta ylipäänsä. Luulen myös, että blogini tulee jonkin verran muuttumaan tämän elämänmuutoksen yhteydessä, mutta toivottavasti vain parempaan suuntaan. Kun näin rehellisesti sanotaan, niin koen, että olen ollut viimeisen vuoden hieman hukassa ja elämä on mennyt vähän sellaisella automaattiohjauksella eteenpäin niin tällainen muutos ravistelee juuri sopivasti! Välillä pitää mennä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja nimenomaan uskaltaa yrittää!

 Nämä jäljellä olevat viikot täyttyvät varmasti muuttojärjestelyistä sekä kavereiden ja perheen kanssa ajan viettämisestä ja tammikuun viimeisenä viikonloppuna koittaakin sitten lähtö! Onneksi Lontoo on niin lähellä ja sieltä lentää nopeasti Suomeen jos koti-ikävä pääsee yllättämään ja moni kaverikin on jo lupautunut tulemaan kyläilemään!  Vaikkakin olen aiemminkin asunut ulkomailla niin nyt olen lähdössä ensimmäistä kertaa aivan yksin ja vaikka se toisaalta hieman pelottaakin, niin on se aika pirun hienoakin! :)

Kommentit (2)

Seuraa 

Blogiarkisto

2015

Kategoriat

Instagram