Viikonlopuissa parasta on ehdottomasti yhteiset kiireettömät aamut kun kummankaan ei tarvitse lähteä aamulla aikaisin töihin. Meille on muodostunut sellainen tapa, että aina viikonloppuisin Topi keittää meille molemmille aamukahvit. Topi on aikamoinen kahvihifistelijä ja meillä on jo pitkään juotu vain aeropress kahvia joka on tehty itsejauhetutuista laadukkaista kahvipavuista ja joka nautitaan luonnollisesti mustana. Aina aikaisemmin vaadin kahviini vähintään maitoa ellen jopa kermaa, mutta se on kyllä totuus, että tälläinen oikea “hyvä” kahvi ei tarvitse mitään ja maito pilaisi maun. Nyt meille on kuitenkin rantautunut myös uusi kahvivaihtoehto nimittäin bulletproof kahvi.

Bulletproof kahvi on periaatteessa kahvia voilla eli hyvin rasvaista kahvia. Tämän rasvakahvin väitetetään pitävän nälän loitolla, antavan aivoille hyvälaatuista energiaa sekä kiihdyttävän aineenvaihduntaa. Rasvakahvi on myös vatsaystävällisempi ja sen pystyy nauttimaan tyhjäänkin vatsaan. Kahvi valmistetaan simppelisti lisäämällä luomukahvin sekaan 1-2 rkl MCT-öljyä sekä 1-2 rkl voita (mieluiten grassfedbutteria joka on suolaamatonta luomuvoita lehmistä joita on ruokittu ruoholla, hifistelyä, jep) ja sekoittamalla ne keskenään blenderissä. MCT-öljyn voi myös korvata kookosöljyllä. Yleensä me sekoitellaan joukkoon ja pinnalla myös hieman vaniljaa. Maku on lattemainen, kermainen ja jonkin verran rasvainen, mutta erittäin hyvä. En ole kahvia hirveän montaa kertaa nauttinut, että en osaa tarkemmin sanoa lunastaako se nuo terveyslupauksensa, mutta on ainakin herkullinen tapa aloittaa päivä.

Bulletproof kahvista löytyy paljon artikkeleita ja juttuja jotka ovat viisaampien ihmisten kirjoittamia niin en siksi mene syvemmälle kahvin ominaisuuksiin. Suosittelen kuitenkin kaikkia kahvinystäviä kokeilemaan ja jos olet jo kokeillut niin kerro ihmeessä mielipiteesi kyseisestä kahvista!

Sanna

valokuvaajantytar.com

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2015

Kategoriat

Instagram