Sain eiliseen tekstiin kommentin, jossa pyydettiin että kirjoittaisin hiukan enemmän kulutuskriittisyydestä ja siitä miten se vaikuttaa hyvinvointiin. Kommentoija oli huomannut omalla kohdallaan olevansa onnellisempi ja stressittömämpi, kun oli alkanut ostolakkoon. Itse en ole missään ostolakossa, mutta olen muuttanut kulutustottumuksiani melko radikaalisti lähivuosina. Ja uskon, että tällainen kulutustottumuksien uudelleenarviointi voisi olla yhteiskunnassamme useammallakin tie onnellisuuteen.

 


Kaikki taisi alkaa siitä, kun päätimme ystäväni kanssa mennä kirpputorille myymään vaatteitamme. Pakkasimme illalla auton täyteen ja vaatteita oli niin paljon, että ovet eivät meinanneet mennä kiinni! Kun katselimme vaatevuoria, joista monia vaatteita oli käytetty vain muutaman kerran, tuli minulle melkein fyysisesti huono olo. Kun vaatteista oli päästy eroon, tuntui kun kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Vaikka vaatteet olivat vähenttyneet, oli yhtäkkiä paljon enemmän päälle pantavaa. Kuitenkin takaraivossa jyskytti ajatus, että vaatejätettä syntyy aivan liikaa, enkä halua jatkossa olla kasvattamassa jätevuoria. 

 

 

 

Kuten joku ihanasti sanoi, tämä on hyvänmielen blogi, joten en halua keskittyä liikaa siihen kuluttamisen negatiiviseen puoleen. En ole myöskään mikään moraalin äänitorvi, vaan puhun hyvinvoinnista yksilötasolla. Voisimme kuitenkin miettiä mitä hyvää voisi syntyä, kun jättää turhat ostokset ostamatta. Ensin tulee mieleen tietysti suorat hyödyt kuten se, että raha riittää paremmin muihin asioihin. En ole missään nimessä itse kuluttamista vastaan. Kulutan enemmän kuin mielelläni rahaa esimerkiksi aktiviteetteihin, matkailuun, ruokaan ja palveluihin. Sen lisäksi olo on kevyempi, kun kotona on vähän tavaraa. Energia kiertää vapaammin ja paikat on helppo pitää siistinä. 

 

 

 

Parasta kuitenkin mielestäni on se, että saa täyden vastuun itselleen omasta onnellisuudestaan. Materialismi ja markkinat pyörivät pitkälti tyytymättömyydestä syntyvällä ostovoimalla. Monet ihmiset shoppailevat ollessaan allapäin, nostattaakseen mielialaansa, samalla tavalla kuin toiset syövät suruunsa. Silloin tulee sellainen olo, että tarvitsee jotakin, voidakseen olla eheä ja tyytyväinen. Jos tunnistit itsesi tästä, kokeile seuraavalla kerralla toista lähestymistapaa. Mieti asioita, joista olet kiitollinen. Tämä saattaa kuulostaa turhalta, mutta toivon että kokeilet sitä. Kun olen itse pahalla tuulella, alan miettiä kaikkia asioita, mistä olen kiitollinen ja yhtäkkiä tulee niin pakahduttavan onnekas ja hyvä fiilis, etten edes muista mikä minua aiemmin harmitti.

 

 

 

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Kommentit (11)

Paula

Tämä oli hyvä teksti. Itse en voi pahoin siitä, että shoppailen. Nautin shoppailusta, mutta olen viimeaikoina alkanut ajatella enemmän sitä, mitä ostan. Ennen saatoin ostaa "ihan kivan" halvan jutun hetkeäkään miettimättä, mutta nyt mielummin ostan "aivan ihanan" hieman kalliimman jutun ja pohdin päätöstäni paljon pidempään. Lisäksi olen myös alkanut kiinnittää huomiota materiaaleihin, jotka kestävät käytössä. Juuri yksi päivä iloitsin suunnattomasti, kun 13 vuotta vanha nahkatakki on edelleen jokapäiväisessä käytössä ja aivan priimakunnossa!

Enemmän minulle tulee huono olo siitä, kun jotkut/monet ihmiset tuomitsevat toisten kulutustottumuksia todella rumasti arvostellen ja haukkuen. Ei kaikkien tarvitse ajatella samalla tavalla. Se, joka haukkuu ei välttämättä shoppaile mutta ajaa autolla. Ja se jota haukutaan, shoppailee, mutta ei välttämättä kuormita maapalloamme autoilemalla. Jokainen tekee omat valintansa.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Olen samaa mieltä kanssasi! Sen takia otsikkokin oli, yksi tie tyytyväisyyteen. Ostan itse samalla tavalla kuin sinäkin, mielummin kallista ja sellaista, jonka voin nähdä itselläni vielä vuosienkin päästä. Olen myös huomannut, että vaatehankinnoissa itselläni toimii se, että ostan trendien ulkopuolelta. Silloin näkee hieman kirkkaammin sen tuotteen ja välttyy virheostoksilta helpommin. Kun pitää jostain nyt, mikä ei ole juuri nyt muotia, pitää siitä mitä suurimmalla todennäköisyydellä seuraavankin vuonna:)

Veera

Moi,
olen seurannut blogiasi nyt jonkin aikaa, ja kirjotuksiasi lukiessa tulee todellakin hyvä mieli. Olen saanut paljon uutta ajateltavaa, ja uutta energiaa negatiivisten ajatusmallien työstämiseen positiivempaan suuntaan. Haavekartta (aarrekartaksi taisit itse kutsua) odottelee suunnitteluvaiheen jälkeistä toteutusta. :) Tämä kirjoitus kuluttamisesta tuli kyllä hyvään saumaan, sillä olen juuri pohtinut uuden kännykän ostamista. Toisaalta järki sanoo, että ei kannata, sillä vanha toimii vielä, ja pystyn sillä tekemään kaikki tarpeelliset jutut. Toisaalta taas uusi, esteettisesti miellyttävämäpi luuri houkuttaa. Täytynee vielä puntaroida asiaa tässä esiin tuomastasi kevyemmän olon ja stressittömyyden näkökulmasta. Sillä on varmasti paljon merkitystä, kun on vielä hieman kalliimpikin hankinta kyseessä; varsinkin, kun kadun helposti isoja kulutettuja rahasummia, jos en sitten olekaan tuotteeseen täysin tyytyväinen.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihana kuulla! Välillä ne uudet hankinnat ovat tietty ihan tarpeellisia:) silloin niiden ostamisestakaan ei yleensä tule morganeita:)

Sanni

Taas oli hyvää tekstiä! :)
Itse olen myös viimeisen vuoden aikana muuttanut osto-tottumuksiani. Varsinkin vaatteiden osalta! Mietin kaupassa, että tarvitsenko tätä todella. En juuri edes käy kaupoissa ellen etsi jotain tiettyä, niinkin välttyy heräteostoksilta. Ja tietysti vaatteiden/tavaroiden kierrätys kunniaan! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Sanni! Tuo on hyvä asenne!:) Itsekin huomaa, että jos menee kiertelemään kauppoihin, syntyy yhtäkkiä kaikkia ihmeellisiä tarpeita, joita ei ollut ennen kauppareissua. :D

mllla

Hei Elisa!!

Nyt on kyllä pakko laittaa positiivista kommenttia koskien tätä sun blogia!! Aina kun tämän sivun avaa niin päivä piristyy ja nousee hymy huulille aiheista ja mielipiteistä joita täällä julkaiset. Olet inspiroiva ja ajatteleivainen ihminen, ja ajatusmaailmaltasi hyvin samantyyppinen ihminen kuin itse olen. Täältä saan ideoita liikuntaan, ruokavalioon ja vastakaikua mm. tähän kulutustottumus ajatukseen.

Olen blogia lueskellut aikalailla alusta saakka ja seuraan sinua instan puolella, mutta silti tämä on ensimmäinen kerta kun kommentoin. Hiljaisena hypettäjänä ajattelin vain antaa kerrankin hyvän kuulua!! Olet ihana <3

Una

Taysin samaa mielta! Itsekin olen paljon pohtinut viime vuosina kulutusta ja materiaa ylipaataan: mista se tulee ja mihin se paatyy. Kiinnitan paljon huomiota etenkin tavaroiden uusiokayttoon. Vanhasta t-paidasta saa hyvan ratin auton/pyoran pesua varten, kasvatan chileja litran jogurttipurkeissa ja lasipurkit koristelen ja sailytan niissa mausteita, teeta, kynia tms. Kannan kangaskassia tai reppua mukanani, jotta voin laittaa ruoka -ja muut ostokseni siihen ja valttaa muovipussien tulvaa. Myos inventaarion tekeminen tavaroistaan estaa virhe -ja tuplaostokset: monesti saattaa unohtaa jo omistavansa ja sitten samaa tavaraa yhtakkia loytyykin kaapeista monin kappalein ja yleensa ne vanhimmat sitten paatyvat suoraan roskiin...

On mukava lukea blogia, jossa on inspiroivia ajatuksia ja ideoita kuluttamisen ihannoin sijaan :) lisaa naita!