Reissussa ymmärrän aina uudestaan ja uudestaan miksi rakastan matkustamista. Vaikka sitä siinä hetkessä kuvittelisi, ettei sitä fiilistä voi unohtaa, yllättyy sitä aina matkalla kuinka ihanaa se onkaan. Istuessamme Roomassa terassilla, tuorepuristetusta appelsiinimehusta tehdyt mimosat kädessä, auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta, ei oikein enää riittänyt sanat sille kuinka hyvä fiilis on. Ystäväni ehdotti että lähtisimme New Yorkiin jouluksi ja uudeksi vuodeksi. Siinä ei kauaa tarvinnut miettiä. Matkustelu on se, mihin haluan käyttää rahani tällä hetkellä. Mistään muusta en saa niin huikeita tunteita. Lentojen metsästäminen näin lyhyellä aikavälillä on melko haasteellista, mutta aloitan urakan tänään. 

Pari vinkkiä kuitenkin Roomaan matkaaville. Monet suosittelivat paikkaa nimeltä Trastevere, joka on noin pari kilometria keskustan ulkopuolella. Suuntasimme sinne heti ensimmäisenä iltana illalliselle Grazie Graziella nimiseen paikkaan. Alue oli todella ihana, joten kävimme siellä itseasiassa joka päivä kerran. 

Pieniä mukulakivikatuja, aukioita joissa on terasseja ja katusoittajia, sympaattisia pieniä liikkeitä sekä parasta pitsaa mitä olen ikinä maistanut. Sinne kannattaa siis ehdottomasti mennä pyörimään. Kävelymatka on kiva jos on mukavat kengät jalassa, joen ylitys on upea paikka ja vartta pitkin on ihana kävellä. Jos ei halua kävellä, pääsee 8 raitiovaunulla myös Trastavereen. 

Toinen mitä suosittelen lämpimästi, on Piazza Navonan vieressä sijaitsevan Hotel Raphaelin kattoterassi. Sieltä avautui upeat maisemat ja sai nauttia auringosta, joka ei pienille kujille paistanut. Ostaessamme pullon Proseccoa, saimme myös ihania pieniä leipiä, pähkinöitä ja sipsejä pöytään. 

Kolmas vinkki on ravintola nimeltä Maccheroni, jossa kävimme itseasiassa kaksikin kertaa. Siellä oli autenttista Italialaista kotiruokaa ja ihanaa henkilökuntaa. Hinnat olivat todella edullisia, puoli litraa viiniä taisi olla 4 euroa ja pastat 9-14 e. Tilasimme ensimmäisellä kerralla tryffelipastan sekä pasta carbonaran ja söimme ne puoliksi. Kun olimme saaneet jättikokoiset pasta-annokset eteemme, saimme yllätykseksemme vielä kolmannen pastan. Se oli sympaattiselta kokilta tervehdys. En muista milloin olisin ollut niin täynnä kun ravintolosta lähtiessämme. Ruoka oli vain liian hyvää jätettäväksi. Varsinkin tryffelipasta oli makuuni. 

Neljäntenä ylistän Pantheonin edustalla olevaa Hostaria Pantheon ravintolaa. Olimme siellä joka ilta punaviinillä ja henkilökunta oli super-ystävällistä. Lämpölamppujen takia ulkona pystyi istumaan myöhään yöhön ja tunnelma oli todella kohdillaan. Nämä hetket jäivät yhtenä parhaana muistona reissusta. 

 

Kommentit (11)

Teea, stepbystep-withme.blogsp...

Upeita kuvia ja fiiliksiä! Mäkin rakastan matkustamista mutta harvoin lähden spontaaneille viikonloppureissuille. Keväällä kuitenkin aion ryhdistäytyä! Listalla on niin monta paikkaa ettei tiedä mistä aloittaa ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

No äläpä muuta sano! Nyt kun lennotkin on niin edullisia, pitää vaan saada aikaiseksi bookata! :)

Pink

Voi aivan mahtista kun postasit tämän. Ollaan nimittäin viikon päästä lähdössä Roomaan. Ollaan sielä 3 kokonaista päivää ja ei haluta kuluttaa aikaa hyvien paikkojen etsimiseen. Millainen vaateutus sulla oli mukana? Ilmeisesti sielä on n 17 astetta lämmintä. Ei aivan kesähepeneissä taida tarjeta.

Epa

Ootko koskaan reissannut yksin? Jos, niin minkälaisia kokemuksia? Kun aina ei saa kavereita mukaan, jos suunnittelee matkoja :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Pink, meillä sattui ihan tosi hyvä tuuri säiden suhteen ja päivisin tarkeni ihan t-paidalla. Illalla toki oli melko kylmä, jotain 7 astetta joten kyllä siellä kannattaa melkein ihan talvitakki olla mukana :)

Epa, oon ollut yksin reissussa. Siinä on puolensa! Voi mennä ihan oman pään mukaan, syödä silloin kun on nälkä, pysähtyä kaikkiin kauppoihin mitkä itseä kiinnostaa jne. Tulee myös tutustuttua helpommin paikallisiin ja muihin reissaajiin. Mutta kyllä silti mielummin reissaan jonkun kanssa , on se seura kuitenkin aika iso osa onnistunutta reissua!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ei hitsi, meillä on tuosta ihan samasta kohdasta kuva!!! Ja muutenkin tuttuja paikkoja :) Se on kyllä ihana!