Koska olemme vatsalihashaasteemme puolivälissä, ajattelin että olisi mukava katsoa, josko voimamme ovat kasvaneet. Siksi tällä viikolla teemme viikon 1 liikkeet uudestaan. Minusta ensimmäisen viikon liikkeet ovat olleet muutenkin mukavimmat.

Lämmittely (tehdään 1-2 kertaa, kunnes on lämmin):

  • 20 haarahyppyä
  • 20 mountain climbers / vuorikiipeilijä-liikettä
  • 20 perusliikettä
Treeni:
  • 20 kylkiliikettä/puoli kahvakuulalla tai käsipainolla
  • 25 perus vatsarutistusta
  • 25 jalkojen laskua
  • 25 kiertoa kahvakuulalla puolelta toiselle
  • 25 pyllyn nostoa
Viimeksi tämä tehtiin 2 kertaa. Nyt tehdään 3 (yhteensä 420 liikettä)! Hurjimmat voivat tehdä 4.
Tästä pääset katsomaan liikkeet vielä kuvineen, jos ne on unohtuneet. 

Itse en ole päässyt tätä vielä kokeilemaan maanantaitreenin jälkeisestä lihasjumista johtuen. Raportoin sitten huomenna, että miltä tuntui! Tänään pitää ehkä lähteä herättelemään lihaksia kävelylle.

 

Yhtenä päivänä kävelin keskuspuistosta töölönlahdelle ja huomasin, että siinä Laakson ratsastuskenttien kupeessa on kiva ulkotreenipaikka. Jotkut uusista "ulkosaleista" on ihan kummallisia, niinkuin esimerkiksi ne töölönlahden ympärillä olevat. Tässä oli kuitenkin ihan hyödyllisiä laitteita ja myös oma lemppari, roikkurata! (mikä tämän oikea nimi on?!)


Viime kesänä aloitin tässä niin, etten jaksanut kuin muutaman tangon mennä eteenpäin. Melko nopeasti siinä kehittyi, kun tajusin tekniikan ja pääsin pian jo päästä päähän. Itseäni ainakin tällaiset jutut motivoi, mistä näkee suoraan oman kehittymisen. Tahdonvoimalla jaksaa aina muutaman tangon pidemmälle. 

Tällaisissa voi tehdä myös tehokkaasti vatsalihaksia.

Roiku ensin tangolla käsillä ja nosta jalat ylös tangolle. Mene roikkumaan 1 kuvan osoittamalla tavalla ja nosta yläkroppaa jalkoja kohti, kuvan 2 osoittamalla tavalla. 


Myös tällaiset käänteiset punnerrukset onnistuu siinä.

Ja sitten hiukan tiedoitusluontoista asiaa. Blogini on muuttamassa FitFashion.fi blogiyhteisön ensi kuun alussa. FitFashion.fi on uusi urheilulliseen elämäntyyliin keskittynyt blogiyhteisö, josta tulee löytymään Suomen suosituimpia liikunta-aiheiseia blogeja. Lukijana sinä hyödyt tästä siirrosta siten, että löydät muita laadukkaita blogeja helpommin ja niiden seuraaminen on helpompaa yhden sivuston alla. Itse olen kovin innoissani tästä siirrosta. 

Mukavaa, kun me hyvinvoinnista kiinnostuneet bloggaajatkin saamme oman yhteisömme. Ehkäpä tulee myös tutustuttua uusien samanhenkisten ihmisten kanssa! :) 

Kivaa keskiviikon jatkoa kaikille! :)

Kommentit (41)

Anonymous

Oho, oon vahingossa aikaani edellä. Aamulla heräsin liian aikaisin ni päätin tehdä tämän vatsalihashaaste-osuuden (tosin vaan kerran), koska tää on tähän astisista ollut mun lemppari.. Ja nyt tää vielä tuli tän viikon haasteeksi, booyaah :)

mea

Hei onnea tosta blogisiirrosta! Mahtavaa että treeniblogitkin löytyy nyt kätevästi samasta paikasta :-)

Inka

Olispa kiva treenailla tuollaisella tangolla! Harmi vaan ettei täällä Tampereella taida olla tuollaisia paikkoja (?)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Jotenkin vaikea uskoa, ettei niitä olisi Tampereella, kun täällä on ainakin tosi monessa eri paikassa! :)

Anonymous

Tuollainen roikkumistankohan voi löytyä myös lasten leikkipuistosta, kannattaa pitää silmät auki :)

Viivi

Onnittelut uusista blogituulista! :) Mä oon jo pitempään odottanut, että koska näitä uutisia alkaa tulla, ja vihdoinkin!

Sarpukka

Hei tuo roikkurata on ihan helmi!! Lapsena olin aina innoissani Puuhamaahan menosta, kun sieltä löytyy sellainen seikkailurata, missä on mm. tuollainen. Lapsenmielisyys näköjään ei häviä, vaikka mittariin tulee vuosia lisää :) Asuin aiemmin tuossa Laakson hoodeilla mutten koskaan törmännyt roikkurataan. Eiköhän noita ole ripoteltu pitkin keskuspuistoa, joten flunssan helpotettua taidan lähteä etsimään. Ja onnea vielä uusista blogituulista, tuntuu että "kaikki" muuttavat sinne :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Sama täällä! Ikinä ei ole liian vanha leikkimään ja kiipeilemään noissa :D Ja varmasti on. Koko lapsuuden ravasin koiran kanssa lenkillä keskupuistossa ja yritin nyt kuumeisesti miettiä, että missä päin noita "metsäsaleja" ja roikkujuttuja on. En millään keksinyt! Kerro jos tulee mieleen :)Ja kiitos! Innolla odotan, että ketkä kaikki sinne siirtyy :)

Anna A

Mun mielestä on tosi typerää, että kaikkia tuollaisia telineitä poistetaan leikkipuistoista (ainakin meilläpäin kaikki leikkipuistot on tosi riisuttuja, kohta viedään varmaan kiikutkin...). Nuohan on just niitä mitkä kehittää lasten motorisia taitoja parhaiten, kiipeilyt ja rimpuilut. Mä tykkäsin pienenä niistä köysitelineistä ja olin aina hyvin ylpeä kun sain kammettua itseni niistä pienistä rei'istä sinne telineen päälle:).-Anna-

Anonymous

Itsekkin innostuin vatsalihas haasteesta ja liikket kuulostivat hyviltä :) pitää itsekkin ehottomasti kokeilla :)

Anonymous

Heh just eilen testailin itseäni ja erityisesti vatsaa mm.lankulla, ja otin aikaa.. Ja mun tulokset oli lähes kolminkertaistunut muutaman viime viikon aikana!! Ihanaa huomata oman kehityksen ja kyllä täytyy kiittää sua ja tätä haastetta että oon saanut itseni treenaamaan tota keskivartaloa ahkerammin !:D Mukavaa nyt kokeilla tätä ekan viikon haastetta uudelleen:)-emppu

Elisa
Liittynyt17.11.2015

IHAN MAHTAVAA!! :) Tosi kiva kuulla, että lankutuksessa noin upea muutos! Mullekin tuli ihan sika hyvä tsemppi sun kommentista! Kiitos Emppu!:)

Anonymous

hyvä idea tuossa vatsalihashaasteessa testata kehitystä!:) tää sun blogi on kyllä niin liikkumaan innostava, et pitäs antaa joku palkinto!:D

Anonymous

Miten saan tehtyä tuon jalkojen laskemisen ilman että alaselkä nousee lattiasta!? Kaikki keinot koitettu ja saan vain selkäkivut :(

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei! Jos selkä nousee, ei kannata tehdä liikettä. Minulle autaa se, että pidän käsillä jostain (esim. sohvan alta) kiinni. Tai sitten voit laskea jalkoja koukussa. Älä tee, jos tuntuu kipuja. :)

Kirsikka

Aloita sillain, että pidät jalkoja koukussa vaikka ihan 90 asteen kulmassa ja lasket varpaita kohti maata :) Ja koko ajan pitää vattan oikeen tiukkana ja painaa alaselkää lattiaan tietoisesti ennen kuin lähtee edes laskemaan jalkoja alaspäin. Heti jos tuntuu, että selkä irtoaa, nostaa jalat rauhassa takaisin ylös. Helpompi kontrolloida koko pakettia, kun pitää koukkujalat! Kehityksen näkee äkkiä, kun voi koko ajan pitää jalkoja suorempana :)

Anonymous

Tämä mun kommentti ei nyt kauheasti liity tähän postaukseen mutta oli pakko tulla sanomaan!:) Olen ennen ollut kilpaurheilija ja aika hyvässä kunnossa. Pari vuotta sitten lopetin liikunnan hyvin suureksi osaksi ja aloin elämään tosi epäterveellistä elämää. Lihoin useita kiloja ja asia harmitti minua mutta en silti tehnyt sille mitään. Pari päivää sitten löysin tämän sun blogin ja täytyy sanoa että tää herätti mut! Ei todellakaan ole mitään tekosyitä vetää sitä pullaa koko ajan jos haluaisi näyttää toisenlaiselta! Kiitos tosi paljon tästä, nyt aion yrittää muuttaa mun elämän suuntaa takaisin siihen mitä se oli, ehkä saan vielä täältä näitä kuntovinkkejä. :) + se on mahtavaa että näitä sun vinkkejä voi hyödyntää vaikkei kotoa sitä kuntosalia löydykään.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kuinka mukava kuulla, että olet saanut motivaatiota täältä. Toivottavasti tsemppi pysyy jatkossakin korkealla. :) kiitos kovasti kommentistasi ja treeni-intoa kevääseen!

Anonymous

Heh, ite siirryn vasta viikon 4 haasteeseen, harmittaa kun vähän tää homma lipsunut :/ nyt pistänkin supertreenin päälle!

Kirsikka

Kiitos taas vatsaohjelmasta, tietääpä mitä tekee illalla! ;)Sie kun olet noin mahdottoman notkea ja vetreä, niin tekisitkö joskus postauksen sellaisista venyttelyliikkeistä, joita ruukaat tehdä! :) Vai teetkö ylipäätään mitään kummempia venyttelyjä?Minulla on iän myötä tullut hieman kankeutta, enkä enää veny esim. spagaattiin, mutta en oikein osaa sanoa mistä kiristää! :O Takareisistä vai lonkankoukistajista vai päässäkö se kirraa...

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei! Vinkki otettu talteen ;) kävin jo kuvaamassa muutamat venytykset, mitä yleensä teen! Siitä tulossa postausta myöhemmin.

Niina

Heyy huippu juttu, onnea :) Noudatako muuten jonkin laatimaa ruokavalioa vai ihan itsekkö syöt vaan perus terveellisesti?

coconen

Moikka! Mahtava juttu tuollainen uusi blogiportaali ja siistiä, että sunkin blogi sinne menee! :)Mulla olis sulta vähän kysyttävää!Luin eilen noita sun Laihdutus-tägillä olevia postauksia. Siellä yhdessä kumosit väitteitä, joista yksi oli tämä: "Kaikki ihmiset eivät vain pysty laihtumaan, vaikka haluaisivat sitä kuinka paljon". Tämä mietityttää mua kovasti tällä hetkellä. Olen tällainen tavallisen painoinen ja aika lyhyt tyttö, ja kroppatyypiltäni sellainen lihaksikas ja jäntevä. Nyt mulle on kuitenkin viimeisten vuosien aikana, 20 ikävuoden jälkeen kertynyt rasvaa erityisesti alakroppaan ja keskivartaloon.En tunne oloani mukavaksi nykyisessä kropassani, ja ajatuskin tulevasta kesästä ja shortseista ja hameista kammottaa. Jonkun muun mielestä mun kroppa on varmasti täysin OK, mutta oma fiilis on se isoin tekijä, ja mä en halua sitä, että joudun tuntemaan oloni epämukavaksi vähänkään paljastavissa vaatteissa.Kilpaurheiltuani koko teini-ikäni oon ollut pitkään sellainen satunnaisliikkuja - kerran kaks viikossa on varmasti ollut sellainen keskimääräinen liikkumistahti tähän vuoteen saakka. Nyt olen saanut uudenlaisen vaihteen päälle ja aikatauluista riippuen liikun 3-5 kertaa viikossa, lepopäiviä pitäen siis. Käyn reippailla kävely/hölkkälenkeillä, balettitunneilla, bodypumpissa, joogassa, salilla, bodycombatissa, spinningissä - milloin mitäkin. Syön ihan ok:sti mielestäni; koetan välttää vaaleaa leipää ja ylenpalttista herkuttelua, vaikka suon itelleni silloin tällöin pienen karkkipussin tai brunssilla vaaleaa leipää. Selkeä kehityskohta on se, että vaaleaa viljaa ja perunaa pitäisi noin muuten karsia.Miten mun käytännössä tulisi sun mielestä lähteä tavoittelemaan tota rasvanpolttamista ja kropan kiinteyttämistä? Muutaman kilon pudottaminen ei olisi huono juttu, mutta ensisijaisesti haluaisin vaan, että kroppa muuttaisi muotoaan. Tiedän perusjutut, joo, että pitää sekoittaa aerobista treeniä ja lihaskuntotreeniä ja syödä mahdollisimman monipuolisesti lihaa ja kasviksia painottaen. Tällä hetkellä musta kuitenkin tuntuu, että olen tämän kropan vanki, ja että vaikka kuinka liikkuisin ja olisin syömättä pullaa, en PYSTY laihtumaan/kiinteytymään! :DKamalan pitkä selitys, kiva, jos jaksat lukea :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei! Kiitos kovasti kommentistasi. Laihdutuksessa se ruokailu on ehdottomasti tärkein asia. Liikunnalla saat tietysti kasvatettua lihaksia, mitkä myös polttavat sitä rasvaa. Sanoit, että syöt ok terveellisesti? Siitä on vaikea arvioida, että mikö on pielessä. Monilla on niin erilainen käsitys siitä, mikä on terveellistä ruokaa. Kuinka usein syöt? Mielestäni se on kaiken a ja o. Mielummin pienempiä aterioita vaikka 6, kuin 2 isoa. Ja aamupala on ehdottoman tärkeä, koska se laittaa aineenvaihduntasi käyntiin. Myös veden juomisen tai levon tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa.Kannattaa myös tehdä mielikuvaharjoittelua. Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta uskon siihen että meidän alitajuiset ajattelumallit estävät meitä välillä onnistumasta jossain. Sanoitkin tuossa jo, että sinulla on se olo, että vaikka tekisit mitä, et pysty laihduttamaan. Silloin se alkaa muuttua todeksi. Mieti mielummin sitä, kuinka kohta olet saanut ne karistettua ja miltä sinun kropassasi silloin tuntuu? Yritä keskittyä positiivisiin asioihin, sen sijaan että stressaisit sitä, että kilot on SAATAVA pois. :) Ja vaikka kalorimäärää vähentäisit, syömällä paljon kasviksia jne., katso että saat kuitenkin sen vähimmäismäärän energiaa. Muuten kroppasi alkaa taistelemaan laihdutusta vastaan ja pitää karistettavista kiloista kynsin ja hampain kiinni. Toivottavasti oli edes jotain apua tästä! Mukavaa kevään jatkoa :)

Jenny Alexandra

Moikka! :) En tiedä kysyttiinkö tätä sulta jo, mutta onko se uus blogisivusto ilmainen? :) Itteeni ainki kiinnostais tommonen blogi paikka :) Toinen kysymys, tuo taustalla oleva maisema näytti todella paljon Vantaan Tikkurilalta, mikäli vantaata tunnet yhtään, missäpäin on noita hyviä ulkotreeni"kohteita" :D Juuri muuttanut vantaalle ja tietämätön!

Jenny Alexandra

Ja ilmeisesti ihmisiä on jo siellä? :o Miten sinne rekisteröidytään?? :o

Quickstep

Ne töölönlahden hilavitkuttimet ovat kyllä aivan syvältä! Minä tykkään paljon enemmän ns. vanhanmallisista välineistä, mitä löytyy muun muassa eläintarhalta. Mitä puisempi ja tikkuisempi, sen parempi :D